Tämän blogipostauksen piti ilmestyä jo viime syksynä. Olin kerännyt itseeni kiukkua ja närkästystä kulkiessani kauppakeskuksissa. Juhlista jaloimman suklaarasiat olivat kuin varkain hiipineet kauppojen hyllyille jo lokakuussa. Kun taustalla vielä soi “Kulkuset kulkuset” ja ulkona oli selkeä syksy minulla vain hirtti kiinni. Annoin palaa ja kirjoitin näppis sauhuten siitä miksi meidän pitää elää markkinavoimien mukaan eikä kalenterin tai ulkona vallitsevan säätilan? Teksti oli valmis ja huokaisin helpotuksesta! Paha olo oli purettu ulos. Mutta luettuani tuotokseni pariin otteeseen kriittisesti deletoin koko tekstin. Mietin voisinko julkaista blogissa tällaista “Aina Inkeri Ankeisen” jurmutusta? Minun bloginihan on hyvän mielen blogi? Ei siis valitusta kun muut ovat jo ihan fiiliksissä lähestyvästä juhla-ajasta…
Otin tämän “kertaalleen kuopatun mutta mielessäni edelleen pyörivän” postauksen puheeksi sisältötoimistoa luotsaavan ystäväni Minnan kanssa. Hahmottelin mikä minua tässä “edellä aikaa” elämisessä ärsyttää ja ahdistaa. Minna alias Rouva Sana ymmärsi hyvin pointtini ja rohkaisi minua kirjoittamaan postauksen uudelleen. “Mikään tarina ei ole liian pieni kerrottavaksi.” on Rouva Sanan tarinatalon motto. Silläkin uhalla, että minut lynkataan muiden ilon pilaavana ankeilijana ja valittajana kirjoitin tekstin uudelleen. Ehkä tästä puuttuu se “uho”, jota viime lokakuussa oli mutta tunnen helpotusta kun olen tämän tehnyt.
Ymmärrän itsekin koko ikäni myynnin ja markkinoinnin parissa töitä tehneenä, että mitä aiemmin aloittaa joulumyynnin sitä paremmat mahdollisuudet kaupalla on saada kassakoneet kilisemään. Tuntuu vain aika hassulta, että koulujen syyslomat ovat juuri loppuneet kun ensimmäiset jouluvalot jo ripustetaan esille. Valosarjojen voi helposti puolustella olevan torjumassa kaamosmasennusta. Liian aikaisin kassajonoon kantautuvat joulurallatukset saavat taas minut päinvastoin maahan. “Ei vielä mietin” yrittäen sulkea korvani muuten niin kauniilta joulumelodialta. Toisaalta kun aloittaa aikaisin on toki kiire sitten heti tapaninpäivän iltana kerätä kaikki joulukoristeet pois kotoa. Jotkut ihmiset oikein kisailevat siitä kenen kuusi lentää ensimmäisenä ulos.
Jouluviikolla näin marketissa jo ensimmäiset Runebergintortut ja laskiaispullat. OMG! Pääsiäisherkku mämmi rantautui kylmäaltaaseen jo tammikuussa ja tänään kaupassa oli tippaleipiä. Simaakin oli kuulemma tulossa, kertoi kauppias iloisesti yhdelle rouvalle. Pääsiäismunia on ollut minusta saatavilla on monta viikkoa ja ihan varmasti jotain vappuun liittyvää nähdään kohta.
Minusta tuntuu vain todella hassulta miten me aikaistamme kaupan rytmin mukaan omaa elämäämme. Menevätkö nämä juhlapyhät vähitellen jo sekaisin jos kunkin sesongin herkkuja on saatavilla aina vain aikaisemmin? Ovatko myös juhlapyhät ehkä menettäneet merkityksensä meille? Olemme koko ajan edellä kalenterista ja vuodenajoista samalla.
Mahtaako moni meistä edes tietää miksi nautimme herkullisia laskiaispullia laskiaistiistaina? Laskiaistahan on alunperin vietetty lähestyvän pääsiäisen takia ja sen vietto on ollut seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Laskiaistiistain jälkeen on ollut tuhkakeskiviikko ja on laskeuduttu paastoon. Jos syöt siis laskiaispullan jouluviikolla sinulta jäisi kyllä joulukinkun nauttiminen väliin. Paastoaikana kun liha on jätetty kokonaan pois ruokavaliosta.
Nonniin, nyt joku miettii siellä ruudun toisella puolella minun haluavan kirjaimellisesti noudattaa perinteitä enkä sallivan yhden pullan syöntiä milloin huvittaa jos kerran tekee mieli. Ajattelen tätä kuitenkin vähän laajemman perspektiivin kautta eli tietyistä perinteistä kiinnipitäminen voi olla myös turvallista ja aikaa rytmittävää. Kun minä olin lapsi (apua, nyt kuulostan jo pahalta) meillä kotona sai limsaa vain lauantaisin saunan jälkeen. Kun minusta kasvoi aikuinen ostan sitä limsaa ihan joka päivä jos huvittaa mutta maistuuko se enää niin hyvältä? Ehkä näiden kausituotteiden kanssa on vähän samanlainen juttu. Jos joka päivä söisin Fazerin Mignon-munia olisivatko ne niin hyviä?
Jos jätetään nyt nämä juhlapyhät rauhaan ja siirrytään seuraavaksi kesäisimpiin aiheisiin. Perinteisiä kesälomakuukausia meillä Suomessa ovat kesä-heinä-elokuu ja jotkut meistä viettävät lomaa myös elokuussa. Usein jos oma kesäloma on pidetty ja palataan töihin heinäkuun puolivälissä aletaan jo puhua syksystä. Ulkona voi olla kuitenkin parhaimmat helteet mutta koska kauppa alkaa valmistaa meitä syksyyn tulee syysfiilis pakosta. Syysvaatteet alkavat tulla jo heinä-elokuun vaihteessa myyntiin vaikka lämpimämmät kesäilmat usein ajoittuva tänne loppukesään. Olen jopa nähnyt elokuussa uudet talvisaappaat jalassa kulkevan iloisen shoppailijan!
Jostain syystä pukeutuminen ei kuitenkaan talvella muutu kovin paljoa kesästä. Teinien (ja vähän vanhempienkin) on ihan pakko kulkea kesäisissä tossuissa sinipunaiset nilkat pakkasesta jäässä myös talvella. Eihän nyt talvijalkineita ole pakko laittaa vaikka ulkona olisi parikymmentä astetta pakkasta. Kuka sitä nyt sään tai talvikuukausien takia pukeutuisi jos joku trendi määrää toista. Jos kaikkialla muualla tämä on muotia niin se on meilläkin. Terveydestä viis!
Jos jokainen arkipäivä olisi juhlapäivä tuntuisiko se enää juhlalta? Minusta ei ainakaan tuntuisi. Ajan kulumisen kannalta on omasta mielestäni tärkeää erottaa arki ja juhlapyhät. Juhlapyhät myös menettävät merkitystään ja niiden fiilistely “väljähtyy” jos juhliminen aloitetaan kovin aikaisin. Tai pahimmillaan unohdetaan miksi niitä juhlapäiviä edes vietetään. On myös ihan tärkeää pitää vuodessa joku rytmi ja myös niissä meidän neljässä vuodenajassa.
The post Miksi elämme koko ajan "edellä aikaa"? appeared first on Nelkytplusblogit.