Lapista kotiuduttuamme kävimme taas kevään matkasuunnitelmien kimppuun.
Vuodenvaihteessa kehittelemäni kolmen matkan säännön mukaankin olimme jo yhtä matkaa paitsi – siis varattuna oli vain kaksi seuraavaa reissua.
Kolmen viisumin reitti
Alustavissa hahmotelmissamme seuraavana olisi ollut alkukesään kaavailemamme Mongolia reittiä Helsinki – Peking – Ulan Bator – Moskova – Helsinki. Muuten ehkä ihan hyväkin reitti, toivottavasti, mutta matka vaatisi kolme viisumia: Kiina, Mongolia ja Venäjä. Matkatoimistonkin kanssa oli jo aloitettu alustavat keskustelut yksityiskohdista, mutta pienoiseksi haasteeksi näytti muodostuvan Pirkon joulukuun alussa vanheneva passi. Passin pitäisi olla voimassa 6 kk matkan päättymisen jälkeen, joten jo kesäkuulle tarvitaan uusi passi, mutta vanhan passin tiedot oli jo annettu maaliskuussa alkavaa Karibian kierrosta varten ja vanhassa passissa on myös kätevästi samassa passissa Yhdysvaltain viisumi Atlantan kautta kulkevaa paluulentoa ajatellen.
Olemme matkoilla myös ison osan huhtikuuta ja kaiken, uuden passin ja kolmen viisumin anomisen jättäminen toukokuulle tuntui jo turhalta riskiltä, joten lähdin hakemaan kaksoispassia. Viisumianomusten vaatiman ajan lisäksi syynä oli myös matkan järjestäjän toivomus siitä, että heillä olisi uuden passin numero käytettävissä jo lentovarauksia tehtäessä: passin numeron vaihtaminen varauksiin kun on aina vähän haasteellista.
Kaksoispassi
Poliisin sivuilla todetaan kaksoispassista näin:
Uusi passi voidaan poikkeustapauksissa myöntää aiempaa passia peruuttamatta, jos esimerkiksi voimassa oleva passi on ulkomaan viranomaisen hallussa tai ulkomaan viranomaisen passiin tekemät merkinnät estävät matkustamisen toiseen maahan. Uuden passin täytyy kuitenkin tässä tapauksessa olla tarpeen työn tai muun erityisen painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi. Syyt osoitetaan esimerkiksi työnantajan antamalla todistuksella tai muilla asiakirjoilla.
Passianomus, myös kaksoispassia varten, tehdään normaaliin tapaan verkossa, mutta perustelut täytyy käydä henkilökohtaisesti esittämässä poliisilaitoksella, joten teinkin sitten tänä aamuna pienen retken Kilon poliisiasemalle (aikavarauksella tietysti).
Perusteluina tarjosin sekä kevään ja alkukesän matkasuunnitelmaamme, listaten niin jo maalis- ja huhtikuulle varatut matkat kuin selittäen Mongolian matkaan liittyvät viisumihaasteet. Ja hyvin ne tuntuivat kelpaavan! Ehkä myös mukanani ollut nykyinen passini, jossa on yhdeksän maan viisumit ja vapaita sivuja vain muutama, edesauttoi asiaa.
Nuo yhdeksän maata muuten ovat, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan: Algeria, Iran, Itä-Afrikka (Kenia-Ruanda-Uganda), Kambodza, Kazakstan, Laos, Nepal, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat.
Mongolian matkajärjestelyt jäivät siis hetkeksi odottamaan uutta passia.
Cesky Krumlov ja Praha
Mutta löytyi se kolmas matka kuitenkin: varasimme nimittäin jo ensi viikon lopulle pidennetyn viikonlopun mittaisen matkan pieneen Cesky Krumlovin kaupunkiin Tsekissä!
Neljän yön mittaisesta matkasta vietämme kolme yötä Cesky Krumlovissa ja jätämme Prahan kertaamiseen yhteen vuorokauteen. Cesky Krumlovista olen, näköjään, ensimmäisen kerran kirjoittanut blogiimme jo 2014, jolloin sen varmaan lisäsin ToTravel -listallemme ja nyt ajankohta tuntui sille juuri sopivalta. Ilmeisesti tämä Unescon maailmanperintökohde on nykyisin kesäisin jo niin suosittu, että piipahtaminen siellä talvella voi olla hyväkin ajatus.

Lähipäivinä pitänee perehtyä vähän yksityiskohtaisemmin Cesky Krumlovn kaupunkiin – vinkit ja blogilinkit ovat tervetulleita vaikka kommentteihin!
Muina vaihtoehtoina esillä olivat Riika ja Gdansk. Adalmina’s Adventures -blogin juttu talvisen autiosta Riikasta ei kuitenkaan nostanut sen pisteitä ja vaikka Gdanskiin olisi päässyt edullisesti Turusta, niin sinne Turkuun olisi ensin pitänyt ajaa.
10 vuoden viisumi Yhdysvaltoihin
Passikuvioiden osalta minua jäi vielä kiinnostamana nykyisessä passissani oleva vuoteen 2027 voimassa oleva Yhdysvaltain viisumi: pitäisikö minun tehdä sen osalta jotain joulukuussa, kun nykyinen passini vanhenee?
Lähetystön sivuilta löysin tämän:
Lähetystön sivulta löytyikin sitten tällainen tieto:
K8: Passini on vanhentunut, mutta siinä oleva Yhdysvaltain viisumi on yhä voimassa. Täytyykö minun anoa uutta viisumia?
Ei. Jos viisumisi on edelleen voimassa, voit matkustaa Yhdysvaltoihin kahden passin kanssa (uuden ja vanhan) niin kauan, kuin viisumi on voimassa, ei ole vahingoittunut ja on oikean tyyppinen viisumi matkasi pääasiallista tarkoitusta varten.
Nimesi ja muiden henkilökohtaisten tietojesi on oltava samat molemmissa passeissa. Kansalaisuutesi on oltava uudessa passissa sama kuin viisumin sisältävässä passissa.
Hain vielä vahvistuksen asiaan kysymällä sitä suoraan lähetystäkin ja näin tosiaan kuulemma on. Joten hyvältä näyttää myös mahdollisten tulevien Yhdysvaltoihin suuntautuvien matkojen osalta. Tosin niitä ei ihan lähivuosille ainakaan tällä hetkellä ole suunnitelmissa.
The post Yksi kaksoispassi, kiitos appeared first on Nelkytplusblogit.