Olin mielissäni, kun sain kutsun Ristorante Denniksen vegaaniseen iltaan marras- / joulukuun vaihteessa. Dennis paikkana tuo mukavia muistoja nuoruudesta mieleeni. Kun silloin nuorena tyttönä kävin Denniksessä pizzalla, niin paikka tunnettiin nimellä Pizzeria Dennis ja se oli ensimmäinen pizzeria Turussa sekä ensimmäisiä pizzerioita koko Suomessa. Dennikseen sai jonottaa pitkään, se oli todella suosittu ravintola.
Vegaanisia herkkuja:
Pöytään tuotiin alkajaisiksi ihanaa leipää: Bruchetta Al Pomodoro on leipäannoksen nimi. Paahdettua leipää, tuoretta tomaattia, valkosipulia, basilikaa ja oliiviöljyä. Täältä iso suositus, on herkullista alkuruokaa. Viinejäkin löytyy Denniksestä joka annokseen ja myös oluita, mutta olin autolla liikkeellä, joten vesilinjalla olin taas kerran.
Bruchetta Al Pomodoro |
Lisää herkuttelua:
1. Maa-artisokkaa. Varmaan vegaaneille tuttu kasvi, mutta itse syön tosi harvoin maa-artisokkaa. Miksiköhän? Maistuu mainiolle.
2. Risotto on herkkuani. Tällä kertaa risotossa oli kurpitsaa. Kiva yhdistelmä.
3. Fettucine Verdura: kirsikkatomaattia, pinaattia ja oliiveja oliivi-balsamiöljykastikkeessa sekä grillattua broccoliinia ja hasselpähkinää.
4. Spaghetti Bolognese, jossa jauhelihan tilalla oli härkistä. Tätä spaghettihärkistä kokeilin jo kotonakin. Tosi hyvää!
Ja ne kuuluisat Denniksen pizzat ovat saaneet seurakseen maittavia vegaanisia vaihtoehtoja.
Pizza Vegano. Paahdettu maa-artisokka sopii mainiosta pizzaan. Minä niin tykästyin tällä vierailulla maa-artisokkaan. Suosittelen.
Härkispizza. Tämä vegaaninen ilta teki minusta härkis-fanin. Härkistä löytyy parhaillaankin jääkaapistani.
Listalla on myös Pizza Verdura, jota maistelimme, vaikka minulta jäi siitä kuva ottamatta. Verduran täytteet ovat: avokadoa, grillattua munakoisoa, bruschettatomaattia, friteerattua sipulia ja vegaanista raastetta.
Erikoisruokavaliota noudattavat voivat myös nauttia herkullisista vaihtoehdoista. Pastan saa halutessaan gluteenittomana. Pizzapohjista löytyy myös gluteeniton vaihtoehto sekä myös täysjyvä- ja ruisvaihtoehdot. Ja emmentaljuuston saa vaihtaa annoksissa vegaanijuustoksi.
Vatsa kylläisenä kipaisin vielä Denniksen toiseen kerrokseen. Siellä on viihtyisä tila, jossa on pöydät ja tuolit 48 henkilölle ja vielä lastenhuonekin. Toisen kerroksen voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin. Tila ei maksa mitään, riittää kun ottaa ruuat Denniksen ravintolasta. Sopii syntymäpäiväjuhliin, pikkujoulujuhliin, valmistujaisiin… Ihan loistojuttu mielestäni!
Olipa herkullinen ilta! Iso kiitos Denniksen väelle. Oli mielenkiintoista kuulla asiantuntijoilta vegaanisesta ruuasta. Seurassanne viihtyi. Kiitos Merit Kuusniemi, kun kutsuit mukaan. Ja haluan kiittää myös Verso Foodin Sonja Hakalaa… ne härkislahjat on jo syöty. Kiitos myös Turun Vegekaupan Elina Innaselle pikkulahjoista. Hyvä ruoka ja hyvä seura, se on parasta! Kiitos Ristorante Dennis. Ja kiitos bloggaajakollegat!
The post RISTORANTE DENNIS – VEGAANINEN ILTA appeared first on Nelkytplusblogit.