Kukkala-blogin ihana ja idearikas Sanna
aloitti kolme vuotta sitten #tulppaanitorstai -manian.
Hän jakoi itse säännöllisesti keväisin #tulppaanitorstai-ideoitaan
ja haastoi muitakin bloggaajia ja instaajia jakamaan tulppaanikuviaan
inspiraatioksi muille.
Itse olin enemmän nautiskelijoiden kastissa tässä #tulppaanitorstaissa,
mutta muutaman kerran itsekin siihen osallistuin.
Viime viikolla Sanna haastoi meitä kaikki tulppaanien ystäviä,
Tarkoituksena on postata omia tulppaani-ideoitaan vuosien varrelta
iloksi muille.
Joten tässä tulee muutamia Vaahteramäen tulppaani-ideoita
iloksi ja inspiraatioksi.
Ensinnäkin, minusta tuntuu,
että tulppaanit kuuluvat melkein jokaiseen vuodenaikaan.
Syksy taitaa olla ainut vuodenaika, johon ne eivät kuulu.
Tai itse asiassa kuuluvat,
silloinhan istutetaan seuraavan kevään kukkaloisto puutarhaan.
Tulppaanit kuuluvat siis jokaiseen vuodenaikaan! Image may be NSFW.
Clik here to view.
Clik here to view.

Kuvien alta löydät linkit kyseisiin postauksiin.
Viime kevään vapputunnelmia kasvarista.
Olin ollut muutaman viikon onnellinen kasvarin omistaja.
Talvi yllätti, mutta tulppaanit kertoivat kuitenkin keväästä.
Tulppaanit ja keväiset oksat ovat varma kevään merkki.
Tulppaanit kuuluvat monella tavalla jouluun.
Olen koristellut joskus joulukuusenkin niillä.
Kieputin silkkipaperia ruususuppiloiden päälle
ja ripustin tulppaanit ohuella hopealangalla kuuseen.
Kun tulppaanit ränsistyvät sisällä,
ne saavat jatkoaikaa puutarhassa tai kuistilla.
Tulppaani on kaunis myös vanhetessaan.
Ainakin tämä ranskalainen kaunotar oli todella upea myös kuihtuessaan.
Hämmästyttävää oli myös se, että tämä lajike oli nupullisena vaaleanpunainen.
Ranskalaiset tulppaanit ovat todella upeita näin ihan yksinään,
mutta myös kimpuissa.
Kauneimpia tulppaanit ovat kuitenkin keväällä puutarhassa.
On ihana seurata niiden kasvua ensimmäisistä pienistä piipoista alkaen.
Tämä nuppuvaihe on myös pakahduttavan ihana!
Ja arvatkaa mitä,
ensi kuun jälkeen on huhtikuu,
ja voimme nähdä jo ensimmäisiä tulppaanin alkuja ulkona puutarhassa.
Sitä odotellessa on onneksi leikkotulppaanit,
jotka piristävät niin kotia kuin meitä malttamattomia kevään odottajiakin.
Sylintäydeltä kiitoksia Sannalle tästä ihanasta
#tulppaanitorstaista!
Käykää ihmeessä katsomassa ja inspiroitumassa
kaikista ihanista tulppaani-ideoista
ja jakakaa myös omat ideanne meille muille!
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
The post #tulppaanitorstai appeared first on Nelkytplusblogit.