Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13172

Mustikanvarpukranssi

$
0
0
Halusinpa minäkin tehdä meidän kotiin mustikanvarvuista uuden kranssin.
Kerron jo etukäteen, että en ole koskaan vastaavaa tehnyt, joten olkaa armollisia 🙂
Yhtenä iltapäivänä pääsin töistä jo puolikolmelta ja ajattelin, että nyt ehdin hakemaan varpuja lähimetsästä, ennen kuin tulee pimeää.
Nappasin mukaani pienen muovipussin ja sakset.
Napsin varpuja pikkupussillisen ja innoissani palasin niitä kotiin käsittelemään.
Tein varvuista pieniä nippuja ja kiinnitin ne metallisella korulangalla.
Kääntelin valmiiksi katkotusta puusta kranssiin pohjan ja kierittelin sen ympärille rautalankaa.
Varasin myös Kontti kirpparilta ostamaani helminauhaa koristeeksi.
Helminauhan olen ostanut kilohinnalla askartelupuolelta, eikä tuo tainnut edes paria euroa maksaa.
Sitten aloittelin varpunippujen kiinnittämisen kranssipohjaan. 
Kranssin tekoa näytettiin Strömsössä ja sanottiin, että kranssi pitää aina koota myötäpäivään.
Minä sitten yritin tätä ohjetta noudattaa, kun niin kerran Strömsössä sanottiin.
Pian huomasin, että eihän nämä minun varpunippuni riitä, tarvitsisin ainakin 6 nippua lisää.
Ei muuta kun kengät jalkaan ja sakset kouraan.
Tietenkin tässä ajassa oli ehtinyt jo tulla pimeää.
Onneksi muutaman asunnon takapihat ovat metsään päin ja heidän ikkunoistaan loisti valo.
Tämän valon turvin sain kerättyä tarvittavan määrän varpuja lisää.
Kurkataanpa nyt, millainen kranssista sitten tuli!
Noita varpuja olisi voinut vähän siistiä, mutta itse tykkään tästä tällaisena enemmän.
On tekijänsä näköinen, sekaisin ja pörröinen 😀
Varpukranssissa on hyvää se, että se ei rapise ja pysyy vihreänä todella pitkään.
Ihanaa viikon alkua teille kaikille <3

The post Mustikanvarpukranssi appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13172

Trending Articles