Viime vuosi oli meillä Toton kanssa varsinainen äänikirjavuosi. Kävimme läpi aikamoisen listan äänikirjoja. Kaikkiaan kuuntelimme 11. Ensin kuunneltiin muumeja, sitten Onneli ja Anneli, jonka jälkee vaihdoimme Uppo-Nalleen. Lopussa sitten kuunneltiin vielä vähän päiväkodista tuttuja Risto Räppääjiä. Tämän vuoden puolella olemme tutustuneet vielä yhteen karhuherraan, eli Paddingtoniin.
Viikolla tuossa sitten vähän haastattelin Totoa ja kyselin suosikkia. Hän mietti kokonaiset puoli sekuntia ja vastasi sitten : “Uppo-Nalle!”
Elina Karjalainen :
Uppo-Nalle – kun Reetta löytää Uppo-Nallen ja heistä tulee ystävät
Uppo-Nallen talviturkki – palataan kaupunkiin, Reetta menee kouluun ja Uppo-Nallekin haluaa
Uppo-Nalle ja Nukku-ukko – Uppo-Nalle tutustuu unientulkitsijaan ja ryhtyy itsekin tutkimaan unien maata yhdessä ystäviensä kanssa
Uppo-Nalle ja setä Tonton – Uppo-Nalle palaa Reetan ja Laulavan Lintukoiran kanss Ranskaan vanhan ystävänsä luokse ja he kokevat jännittävän lomaseikkailun.
äänikirjoina oma ostos Elisa Kirjasta
Lukijana : Tytti Paavolainen
Mitä ilmeisimmin Reetan, Uppo-Nallen ja Laulavan Lintukoiran seikkailut uppoavat myös tähän uuteen sukupolveen. Jäin oikein miettimään, mikä näissä niin viehättää.
1) Totolta kysyttäessä, hän mainitsi kunnon tarinat, joissa tapahtuu isoja asioita. En ihan saanut kiinni, mitä hän tarkoitti, mutta ehkä Uppo-Nallessa tosiaan mennään vähän isommissa kuvioissa. Tulkitaan unia, seikkaillaan jäällä lumimyrskyssä tai matkustetaan Ranskaan. Laulavasta Lintukoirasta tulee isä ja koulu alkaa. Voi olla että juonenkäänteet ovat tarpeeksi suuria ja osittain kaukanakin normaalista kotikontekstista.
2) Ehdottomasti sanoisin myös runot ja riimit. Meidän laulajapoikamme rakastaa myös loruja ja riimitystä (kukapa lapsi ei niistä tykkäisi) – Varsinkin Laulavan Lintukoiran lorunpätkät kirvoittivat naurua useammin kuin kerran.
3) Meillä taitaa hitusen myös vaikuttaa linkki Ranskaan. Uppo-Nalle kun on alunperin lähtöisin Ranskasta ja osassa Uppo-Nalle ja setä Tonton kierrellään Ranskanmaalla erinäisissä seikkailuissa. Isännän kotimaa tietysti kiinnostaa ja täytyy sanoa, että tunnistin kyllä minäkin Elina Karjalaisen tulkinnassa jotain omista matkamuistoistani.
Uppo-Nallet ovat herttaisia tarinoita, joissa kuitenkin on myös pientä särmää. Kaikki ei aina mene oikein, eivätkä kaikki aina välttämättä käyttäydy hyvin. Siksi kai nämä lapsia viehättävätkin. Liian siloiteltu ei kelpaa. Pelätä ei Uppo-Nallessa kuitenkaan tarvitse. Tarinoissa käy hyvin ja sekin on tietysti kiva juttu.
Seuraavaksi meillä on listalla jo viides Uppo-Nalle, kunhan nyt ensin saamme Paddingtonin kuunneltua.
Niin, ja Tytti Paavolainen muuten on lukijana aivan huippu!
The post Uppo-Nalle fanitusta appeared first on Nelkytplusblogit.