Alaskan Anchoragessa kirjoitin jutun, jossa totesin, että TCC:n määritelmän mukainen Pohjois-Amerikka on nyt tullut koluttua, ainakin yhdellä vierailulla kullakin alueella.

Libanonin myötä olemme Lähi-idän osalta tilanteessa, että olemme käyneet kaikilla sen TCC:n listan mukaisilla alueille, joista Ulkoministeriö ei totea, että ”Poistuttava maasta välittömästi” tai ”Vältä kaikkea matkustamista”.
Irakiin, Jemeniin tai Syyriaan ei juuri nyt ole turistina asiaa – ja tuskin tulee ihan lähivuosina olemaankaan.
Traveler’s Century Clubin Lähi-idässä on 14 maata ja sen lisäksi 7 aluetta.
Alueiksi lasketaan muut emiirikunnat kuin Abu Dhabi Yhdistyneistä Arabiemiraateista ja Siinain niemimaa. Egypti jakautuu siis kahteen alueseen, Afrikan puoleinen osa ja Aasian puoleinen osa, eli Siinai.
Näistä olemme siis käyneet 18 alueella, eli:
- Bahrain
- Iran
- Israel
- Jordania
- Kuwait
- Libanon
- Oman
- Palestiina
- Qatar
- Saudi-Arabia
- Siinain niemimaa
- Yhdistyneet Arabiemiraatit (yhteensä 7 emiraattia)
Varsinaiset matkajutut Libanonista odottavat vielä viimeistelyä ja julkaisua, mutta ensimmäiset niistä ilmestyvät kyllä jo tällä viikolla.
Siinain niemimaalla, Tabassa, kävimme toisen Israelin matkamme yhteydessä.
Loput 3 aluetta jätämme suosiolla väliin ja toteamme, että osaltamme Lähi-itä on nyt ”valmis”. Ehkä, jos tilanne alueella joskus muuttuu oleellisesti toiseksi, saatamme vielä harkita Bagdadia, Damaskusta tai Sanaa, mutta epäilen, ettei niihin ole asiaa vielä moneen vuoteen.

Koko Lähi-itä -ideamme julkistimme ensimmäisen kerran 3 vuotta sitten ja sen jälkeen olemme siis käyneet vielä Iranissa, Saudi-Arabiassa ja Libanonissa. Vielä kolme vuotta sitten Libanoniin meneminenkin oli vähän siinä ja siinä, mutta jo nyt teimme sinne ihan normaalin matkan.
Koko Väli-Amerikka?
Seuraava koko alueemme voisikin sitten olla Väli-Amerikka, mutta siihen taitaa vielä mennä useampi vuosi, sillä tässä välissä on muitakin suunnitelmia – etenkin kun tänä syksynä tuli Pohjois-Amerikan suunnalla juuri oltua ja yksi matkasuunnitelmiemme periaate on jo useamman vuoden ollut, että tehdään vuorotellen matkoja eri maanosiin, joten seuraavana vuorossa onkin sitten Afrikka ja sen jälkeen ehkä Aasia.
Väli-Amerikasta Costa Rica ja Guatemala kiinnostaisivat oikeasti, mutta voisihan sitä sillä suunnalla samalla käydä täydellisyyden vuoksi myös El Salvadorissa ja Nicaraguassa.

Karibian alueelta meiltä puuttuu vielä valtiotasolla 8 maata, joista valitsemalla sopivan eteläiselle Karibialle suuntautuvan risteilyn voisi hyvinkin saada 6, jopa 7 samalla matkalla. Haitiin menemistä Ulkoministeriö ei suosittele, mutta joku risteily taitaa sielläkin jollain varustamon yksityisellä rannalla poiketa.
Etelä-Amerikan puuttuvista, mahdollisista, valtioista meiltä puuttuvat vielä Bolivia, Guyanat, Kolumbia ja Paraguay, joista ehkä Bolivia voisi olla kiinnostavakin, mutta toisaalta korkeus vähän mietityttää.

Aasiassa ja Afrikassa maita riittääkin sitten vielä monen moneen reissuun. Intian valtameren saarivaltioista viimeinen, Komorit, houkuttaisi liittää joskus johonkin Itä-Afrikkaan suuntautuvaan matkaan, niin voisi väittää kattaneensa tuonkin alueen valtiotasolla.
Tyynellä valtameren lukuisista meille vielä uusista valtioista ja alueista lähinnä Fidzi ja Kiribati, ehkä Papuakin, voisi kiinnostaa, mutta lähinnä tilanteissa, joissa jostain syystä päätyisimme muuten tuolle suunnalle.
Ajatus matkasta Antarktiksellekin kiinnostaa ajoittain, mutta ajatus Draken salmen ylityksen ankeudesta on toistaiseksi joka kerta saanut suuntaamaan ajatukset toisaalle. Adalmina’s Adventures -blogia pitävän Anna-Katrin jutut Etelämantereelta, niin blogissa kuin Maailmanmatkaajien kokouksessa ovat kyllä lisänneet kiinnostusta tähänkin kohteeseen.

Tilastopäivitys
Libanon oli 115./117. (Pirkko/Lasse) itsenäinen maamme, 200 maan listalta.
TCC-alueita on nyt kasassa 166/170, 325 alueen listalta.
The post Lähi-itä 100% appeared first on Nelkytplusblogit.