Ovatko piraattiradiot tai merirosvoasemat tuttuja käsitteitä historian lehtien havinasta? Piraattiradio oli aikoinaan “kapinallinen” radioasema, joka lähetti radiolähetystä ilman virallista toimilupaa. Merirosvoasemien toiminta oli yleistä Euroopassa 60-luvulla kun vapaa radiotoiminta oli kiellettyä monissa maissa. Piraattiradiot toimivat yleensä kansainvälisiltä vesiltä aluksilta käsin lähettäen ohjelmiaan. Piraattitoimintaan liittyi myös usein lähetyksessä esitetyn musiikin tekijänoikeusmaksujen laiminlyöminen.
Hollannin ensimmäinen piraatti tv-asema TV Nordzee starttasi Pohjanmereen ankkuroidulta lautta-asemalta ensimmäisen kaupallisen tv-lähetyksensä 15.8.1964. Hollantilaisissa kodeissa voitiin yhdessä perheen kanssa katsella teevee sarjoja “Ed, the talking horse”, “Zorro” tai “Rin Tin Tin”. Televisio 60-luvun kodeissa keräsi koko perheen ruudun ääreen. Kaikissa talouksissa ei edes ollut vielä “töllötintä” joten teeveetä saatettiin mennä katselemaan myös naapuriin kun oma suosikkiohjelma oli esitysvuorossa. Paljon on muuttunut maailma tv-viihteen osalta näistä ajoista!
REM Eiland, josta TV Nordzee aikoinaan lähetti “kapinallisia” tv-lähetyksiään on osa hollantilaista tv-historiaa ja se onkin siirretty Amsterdamin Houthavensin satama-altaaseen. REM Eiland on hieman muuttanut myös ulkomuotoaan eli sitä on korotettu ja kaikki lähetysmastot on poistettu. REM Eiland toimii nykyään erittäin persoonallisena ravintolana, jossa kannattaa ehdottomasti käydä piipahtamassa jos vierailee Amsterdamissa.
REM Eiland löytyy osoitteesta Haparandadam 45-2, 1013 AK Amsterdam. Olen itse mennyt sinne tilauskuljetuksella mutta ravintolan kotisivuilta löytyy maininta, että sinne pääsisi myös paikallisbusseilla ja kävelemällä pienen matkan pysäkeiltä. REM Eiland löytyy nimittäin pitkän “maakaistaleen” päästä edelleen veden varassa seisomassa kuten aikoinaan Pohjanmerellä ollessaankin. Ravintola avautuu klo 12 ja on avoinna klo 22 saakka. Ehdottomasti kannattaa tehdä sinne pöytävaraus ettei tee turhaa reissua satama-alueelle ja joudu lähtemään nälkäisenä pois kun paikka onkin täynnä.
REM Eilandin sisustus on mutkatonta ja raffia. Ravintolasalin lattia on entinen helikopterikenttä. Rakennusta on kuten jo aiemmin mainitsin korotettu myöhemmin. Kalusteet ovat yksinkertaisen tyylikkäitä ja ravintolatilassa on säilytetty jotain alkuperäisen tv-aseman lähetyslaitteita. Ravintolaan pääsee toki hissillä joten noita metallisia ulkoportaita, jotka näkyvät tuolla yhdessä kuvassani ei todellakaan tarvitse kivuta päästäkseen herkuttelemaan REM Eilandille. Ellei halua nauttia maisemista kivutessaan!
Sisäänkäynti REM Eilandiin tapahtuu kannelta 2. Tässä tasossa sijaitsee myös baari, jossa voi nautiskella vaikka aperitiivit ennen ateriointia. Itse ravintolasali on kannella 3. REM Eilandilta löytyy myös upea kattoterassi, josta avautuu huikeat näköalat merelle ja Amsterdamiin. Ehdottomasti kannattaa ainakin käydä katsastamassa maisemat ruokailun jälkeen. Myös käynti saniteettitiloissa on jännä. Siellä on sellaiset “laivaikkunat” ja vanhanmalliset käsienpesualtaat hanoineen.
REM Eilandin ruoka on suussa sulavaa. Illallinen tarjoillaan 17.30 – 22.00. Alkupalojen hinnat vaihtelevat 8,50€ – 13.50€ välillä. Pääruoat asettuvat hintahaitariin 18,50€ – 29,50€. Makeita jälkiruokia pääset nauttimaan 7.00€ – 7.50€:lla ja ruokaisampi juustolautanen aterian päätteeksi on 11.00€. Palvelu REM Eilandissa on nopeaa ja erittäin ystävällistä. Ruokatilauksia tehtäessä voidaan myös mahdolliset allergiat ottaa huomioon. Viinilistalta löytyy hyvin juomasuositukset annoksiin.
Ravintolan sisältä löytyy myös 25 hengen erillinen tila Studio REM. Entiseen lähetystilaan rakennettu Studio REM tarjoaa ihan huikeat näkymät Houthavens satamaan ja merelle. Tilassa voi ruokailla mutta siellä voi toki pitää kokousta ja järjestää vaikka workshopin. Pääsin kurkistamaan tilaan ja sen kaksi seinää oli melkein kauttaaltaan lasia – WAU!
Jos kaipaa Amsterdamin matkalla erilaista ruokapaikkaa ja ehkä vähän myös yksityisyyttä kannattaa ehdottomasti varata tänne pöytä. Olen menossa nyt taas huhtikuussa työmatkalle Amsterdamiin joten katsotaan ehditäänkö taas piipahtaa entisellä merirosvoasemalla nauttimassa herkkuja. Vai löydetäänkö ensi reissulla vieläkin eksoottisempi paikka illallisen nauttimiseen…
Eilen ilmestyi uusi Kotiblogit -lehti. Jos olet kiinnostunut muista Amsterdamin vinkeistäni – kanavaristeilyt, liikkuminen, asuntolaivat, arkkitehtuuri, uudet asuma-alueet, majoittuminen ja hotellit, nähtävyydet, museot, ostokset, Keukenhof, ravintolat – käy hankkimassa itsellesi Kotiblogit -lehti 1/2018 Lehtipisteestä. Lehdestä löytyy kirjoittamani ja kuvaamani kolmen aukeaman juttu “Oi, ihana Amsterdam”. Kevät on parasta aikaa matkustaa Amsterdamiin ja nähdä kukkaloisto!
The post REM Eiland – ravintola ex piraattiteeveeasemalla appeared first on Nelkytplusblogit.