TINSKUN KEITTIÖSSÄ:
Tämä resepti on satoa lokakuun messuiluilta. Aikaisemmassa postauksessa Nojatuolimatka viini, ruoka ja hyvä elämä– messuilta kerroinkin miten kuulin paljon mielenkiintoista asiaa Laidun Herefort pihvikarjanlihan eettisestä tuottamisesta. Puhuimme asiasta yhden Laidun Herefordin tuottajan Jussi Harjun kanssa pitkään ja juttua olisi riittänyt vaikka kuinka, mutta kun messuilla on paljon nähtävää ja joka paikkaan pitäisi vielä ehtiä niin heidän ständiltään oli pakko irtaantua jo lähes puoli väkisin. Pahoittelut Jussi ja muut tapaamani ihanat ihmiset
Noh, anyway sain keskustelun päätteeksi kotiin viemisiksi paketin aivan mahtavaa Herehord luomunaudan sisäfilettä. Lucky Me ! Päätin valmistaa fileestä jotain erityisen hyvää ja tässä se nyt on.
Hereford luomunaudan sisäfileepihvi, konjakki- pippurikastiketta ja paahdettuja kasviksia
- tilkka oliiviöljyä
- mustapippuria ja suolaa myllystä
- konaisia rosepippureita
- tuoreita yrttejä kuten timjami ja rosmariini
- nokare voita paistamiseen
- nokare voita
- 1 dl vettä
- 1/3 lihaliemikuutiota tai fondia
- 3-4 dl kermaa
- 2 tl hunajaa
- 2 tl sinappia
- 2 tl balsamietikkaa
- 2 rkl konjakkia
- 0.5 tl kuivattua timjamia
- 1.5 tl mustapippurirouhetta, pippurisekoitusta ym.
- rosepippuria
- (soijakastiketta)
- porkkanaa
- bataattia
- paprikaa
- hieman valkosipulia murkattuna
- hunajaa
- suolaa ja mustapippuria myllystä
- tuoreita yrttejä kuten timjami ja rosmariini
- oliiviöljyä
Anna pihvien maustua huoneen lämmössä reilu puolisen tuntia.
Esivalmistele kasvikset. Kuori ja pilko porkkanat ja bataatti. Porkkanoista tulee kauniita kun leikkaat siivut hieman pitkänmallisesti vinoon. Bataatin palat saavat olla hieman isompia kuin porkkanat, koska bataatti kypsyy nopeammin, Pilko myös paprika. En anna näihin nyt mitään tarkkoja määrällisiä ohjeita. Katso silmämääräisesti vs syöjien määrä suurinpiirtein paljonko raaka-aineita tarvitset.
Esikypsennä porkkanat ja bataatti käyttämällä niitä muutama minuutti täydellä teholla mikrossa tai höyryttämällä. Paprikaa ei tarvitse esikypsentää.
Tee kastike. Laita kattilaan vesi ja liemikuutio tai fondi. Anna kiehahtaa ja lisää kerma ja muut aineet. Anna kiehua hiljalleen vähän kasaan. Suurusta tarvittaessa esim. tummalla suurusteella. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaisuutta lisäämällä hieman soijakastiketta.
Paahda kasvikset. Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä ja valkosipulimurska. Lisää esilypsennetyt juurekset sekä pilkottu paprika. Mausta hunajalla, mustapipurilla, suolalla ja yrteillä. Pannu saa olla kokoajan melko kuuma. Sekoittele kasviksia muutama minuutti reilusti niin, että saavat kauniin värin, mutta eivät pala.
Kasvikset ovat parhaita kun ne ovat hieman vielä rapsakoita. älä siis ylikypsennä.
Paista pihvit. Kuumenna paksupohjainen paistinpannu kuumaksi. Paista pihvejä (medium) pihvin paksuudesta riippuen noin 2 -3 minuuttia per puoli. Käännä viimeistään silloin kun pihvin raakapuoli hieman alkaa ”hikoilla”. Nosta pihvit pois pannulta ja anna niiden vetäytyä muutama minuutti ennen tarjoilua.
Koristele valmiit pihvit vielä rosepippureilla ja tuoreella rosmariinilla. Tarjoile konjakki- pippurikastiikkeen ja paahdettujen kasvisten kera
Viini suositus:
Domaine Bousquet Gaia Organic
Gaija on tämän mahtavan pihviruuan tyylin sopiva Argenttinalainen luomuviini.
Viini on hyvin täyteläinen, tumma ja paahteinen. jopa minäkin maistoin siinä aavistuksen luumua.
Gaia on omistaja rouvan Anne Bousquen nimikkoviini, hän on itse suunnitellut etiketin ja osallistunut viinin valmistukseen. Gaia muuten tarkoittaa Kreikan mytologiassa jumalatarta. Vielä tarkentaen maan jumalatarta. Ollaan siis edelleen asian ytimessä
Gaija on selkeästi ruokaviini joka suorastaan huutaa mehevää pihviä seurakseen.
Vielä Alkon sivuilta kopsattuna:
Ruokasuositus: Aromikkaat, mutta selkeämakuiset tummat liharuoat ja riista.
Allekirjoitan tämän.
Tämä on muuten ensimmäinen viinisuositus jonka blogissani annan. Aivan mahtavaa laajentaa tällekkin, niin minulle mieluisalle osa-alueelle.
Gaijan maahantuoja on Astra Wines. Kiitokset Astra Wines’sin Johannalle avusta. Tämä viini oli kyllä ihan kymppi
Astra Wines on toinen osasto missä vietin erityisen pitkän ajan. Mahtavia tuotteita ja mieleen painuvia ihmisiä. Heidän osastoltaan löysin myös sen suosikki kuoharin. Siitä lisää aikaisemmassa nojatuolimatka postauksessani.
Se miten me paatuneet lihansyöjät voimme vaikuttaa omalta asaltamme viimeaikoina tapetilla olleisiin asioihin on valitsemalla juurikin eettisesti tuotettua lihaa….
Tähän loppuun voisin taas tyhjentävästi todeta: Ei mulla muuta
Tai noh. Lisään vielä. Tehkää valintoja ja suosikaa luomua mahdollisuuksien mukaan. Sen oikeasti maistaa.
The post Hereford luomunaudan sisäfileepihvi, konjakki- pippurikastiketta ja paahdettuja kasviksia appeared first on 40+ blogit.