Viime viikonloppuna oli ystäväni yllätys-babyshower juhlat. Voi sitä ihanaa yhdessä tekemisen ja suunnittelun meininkiä, kun piti huijata ja järjestää. Ja se, kuinka moneen upeaan ihmiseen olen saanut tutustua tämän ystäväni kautta. Tiedättekö, ystävistään ihmisen tuntee, niin se vain on.
Viikot kuluvat vikkelään, ja jokaiseen viikkoon on mahtunut lähiaikoina paljon kivaa ja onnea. Elämäni on tällä hetkellä ihan älyttömän jees. Olen suorastaan super onnellinen ja tyytyväinen. Sanoisinpa, että oli aikakin. Kaksi vuotta enemmän ja vähemmän shittiä riittää, kiitos vaan. Olen niin kiitollinen kaikesta, mitä minulla on, hyvilläni elämästäni.
Tutustuin viikolla aivan ihanaan kollegaan, tunsin heti, että tässä on “minun ihminen”, asumme jopa ihan lähellä toisiamme, sovimme jo vaikka mitä juttuja keväälle ja kesälle. Olin myös syömässä ystäväni kanssa molempien meidän lempiravintolassamme, Pennyssä. Tähän ihmiseen olen tutustunut Instagramin kautta, ja heti ystävystyimme, hän on myös minun ihminen. Joidenkin kanssa se kemia vain natsaa, se ei ole selitettävissä. Ja joidenkin kanssa kemiaa ei saa edes tekemällä tehtyä, ja hyvä niin.
The post Instagram viikko appeared first on Nelkytplusblogit.