Vähään aikaan ei blogin puolella ole russeliriiviöni Minnien kuulumisia päivetty joten nyt on aika korjata tilanne. Minnie täytti 12 vuotta 3.lokakuuta ja juhli synttäreitään totta kai koiramaisen kakun kera. Tällä kertaa ei ollut perinteistä nakkikakkua vaan uusi luukakku versio. Kuvassa päivänsankari yrittää keskittyä ihan hurjasti kun komento “paikka” on annettu ja kakkuun ei saa vielä kajota. Voitte uskoa, että siinä ei mennyt edes sekunttia kun “vapaa” komennon jälkeen kakku katosi jonkun ahnaaseen kitaan
Minnie on perinteiden mukaisesti kesän jälkeenkin reissannut mukanani kun olen kierrellyt lähiseutuja. Tässä ollaan lokakuussa Karkkilassa kosken kuohujen rannalla. Ilme kuvassa kertoo siitä, että olisi suuri hinku päästä haistelemaan paikallisten koirien merkintöjä maastossa eikä tässä vain tönöttää tyhjänpanttina jonkun typerän kameran edessä. Toisaalta hän on kyllä tottunut poseeramaan kun koko ikänsä on sitä tehnyt.
Marraskuun 28.päivän iltana Minnien hännästä löytyi outo punainen karvaton läiskä, joka minusta muistutti ihan hotspottia. Koskaan ennen tällaista ei koiruudella ole ollut mutta googlettamalla löysin kuvan ja näytti vähän samanlaiselta. Varasin ajan eläinlääkärin seuraavalle päivälle koska yleensähän koiran “vaivat” huomataan aina iltasella myöhään kuten tässäkin tapauksessa mutta päivitykseen tämän takia ei kannattanut lähteä jonottamaan.
Eläinlääkäri ei ollut ollenkaan niin kiinnostunut russeliriiviön hännästä kun sen oikeasta silmästä. “Oletko huomannut, että Minnien oikea silmä olisi suurempi kuin toinen?” oli seuraava kysymys eläinlääkäriltä. Tarkemmin kun mietin niin ehkä parin viikon ajan olin huomannut “jotain outoa silmässä” tai näin ainakin muistan vastanneeni eläinlääkärissä. Mutta en tiedä oliko se suurempi? Vaikea muistaa tai sanoa kun näkee toisen päivittäin…
Minnien silmänpaineet otettiin eläinlääkärin toimesta ja oikean silmän paine oli kohollaan. Saimme kehotuksen ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, joka on erikoistunut silmiin ja onneksi sellainen löytyi Tammiston Evidensiasta vielä samalle illalle. Minnie silmänpaineet mitattiin uudelleen ja oikean paine oli kohollaan tosin ei niin paljon kuin oman eläinlääkärin mittauksissa oli ensin näyttänyt.
Saimme silmätipat eli ihan samanlaisia lääkkeitä mitä meille ihmisillekin käytetään silmänpainetaudin eli glaukooman hoitoon. Trusopt ja Xalatan silmätipat aamuin illoin silmään ja päivällä vielä Trusopt yksinään. Hyvin on russeliriiviö antanut laittaa tipat silmiin emmekä pitäneet “muovikypärää” hännänkään takia päässä kuin muutaman päivän. Häntään tuli rasvaa koska kyseessä on ehkä rasvapatti tai syylä “jota koira on alkanut nuolemalla hoitamaan”.
Eläinlääkäräri totesi vielä ettei Minnien silmän linssi ole irronnut ja silmänpohjan solut ovat normaaleja. Minnie tulee käyttämään näitä tippoja tästä eteenpäin aina. Minua helpotti myös tietää, että vaivaa voidaan lääkitä. Totta kai matkalla Evidensiaan olen googlettanut, että pahimmassa tapauksessa silmänpaine voi puhkaista silmän ja se voidaan joutua poistamaan. Meidän omassa koirapuistossakin käy koira, jolta toinen silmä on poistettu. Koirille ei laiteta silmäproteeseja.
Olemme käyneet nyt jo kontrollissa silmälääkärin luona viime viikolla ja oikean silmän paine on normaali. Päivätipasta luovutaan mutta edelleen jatketaan aamu- ja iltatipoilla. Ne menevät jo ihan rutiinilla ja namuja siitä saa palkaksi kun silmään jotain tiputetaan Tiistaina käymme vielä poistattamassa pienen varren päässä roikkuvan syylän takakintereestä ja sitten toivottavasti ei tarvitse vähään aikaan piipahtaa eläinlääkärin luona.
Ollakseen 12-vuotias on Minniessä virtaa kuin pienessä kylässä ja pehmolelut saavat edelleen kyytiä. Meillä eivät täytetyt pehmolelut kestä kuin muutaman minuutin ennen kuin vanutupot, vinkupillit ja muuta irto-osat ovat pitkin lattioita. Toisaalta omat tavarat saakin rikkoa ja repiä koska koskaan ei russeliriiviö ole hajottanut mitään kodin muuta irtaimistoa, kenkiä jne. ❤️ Minnie ❤️
blogin 5-vuotistaivalta tässä lähiviikkojen aikana.
Voittajille lähetän messuliput sähköpostiinne.


Mukana arvonnassa.
postin.tuomaa@gmail.com
The post Minnien koirakuulumisia ja Matkamessut -arvonnan voittajat appeared first on Nelkytplusblogit.