Se on aika vilkaista taustapeiliin ennen kuin jatketaan vauhdikkaasti uutta päin. Kiitokset kaikille lukijoille ja kanssabloggaajille. Takana on taas mielenkiintoinen vuosi.
Vihdoin sain statistiikkaakin vähän tarkennettua.
Nämä käppyrät ovat omista Excel-listoistani. Kun vuoden jaksaa pistää listoja kuntoon, niin on lopussa laskettavaa
Mitään sen suurempia yllätyksiä ei tänä(kään) vuonna tullut. Mitä nyt lopulta tulin lukeneeksi melkein puolet enemmän kirjoja kuin alunperin ajattelin. Goodreadsin Reading Challenge oli 80 kirjaa, mutta omien laskelmieni mukaan luettuja tuli peräti 120 eli kaikkiaan 11 enemmän kuin viime vuonna. Tosin Goodreads näyttää vähemmän, 14 kirjaa oli sellaisia, ettei niitä sieltä löytynyt listattavaksi.
Noinkin suuri luku on erityisen yllättävää, kun miettii tämän vuoden työpitoisuutta – tai ehkä olen lukenut juuri siksi kevyttä ja nopeaa – tai yleensä lukenut, kun ei ole muuta jaksanut.
Kuukausittain
Kuukausijakauma lukumäärissä näyttää aikalailla tutulta.
Kuten tavallista, kesällä tulee luettua enemmän. Luvuissa näkyvät myös touko-kesäkuun työmatkat (lentokoneet jne…). Samoin varsinkin toukokuussa näkyy matkojen vaikutus – en lukenut yhtään painettua kirjaa vaan kaikki olivat jollain tavalla sähköisessä eli helpommin kuljetettavassa muodossa. Käsimatkatavaroihin ei kovin montaa kirjaa mahdu, mutta puhelin on aina mukana ja Kobokin kulkee käsilaukussa.
Äänikirjojen määrä väheni puolestaan huomattavasti syksyllä. Todennäköisesti syynä oli se, etten ehtinyt lenkille vaan äänikirjat olivat lähinnä kuopuksen kanssa iltalukemisena.
Koko vuosi
Koko vuoden ajalta ei tilanne myöskään ole pahemmin muuttunut. Ekirjoja yli puolet. Äänikirjojen suhteellinen osuus kasvoi, samoin lukumäärä viime vuodesta 18 => peräti 28:aan. Lastenkirjat rulettavat eli iltasaduilla on vaikutusta.
Jihuu! Olen lukenut vuoden aikana ranskaksi! No, vain yhden kirjan, mutta kuitenkin. Eikä se ollut mikä tahansa läpyskä, vaan kunnon klassikko… Noin muuten on painoa tullut lisää englantiin (ne viihderomaanit).
Edelleenkin olen hankkinut luettavani pääasiassa joko ostamalla itse tai lainaamalla kirjastosta. Kirjaston osuus on itse asiassa kasvanut aika huimasti 16% => 34%. HelMet Overdrive ja Ellibs rulettavat sillä painettuja kirjoja olen lainannut vain yhden koko vuoden aikana, äänikirjoja 5 ja loput ovat sitten olleet ekirjoja.
Arvostelukappaleiden määrä näkyy olevan aika vakio. Viimeksi niitä oli 26 ja nyt 25.
Ilmaiskirjoja en 2017 lukenut yhtään (ladattavia klassikoita siis) ja joukossa on yksi kirja, josta en suoraan sanottuna muista laisinkaan, mistä se on minulle ilmestynyt ja yhden keittokirjan voitin töissä…
Mitä tuli luettua ?
Kirjojen luokittelu eri kirjallisuudenlajeihin on aina yhtä vaikeaa. Tässä tämänvuotinen jakauma tulkintojeni mukaan.
Ei liene kenellekään yllätys, että fantasia rulettaa. Niin on ollut vuodesta toiseen ja tilannetta tukee myös tuo kevyen lukemisen trendi eli viihdefantasiat ovat vakkarilistalla stressinpoistajina. Tosin niille on löytynyt haastaja viihdedekkareista eli niistä sellaisista, joissa rakkaus on vahvasti mukana, rikoksia ratkotaan kevyesti ja dialogi on hupaisaa. (Tosin joskus viihdefantasia ja -dekkari menevät sekaisinkin, kuten tällä hetkellä luvussa olevassa kirjassa, jossa seikkailee meediodekkari dragtoverin ja kummitusten kera…)
Lasten- ja nuortenkirjoja olen lukenut vain kaksi enemmän kuin viime vuonna (11). Olisin kuvitellut niitä päätyneen listalle enemmänkin, mutta luulenpa osansa olevan myös sillä, että kuopus oppi kesällä lukemaan ja tuntuu mieluummin lukevan kirjansa itse (äänikirjoja lukuunottamatta). Sinänsä se ei liene yllättävää, kun muistaa kroonisen yskäni, joka yleensä aktivoituu aina väärällä hetkellä.
Näytelmiä en vuonna 2017 lukenut häpeäkseni yhtään, mutta esseitä sentään yhden kirjan verran. Klassikoiden määrän triplasin peräti kolmeen… Keittokirjoja luin näköjään aika tasaiseen kuukauden keittokirjan verran, vaikken lupaakaan niiden postausten ilmestyneen kerran kuukaudessa.
Edellisestä postauksestani voi käydä katselemassa, mitä lukemastani muistan.
Kaikkiaan kirjavuosi oli taas mielenkiintoinen, viihdyttävä, kyyneliä tirauttava ja välillä vähän pelottavakin eli juuri sellainen kuin sen pitääkin olla.
Tänä vuonna kirjasin Goodreadsin tavoitteeksi 120 kirjaa, mutta saa nähdä. Mitään paineita en ajatellut näistä ottaa.
The post Taustapeili 2017 eli käppyröitä appeared first on Nelkytplusblogit.