Kutsu hampaiden kaksivuotistarkastukseen tuli hieman uuden vuoden jälkeen. Samaisella suuhygienistillä olimme käyneet jo kesällä puolitoistavuotistarkastuksessa, joten paikka ja hoitaja olivat tuttuja. Taapero oli käynyt jo tätä ennen n. 4 kuukauden ikäisenä tiukan kielijänteen vuoksi hammaslääkärissä, silloin kielijänteen leikkaaminen kävi nopsasti mummin sylissä istuen.
Hampaiden harjaus kuuluu aloittaa heti kun ensimmäinen hammas puhkeaa. Tässä alla harjoittelua viisikuisena. Ensimmäisen hammaslääkärikäynnin (riippuen kunnasta vuoden tai puolentoista vuoden ikäisenä) tarkoitus on myös herättää vanhemmat ajoissa, sillä lasten hampaiden kunto on heikentynyt huomattavasti viime vuosina.
No ei siitä hampaiden pesusta ihan heti ole tullut jokapäiväistä rutiinia, vaan tässä viimeisen vuoden aikana on kyllä käyty monenlaista vaihetta läpi ja vähän viha-rakkaussotaakin hammasharjan kanssa. Pahin kiukku on kenties jo laantunut ja hammasharja ja varsinkin se hammastahna maistuvat jo ihan hyviltä.
Kaksivuotistarkastuksessa lapsi saa istua vanhemman sylissä, siinä oli hoitajan helppo laskea jo puhjenneet hampaat. Rivistö oli melkein valmis, ainoastaan taaimmaiset poskihampaat vielä odottivat puhkeamistaan.
Kaksivuotistarkastuksessa käydään siis läpi taaperon suun ja hampaiden tilanne sekä opastetaan hampaiden omahoidossa. Käynnillä on myös mahdollisuus keskustella suun hoitoon liittyvistä asioista ammattilaisen kanssa. Tärkeimpiä neuvoja mitä saimme tällä käynnillä olivat:
- totuta lapsi hampaiden pesurutiiniin niin aamuisin kuin iltaisinkin.
- käytä vain pikkiriikkinen määrä fluorihammastahnaa, ihan vain mauksi.
- hammastahnaa käytetään vaan toisella päivän hammaspesukerroista 3-vuotiaaksi saakka.
- ruokailujen välillä mieluummin vettä kuin maitoa, sillä maitohan sisältää myös sokeria!
- mehu ei kuulu päivittäiseen käyttöön, eivätkä sokeripitoiset välipalat.
- joka aterian jälkeen lapselle annetaan 1-2 ksylitolipastillia.
- vanhempien esimerkki toimii, eli hampaita voi harjailla koko perheen voimin
Mukaan vielä uusi muotoiltu hammasharja!
Positiivinen kokemus oli tämä kaksivuotistarkastus, ei tullut kyyneleitä ollenkaan. Seuraavan kerran kuntamme kutsuu hammastarkastukseen 4-vuotiaana. Siihen asti jos mitään kaatumisia tai hampaisiin kohdistuvia loukkaantumisia ei tapahdu, niin hampaita voi hoitaa näiden saamiemme ohjeiden avulla.
The post Kaksivuotistarkastus hammashoitolassa appeared first on Nelkytplusmami.
The post Kaksivuotistarkastus hammashoitolassa appeared first on Nelkytplusblogit.