Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

ASUPOSTAUS TÄÄLTÄKIN

$
0
0

Keväinen (ja harvinainen) asupostaus täältäkin 

Ulkona pakkanen paukkuu ja minulla on kevättä rinnassa. Tänä keväänä näyttää olevan paljon vaaleansinistä kaupoissa. Nyt jo sallittaneen puhua keväästä, sillä maaliskuu on jo lähellä. Aikaisemmin olen aina ajatellut, että pastellivärit eivät ole minun värejäni vaan ennemminkin kirkkaat värit ja musta. Mutta koskaan en ole sanonut ei – noille väreille. Ja niinpä huomasin ostavani itsenikin yllättäen vaaleansinisen paitapuseron, toki raidoilla sentään.

Paitapuseroa voi  käyttää liivillä tai ilman. Sen verran minun on kuitenkin myönnyttävä noihin tummiin väreihin, että jos minulla ei ole tuota kevyttä toppaliiviä ylläni, niin tulen “höystämään” puseron tummemman sinisellä huivilla. Sekä pusero että huivi ovat KappAhlista. Suunnittelin tätä asua farkkujen kanssa tulevan viikonlopun reissulle, mutta reissu valitettavasti peruuntui. Niinpä teinkin esittelyn tänne. Asu on tosin ilman “mannekiinia”, sillä kuvaajaa minulla ei ollut. 

Tässä samalla kerron yhden pienen menetyksenkin. Hammaslääkärini vastaanottohuoneessa on yöpöytä / apupöytä, jollainen minulla on kauan sitten ollut. Pöydän tilalle tuli silloin hankittua Muurame -lipastot makuuhuoneeseen, koska niihin mahtui enemmän tavaraa. Ihailin taas tuota pöytää istuessani tuolla odottamassa. Edelleen tykkään tuosta funkistyylistä. Sain muuten silloin pöydästä saman hinnan kuin millä olin sen ostanutkin. Nyt kyllä ottaisin pöydän takaisin. 

Ja tänä iltana olen menossa Turun Kaupunginteatteriin katsomaan uutta Dreamteam -komediaa. “Dreamteam on draamakomedia neljästä naisesta, jotka kokoontuvat yhteen perustaakseen elämänhallintapalveluita tarjoavan yrityksen.” Odotan mielenkiinnolla iltaa. Aihe on kovasti ajankohtainen. Palaan tämän komedian pariin myöhemmin. 

Tässä pieniä keväisiä pohdintoja, vaikka pakkanen paukkuukin.  
Oletko sinä pastellivärien ystävä?
Mukavaa tiistai-iltaa! 

– Tuula 

Tuula’s life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta. 

The post ASUPOSTAUS TÄÄLTÄKIN appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159