 |
| Post-it lappumiehen arkea. Liikaa muuttuvia tekijöitä. |
Onnettomuuden jälkeen en kyennyt sisäistämään asioita käytännössä lainkaan. Käskyn ymmärsin mutta aivot eivät ymmärtäneet sitä toteuttaa eli koodata asiaa käytäntöön. Tietysti perusasiat ne opitut ja paljon käytetyt toiminnot suoritin. Jos pää sanoi että sammuta valot, niin rekisteröinti tapahtui ja käytännössä ne valot paloivat vielä hetken päästä. Siellä oli selkeä koodausvirhe.
Kun päästit koirat ulos, joita oli onnettomuuden jälkeen meillä 4 ennen kuin niitä tuli ne kolme lisää niin jostakin kumman syystä välillä ulkoilu saattoi hieman pidentyä ja oli tarkkaan laskettava heti ulkona ja sisällä montako niitä on jäljellä.
Aiemmin kerroin jo uuniluukusta, liedestä ja muista tavallisista normaalin ihmisen automaattisista toiminnoista, mitä suoritetaan rutiininomaisesti. Näitä ei joka asiassa ollut.
Ihmiset, nimet ja sanat meni helposti sekaisin. Ärsyttävää kun olet aivan varma että tunnet jonkun henkilön ja et millään muista kuka se on. Sitten kun saat “ahaa” elämyksen että tuohan se olikin…. perkules – jos sun mielestä keskustelit Reijon kanssa, niin hän olikin oikeasti Antero. Nimet muutettu että henkilöitä ei tunnistettaisi. #hymiö. Se oli oikeasti ärsyttävää eli yksi syy tuli lisää ryhtyä elämään turvallista, mökkiin sulketuneen ihmisen erakkoelämää.
 |
| Tässä aika havainnollinen kuva kuinka sekaista voi olla tietokoneen käyttäminen. Vain “yber” nörtti selviää tuosta sotkusta. |
Tietokone oli liian vaikea käyttää ja virhealttius oli todella korkea. Asia kuin asia, ne helpoimmatkin oli raskasta ja vaikeaa suorittaa niin ettei joku mennyt pieleen.
Virastoasiat, laskunmaksu, lehden lukeminen etc. aina joku meni pieleen. Tyypillistä oli laskuja maksaessa että ne pirun pitkät tili- ja viitenumerot olivat liikaa aivoille. Joko sait kulutettua aikaa yhden laskun maksamiseen puolituntia ja kaiken piti olla kunnossa niin ei saamari se mennyt silti läpi. Aloitat alusta kaiken uudelleen. Jos meni lasku läpi niin unohdit jo että se on hoidettu ja maksat sen kahteen kertaan.
 |
| Laskunmaksu, häiriöalttius, keskittymiskyvyn puute etc varmisti pirun kalliiden takansytykkeiden saannin. |
Yleistä oli myös tilanne kun olet tahkonut sen laskunmaksun kanssa kaiken kaikkiaan yhden illan, olet aivan puissa ja kas, kas et sitten suuressa viisaudessasi ole muistanut hyväksyä niitä. Kun keksin että jo hoidetut laskut saman tien takkaan ja laitetaan tulta perään tyyliin poissa silmistä, poissa mielestä. Olit aivan varma siitä että asiat on hoidettu niin muutaman seuraavan viikon aikana saat paljon postia. Sähköposti ja reipas sen aikainen Itellan mies rahtasi karhuja himaan, siis muistutuslaskuja. Siinä meinaan on sitten aivovamman saaneelle hyvää treeniä kun näitä alkaa selvittämään.
Tietysti olisin saanut apua Jalbelta. Mutta se oman itsensä ja tilanteen hyväksyminen oli kesken. A man’s gotta do what a man’s gotta do. Jatkuvia “black out”- tilanteita oli pienimmissäkin asioissa.
Televisio ja perhe kotona oli paha yhdistelmä. Siihen ei vaan lainkaan kyennyt. Siksi oli hyvä nauhoittaa haluamasi ohjelmat, katsoa niitä silloin kun olit yksin kotona. Ja yllätys – puolen tunnin dokumentti venyi 1.5 tunnin mittaiseksi. Koska ei vaan tajunnut mitä siellä tapahtui ja kelaamalla niin kauan kun asia oli rekisteröity pipoon.
Talossa tarvitsi olla täysin hiljaista, käytännössä koiran haukkuminen tai liikehdintä pysäytti tallenteen. Tai tupakka, vesilasi, vessassa käynti…. Oli tarkkaan kelattava siihen kohtaan että pääset juonesta kiinni.
Miettikää, päästäisittekö esimerkiksi keittiöön tälläistä kaveria. En tarkasti muista koska rohkenin uudestaan kokeilemaan kokkaushommia. Jos saat ne perunat kypsäksi ilman vettä tai makaronit tapettiliisteriksi niin melkoista gurmeeta oli tiedossa.
Toisaalta arvostan Jalben ja Rapen hermorakennetta että he jaksoivat aikanaan sekä edelleen kaikki jankkaamiseni. Olin varmasti fiksua seuraa ja todella läsnä. Keskustelin ja kuuntelin sujuvasti ja seuraavaksi oli aihe pomppasi ja palasin siihen ensimmäiseen. Aivan kuin ei asiasta ollut koskaan mitään puhettakaan. Minähän just sanoin sulle, ai niin. Lue – et varmasti sanonut ja puhunut mitään. Ahdistavia esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon.
Erilaisten testien ja “ihmiskokeiden” jälkeen neuropsykologisessa kuntoutuksessa aloitettiin aivan perusasioista. Tutkimuksissa kartoitetaan yksilön kognitiivista suorituskykyä, kuten muistia, tarkkaavuutta sekä kielellisiä- ja havaintotoimintoja, ja selvitetään näissä mahdollisesti esiintyviä muutoksia. Lisäksi arvioidaan muutosten luonnetta, niiden vaikeusastetta sekä muutosten aiheuttamaa haittaa työ- ja arkielämässä.
Aivovammainen ei vaurion jälkeen välttämättä palata entisiin, rutiininomaisiin suorituksiin. Vielä kun samalla tapahtuu esimerkiksi sitä jumiutumista, häiriöalttiutta ja muistiongelmia niin alkaa paletti olemaan sekaisin. Ei pidä myöskään unohtaa vamman tuomaa kieltämisvaihetta ja oman itsensä hyväksymistä uuteen tilanteeseen.
Näköhäiriöt, kylmän ja kuuman häiriöt, haju- ja makuhaitat mitä hemmeti niitä kaikkea kasaantuikaan yht’äkkiä päälle niin oli niillä terapeuteilla, psykologeilla ja kuntoutustiimillä paljon purtavaa siihen että mies edes selviää edes normaalissa arjessa, ilman edunvalvojaa tai henkilökohtaista avustajaa. Itselläni niitä oli kotona – Jalbe ja koirat. Ja poika. Miettikääs nyt – itse olin vaan pyrkimässä ja haluamassa takaisin sinne duuniin….
Post-it lappumies, lukujärjestysmies, blanko paperimies, listamies, kalenterimies, muistutusmies, hälytysmies….mitä hemmettiä. Tosimies… Näillä lähdettiin aluksi arkea rakentamaan. Post-it laput seinille, lukujärjestys puolen tunnin tarkkuudella käyttöön. Kalenterin käyttöä täytyi tehostaa, tehdä erilaisia must-to-do listoja, puhelimen hälytystoimintoa käyttöön, muistutus pyyntöjä niin Jalbelta kuin välillä psykologilta tai puhelimesta, blankoa paperia mustaksi eri asioista.
 |
| Back to school. Lukujärjestys, tuo kaiken aivojen logistiikan apuväline. Tämä oli vielä tyyliin tunti jaettu neljään osaan. Aika suttua tuli. |
Tsiisus nyt meni rankaksi. Kuinka voi muistaa tehdä asioita jos ei kerran muista. En käsittänyt.
Onneksi neuropsykologini oli kärsivällinen ja alkuun hän teki ja kirjoitti kalenterin minulle. Siitä sitten vaan normaalia päivärytmiä rakentamaan. Olisin halunnut silloin Nalle Puh- lukujärjestyksen mutta en saanut. Pääsin siitäkin yli.
Nyt vain täytyi osata suorittaa lukujärjestykseen ja päiväohjelmaan liittyvät tehtävät, asiat taukoineen. Käytännössä 15 minuuttia jotakin hommaa ja vartin tauko. Pirrr! Välitunti on päättynyt ja olkaa hiljaa oppitunnilla. Näillä mentiin muutama vuosi.
Lukujärjestys muuttui paperille ja se oli todella masentavaa listaa – tekemättömät työt. Duunit jotka oli omassa mielessäsi sinun hoidettavia ja se lista vaan kasvoi ja kasvoi. Et niinkuin saa yhtään mitään aikaiseksi. Ja näin sain seuraavalle kerralle taas purnattavaa terapeutille. Kaikki vaan junnaa paikallaan ja oma saamattomuus, aloitekyvyttömyys sekä väsyvyys oli hyvä syy ruoskia itseään.
Neuropsykologinen kuntoutus on asioiden kertaamista, uuden asian oivaltamista ja soveltamista käytäntöön niin että pyritään korvaamaan edelliset käytännöt. Tietyissä määrin sinne aivoihin muodostuu uusia korvaavia “piuhoja”. Mutta sinne jää sotkemaan asioita myös niitä viottuneita. Paha yhdistelmä.
Neuropsykologisessa kuntoutuksessa pyritään hoitamaan neurokognitiivisia erityishäiriöitä lievittämällä, kompensointikeinoja rakentamalla sekä itsetuntoa tukemalla. Neuropsykologinen kuntoutus on osa lääkinnällistä kuntoutusta. Lisäksi tavoitteena on käyttäytymis- ja tunne-elämän muutosten lievittyminen ja korjaantuminen.
Käytännössä kun muut lähtivät suorittamaan työpaikalle, itse menin kerran viikossa, välillä ja myöhemmin 2 kertaa 1.5 tunnin terapiaan. Se yksi käynti vastasi minulle samaa kuin edellisessä elämässä 24 tunnin työrupeamaa ja siltikin jäi piikkiin hommia. Joka ainut kerta oli niin puissa että toimintakyky oli täysin nolla. Olet olemassa mutta et ole.
Unentarve oli muutenkin lisääntynyt joten kuntoutuskäynnin jälkeen vielä enemmän. Olo oli kuin “zombi” omassa maailmassaan.
Ainoastaan lomamatkat ulkomaille ja terapeutin vuosilomat antoivat hetken tauon, kuntoutuksesta.
Kunnollinen, yksilöllinen neuropsykologin antama kuntoutus on tehokasta, voimia kuluttavaa ja sen täytyy olla myös hieman “rajua” herättelyä nykytilaan. Vaikka kuulostaa rajulta niin kaikki on sen arvoista. Siinä on turha pullikoida vastaan kun asiantuntija yrittää takoa realiteetteja ihmisen elämään ja ajatusmaailmaan. He oikeasti ei tarkoita mitään pahaa, vaikka oma tunne skaalasi vetää tappiin asti molempiin päihin.
Välilllä tuntuu todella toivottamalta, lohduttomalta kun tulee tunne että kaikki menee täysin vihkoon. Silti jossakin määrin huomaat asioita sulateltuasi että näinhän voi toimia tai ainakin yrittää. Lisäksi kun olet niin sanotusti uudesti koulussa, lukujärjestyksesi kanssa niin olet myös “tarkkailun” alla koko kuntoutuksen ajan. Neuropsykologi antoi niitä kotiläksyjä, käytännössä erilaisia tehtäviä, jotka oli vain normaaliin arkeen liittyviä toimintoja.
Lisäksi se aikataulutus sekä häiriötekijät oli otettava huomioon. Mutta parasta oli se tietynlainen “auktoriteetti” jolle olet jokseenkin ilmoitusvelvollinen, kuinka asiat on menneet. Ainakin itse ajattelin näin että on parempi yrittää tehdä sovitut asiat sekä tehtävät. Tunsin suunnatonta “looser” olotilaa, mikäli jouduin sanomaan että en jaksanut edes yrittää. Tältä pohjalta muokattiin taas niitä “kotiläksyjä” seuraavaan kertaan ja fiksattiin kalenteria, päiväjärjestystä, ongelmia ja niiden ratkaisuja.
Rehellisyys on tärkeä asia kun olet neuropsykologin tai psykologin kanssa yhteistyössä. Asiat pitää päästää ulos, kaikki mikä mieltä painaa ja mitkä itselläsi on fiilikset – hyvä ja huonot. Muuten ei homma etene. Koska kuitenkin hän on sinua varten ja yrittää auttaa ongelmiesi ratkaisussa että arki sujuisi, pysyisit kiireisen yhteiskunnan kelkassa ja kotona olisi tilanne stabiili.
Matkaan mahtui hyviä ja huonoja hetkiä. Mutta silti oli sinulla se henkilö kuka osasi auttaa ja ratkaista ongelmiasi.
Auktoriteetista sen verran vielä että kotona Jalbe osasi ihan hänen omalla älykkyydellään neuvoa erilaisissa asioissa ja vihjata että näinkin voisit toimia. Joo-Joo, älä nyt viitsi. Sitten samat asiat vuodatit vastaanotolle ja sait aivan vastaavat neuvot, kuinka toimia. Arvatkaa kumpaa minä uskoin, vaikka vastaus ja lopputulos oli sama. Tietysti terapauttia. Outo ihminen on aivovammainen.
The post Post-it lappumies ja lukujärjestys – osa 10 appeared first on Nelkytplusblogit.