Eilen koko perhe nautittiin kiireettömästä aamusta tai paremminkin aamupäivästä.
Minäkin heräsin vasta kymmenen jälkeen.
Siinä sitten mietin, että miten hemmottelisin perhettäni ja silloin muistin vanhan lettupannun.
Ei muuta kuin lettusia paistamaan!
Tuli kyllä niin herkullisia lettuja.
Nämä nautittiin mansikkahillon kanssa ja juomana oli kahvi ja kylmä maito!
Herkullinen lauantai, nam.
Tämä bloggaaja on parhaillaan matkalla Lohjan menneen ajan markkinoille ja tutustumaan Tytyrin elämyskaivokseen ystäväni Marjon matkassa Marjon kanssa.
Olemme reissun päällä koko päivän, joten en ole kateissa, vaikka en ehtisikään kommentoida postauksianne.
Sanon näin, koska pari kertaa on käynyt niin, että olen ollut kyläreissulla ja sain sähköpostiin/messengeriin viestin, että olenko kunnossa, kun minusta ei ole päivään kuulunut!
Ihania huolehtijoita olette kyllä!
Mutta nyt mars matkaan.
Valmistautukaa kuvatulvaan ![🙂]()

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille <3
The post Ihana viikonloppu appeared first on Nelkytplusblogit.