Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13172

VALION JÄÄTELÖT TULEVAT TAKAISIN

$
0
0

Tämä jäätelöfriikki on mielissään. Valio on tullut takaisin jäätelöbisnekseen. Valio tekee paluun yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Uudet jäätelöt saapuvat kauppoihin maaliskuussa. Valio Jäätelöfabriikki -sarjaa löytyy silloin kaupan hyllyiltä. Minä onnellinen pääsin maistelemaan näitä uutuusmakuja jo tällä viikolla pressitilaisuudessa Helsingin Allas Sea Poolilla.  Ja hyvänen aika, mitä makuja! 

Näissä kuudessa makuyhdistelmässä ovat tuotekehittelijät hyödyntäneet kuluttajilta saatuja ideoita sekä kansainvälisiä ruokatrendejä. Lopulliset valinnat on tehty kuluttajatestien perusteella. Jäätelönystäviltä on tullut mielenkiintoista viestiä: jäätelöön halutaan yllättäviä makuja! Ja nyt niitä on! Tähän sopinee mainita, että kaikki jäätelöt ovat laktoosittomia ja ne tehdään Oulun meijerissä lähialueelta kerätystä maidosta. 

Voiko suomalaisempaa makua olla kuin mustikka-ruis. Tämä maistui meille kaikille. 
Ja Mansikka-basilika vei melkeinpä kieleni. Kesä tuli talven keskelle. 
Porkkanakakku -makuna oli myös erilainen tuttavuus. Porkkanaa ja piparkakkua yhdessä. Porkkanakakuthan ovat monen herkkua. 

Ja kaikille meille kahvin ja suklaan ystäville Macchiato-suklaa. 
Kiehtova ja hienostunut makuyhdistelmä. 

Jäätelö maustettuna salmiakilla ja chilillä nousi monen suosikiksi. 
Jännittävä maku! 

Ja minun suosikkini on: ihastuttava kreisi kinuski! Tosin pisteet eri makuyhdistelmien välillä ovat omassa kategoriassani todella minimaaliset. Kaikki maut maistuvat tälle jäätelöfriikille! 

Nyt on vain maltettava odottaa maaliskuuhun, silloin näitä herkkuja saa kaupoista Purkissa on 480 ml jäätelöä – siis yhdelle tai kahdelle? 
Se riippuu jäätelönsyöjästä 🙂 

Tähän loppuun on kiva vielä mainita somekansan makusuosikeista Valion sosiaalisen median kanavissa. Ykkössijaa pitää tällä hetkellä hallussaan porkkanakakku, mutta salmiakki-chili ja kreisi kinuski ovat heti siinä kannoilla. 

Oletko sinä jäätelön ystävä? 
Kiinnostavatko jännittävät, uudet makuyhdistelmät sinua?

– Tuula 

Kiitos Valio herkullisesta tilaisuudesta! 


Tuula’s life -blogia voit seurata myös Facebookin, Instagramin, Pinterestin, Twitterin ja Bloglovinin kautta. 

The post VALION JÄÄTELÖT TULEVAT TAKAISIN appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13172

Trending Articles