Olen tuossa blogin omassa esitteessä kirjoittanut näin: Kirjoittelen elämän pienistä iloista ja tapahtumista. Koti, saaristo ja kulttuuri – siinä blogini perusainekset. Mausteeksi matkailua, hyvinvointia, asuja ja joskus keitoksiakin. Siis aikuisen naisen lifestyleblogia kirjoitan. Kulttuuri on tuntunut nousevan isoon rooliin blogissani viime aikoina. Mutta kaikista ylläolevista aiheista kirjoitan.
Tällä hetkellä kaksi kertaa viikossa. Joskus harvoin kolmekin kertaa viikossa. Pidän myös taukoja blogissani, ja yritän jatkossa ilmoitellakin niistä. Sain nimittäin taannoin muistutuksen sähköpostiini, kivan sellaisen, blogijuttua oli jo kaivattu.
5. Kumman valitset kuvan vai tekstin?
6. Mistä saat inspiraation postauksiisi?
7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?
Melkeinpä aamulla tai illalla.
8. Kuinka usein teet jotan blogisi eteen, kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms?
9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?
10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?
11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?
- Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, mutta ehkä juuri siksi bloggaamisessa on parasta ihmiset ja yhteisöllisyys.
- Tuossa ensimmäisessä kysymyksessä jo vastasinkin tähän: Kirjoittaminen ja kuvien yhdistäminen on edelleen minulle mieluista tekemistä.
- Minulle on avautunut ihan uusia maailmoja bloggaamisen kautta esimerkiksi voisin laittaa vaikkapa laivamatkan Gdanskiin – link
- Varmaan tämä on vastauksena monissakin blogeissa: Blogien kirjoittaminen ja aiheeseen tutustuminen vievät joskus liikaa aikaa.
- En osaa sanoa, onko itseeni kohdistunut (ei ainakaan ole ollut kommenteissa), mutta näihin joskus törmää – ikävät ennakkoluulot bloggaajia kohtaan.
13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommentteihin?
Vastaan mielelläni kaikkiin saamiini kommenteihin. Lukijat ja vuorovaikutus ovat tämän harrastuksen suola ja sokeri eli mielestäni koko bloggaamisen ydin. Itse myös pyrin kommentoimaan muiden postauksia mahdollisuuksien mukaan.
Blogini löytyy kaikista tärkeistä kanavista. Somekanavat kuuluvat nykyään osana aktiiviseen bloggaamiseen. Uusimpina kanavina minulta löytyvät Pinterest ja Twitter. Lukija voi näin valita itselleen mieluisimman kanavan, josta seurata blogeja. Tuulaslifen löytää näistä kanavista:
Nykyään kaikki tutut tietävät blogistani. Kun aloitin ensimmäisellä blogillani, niin sitä tein salaa jonkin aikaa. Mutta toisen blogini suhteen olin jo rohkaistunut. Aloin tehdä sitä omalla nimelläni ja omia kuviakin jo uskalsin laittaa blogiini.
Kirjoitan blogiani vielä harrastuspohjalla. Olen saanut erilaisia tuotteita testiin ja niistä olen kirjoittanut. Käyn myös pr-tilaisuuksissa kuuntelemassa uutuuksista. Ja teattereissa käyn pressilipuilla.
Ensimmäinen blogini oli nimeltään Tuulian tarinoita, veneemme mukaan. Se tarina tuli matkansa päähän, kun halusin kirjoittaa laajemmin, lifestyleblogia. Nimen valitseminen oli vaikeaa. Halusin kirjoittaa nimelläni. Koska Tuulan elämää nimessä oli ä-kirjaimia, niin nimeksi valikoitui tämä Tuula’s life.
Olen uudistanut blogini ulkoasun muutama päivä sitten. Halusin päivittää sen tähän päivään siten, että se palvelee enemmän lukijoita. Valokuvaaminen on seuraavaksi listalla. Ja sen osa-alueista kuvankäsittely.
- Tee blogista oman näköinen, ole aito.
- Älä hätiköi juttua tehdessässi
- Käytä sosiaalisia kanavia ja ole näkyvillä sosiaalisessa mediassa.
The post MILLAINEN BLOGGAAJA OLEN? appeared first on Nelkytplusblogit.