Pitsiä ja hattarapinkkiä Changen alusasuissa
Kaupallinen yhteistyö Change Lingerie kanssa
Olen aina rakastanut pitsiä niin mekoissa, puseroissa kuin alusvaatteissa. Minun ei tarvitse kauaa etsiä sopivaa oloasua tai alusvaatteita, jos niistä löytyy pitsiä ja sävynä vaikkapa ihanaa hattarapinkkiä, niin valinta on helppo. Tottakai myös muu materiaali ja sen pehmeys ovat tärkeitä, varsinkin kun ne ovat suorassa kontaktissa ihoa vasten. Change Lingerie on merkkinä ollut minun suosikkini jo vuosia, heti kun liikkeet täällä avautuivat. Syynä on tietysti kerrankin sopivat koot, upea mallisto ja hyvä asiakaslähtöinen palvelu.
Change on kampanjoinut viime aikoina siitä, kuinka jokainen nainen saa olla sellainen kuin on ja sellaisenaan kaunis, myös alusvaatteissa. Isokokoiset naiset ovat tervetulleita ostoksille yhtälailla, kuin myös pienemmät naiset. Naisellisia, pitsisiä ja upeita alusasuja ja kokoja löytyy A-M kokoon saakka. Myös ympäryskokoja löytyy tosi pienestä, 60 cm:stä ylöspäin. Vaikeasti löydettävissä oleva yhdistelmä, pienestä ympärysmitasta ja isosta kuppikoosta, löytyy myöskin Changen valikoimista.
Entäpä sitten aikuinen nainen, joka ei koe enää olevansa yhtä hehkeänä, kuin vaikkapa se parikymppinen nainen? Changen mielestä iälläkään ei ole väliä, kaikenikäisenäkin voi näyttää hyvältä alusvaatteissa, jos malli ja koko ovat oikeat. Oli niissä sitten pitsiä, nauhoja, pieniä koruja tai olivat ne sitten ilman koristeita. Aikuinen nainen voi kävellä hyvillä mielin Changen alusvaateliikkeeseen ja löytää itsellensä upeat, kauniit ja seksikkäätkin alusvaatteet ja saada näin takaisin myös sitä itseluottamusta, mitä ikä mukanaan saattaa joskus karistaa pois.
Olen tästä täysin samaa mieltä, ikä ei saa olla tässä se tuomari, millaisissa alusvaatteissa nainen kulkee. Alusvaatteita ei yleensä kovin moni edes näe toisen yllä, vain ne harvat ja valitut ja uskon, että niidenkin silmiä hivelee kauniit alusvaatteet.
Nainen, oli sitten nuori tai aikuinen, tietää toki millaisissa alusvaatteissa haluaa kulkea, jos ne on korkeamman vyötärön mukavat mummarit, niin jokainen päättäkööt sen itse. Mutta muuten pukeutumiseen ei saa vaikuttaa ikä tuomitsevalla tavalla.
Changen valikoimasta löytyy myös kauniita ja suloisen pehmeitä oloasuja. Olin iloinen, kun sain valita oloasun, kera väriin sopivien alusvaatteiden. Me olimme juuri mieheni kanssa suunnittelemassa parisuhdelomaa ja lähdössä Haikon kartanoon, joten ajoitus oli täydellinen. Oloasuna juurikin sopiva silloin, kun palaat kylpylästä hoidoista tai vain muuten haluat oleskella rennommin, ennen varsinaista pukeutumista.
Oloasu on Mix and Match mallistosta ja se on 95% viskoosia ja 5% spandexia ja todella pehmoinen. Toppi ja housut käy hyvin myös yöasuna, olematta kuitenkaan liian kuuma. Housuissa on nauhakuja ja nauhat, joilla niitä voi vyötäröltä kiristää ja topissa on säädettävät olkaimet. Toppia voi käyttää vaikka aluspaitana, niin halutessaan.
Tämä asu yllä, voi hyvin oleskella kotona tai heittää vaikka kevyt neule tähän päälle, halutessaan. Enpä meinannut tohtia tästä luopua, ennenkuin olimme lähdössä illalliselle, sillä sen silkkisyys suorastaan hyväili ihoa.
Olen itseni kokenut aina naiselliseksi naiseksi, siksi alusvaatteiden ja myös olo/yöasujen tulee olla kauniita ja mielellään silkkisiä iholle. Pitsit ovat suosikkeja alusvaatetuksessa, mutta kyllä tietysti voi löytyä kauniita alusasuja, ilman niitä pitsejäkin. Changen valikoimista löytyy kyllä alusasuja ilman pitsejä, perusmallisto, jossa on esimerkiksi liivi, joka ei kuulla tai näy vaikkapa t-paidan alta.
Joku saattaa kokea pitsit kutittaviksi ja raapiviksi. Olen minä joskus sellaisiakin ostanut, toisilta merkeiltä ja harmitellut sitten, mutta silloin asussa on mahdollisesti ollut joku leikkaus-tai ompeluvirhe.
Näihin ongelmiin pitsien hiertävyydestä, en ole koskaan törmännyt Changen alusasuissa, sillä muotoilulla, mallilla ja koolla on merkitystä. Rintaliivin sekä alushousujen tulee olla sopivat, ilman, että ne hankaavat tai puristavat mistään, oli niissä pitsiä tai ei.
Valitettavan useat naiset kulkevat väärän kokoisissa liiveissä ja siitä varmasti kaikki ovat jo tietoisia. Näin tein minäkin aikoinani, kun ei oikeaa ympärysmittaa löytynyt ja vaikka kroppa muuttui iän mukana, niin minä se vain käytin samaa kokoa, joka ei lainkaan ollut se oikea enää, olikohan koskaan ollutkaan. Yllätys oli suuri, kun sitten sain oikean kokoisen liivin ylleni, kiitos Changen, jossa myyjä asiantuntevasti minua palveli.
Valitsin Change Lingerie Charade malliston hattarapinkin alusasusetin, sillä se sopi myös upeasti tämän oloasun alle. Tämä vaalean kalpea hattarapinkki on kyllä muutenkin kaunis väri, joten sitä heti himoitsin, sen nähdessäni. Tämä värisävy ei myöskään loista valkoisen puseron läpi, kiusallisesti rintaliivejä korosten, jota joskus valkoinen väri liiveissä tekee.
Näissä on kyllä niin ihania pieniä yksityiskohtia, mikäli yhtään tykkää romanttisista alusvaatteista, niin tämä setti on sellainen. Tämä pinkkihattara alusasu yllä, kokee taatusti olevansa kaunis, iästä, kiloista tai rypyistä viis.
Muutama vinkki alusasuista
- jos et ole täysin varma siitä, onko alusasu oikean kokoinen, kysy myyjältä apua
- kerro myyjälle rohkeasti, millainen rintaliivi on sinulle mieleinen, mikä malli pukee sinua parhaiten, joten hän tietää millaista liiviä sinulle ehdottaa
- jos tarvitset tietyn asun kanssa oikeanlaisia liivejä, on tärkeää ottaa se asu mukaan liivejä ostettaessa
- sano, jos liivi ei tunnut hyvältä, voi olla, että juuri kyseinen malli ei vain istu sinun vartalollesi
- rintojen paino ei saa olla pelkästään olkaimien varassa, kaarituki yhdessä olkaimien kanssa hoitaa homman
- ole rohkea ja säväytä joskus erilaisella mallilla tai räväkällä värillä, ei sen aina tarvitse olla se musta tai beige
- pese alusvaatteet käsin palasaippualla vaikka samalla, kun käyt suihkussa ja käärimällä ne froteepyyhkeen sisään ja painelemalla hellästi, saat niistä liian veden pois
- pidä välipäiviä rintaliivien kanssa, vaihtele niitä, jotta ne saavat hengähtää välillä ja eivät kulu niin nopeasti
Naistenpäivän lähestyessä, miehelle voisi vaikka vihjaista kauniista kevään alusasuista, joita Change-liike on nyt pullollaan. Kevät tulee, joten sitä voi juhlistaa vaikka uusilla alusasuilla.
The post Pitsiä ja hattarapinkkiä Changen alusasuissa appeared first on Nelkytplusblogit.