Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Kukkakaalipihvit uunissa tai paistettuna

$
0
0
Viime kuussa täällä alkoi MasterChefin 7. kausi, ja alkukarsinnat täällä ovat värikkyydessään tosi mielenkiintoisia.
Kuva ohjelman sivustolta
Tuomareita on 4. ja hekin ovat erittäin värikkäitä persoonia; etenkin vasemmalla oleva filosoiva kokki,  jonka ohjeen perusteella postasin omasta mielestäni maailman parhaimman  uunissa paahdetun kukkakaalin ohjeen. 

Alkukarsinnan ensimmäinen tehtävä on ollut täytetty pitaleipä,  ja ihan hurjaa miten erilaisia versioita sellaisestakin saa.  Kun eräs toivekkaista kilpailijoista,  Israelin arabiväestöön kuuluva Nadia, valmisti kukkakaalipihvillä täytetyn pitaleivän; kuulosti pitan sisällä oleva kukkakaalipihvi niin herkulliselta että  oli ihan pakko tehdä sellainen. Kyseessä on palestiinalainen kukkakaalipihvi, Mshat zahra,  mutta en tehnyt omia pihvejäni Nadian ohjeella,   sillä en löytänyt sitä,   mutta netissä samaisesta pihvistä on montakin  versiota. Nadja ihastutti omalla versiollaan, jossa toisen pinnan päälle tuli pistaasipähkinöitä, mikä lisäsi rapeutta.   Minä vähensin hieman jauhon määrää, sillä sitä tuli ohjeissa aika runsaasti.  Korvasin myös osan vehnäjauhoista kikhernejauhoilla.
============================================================
Kukkakaalipihvit palestiinalaiseen tapaan

  • ½ kg kukkaalia  (voi olla myös pakasteesta)
  • 2 valkosipulin hienonnettua kynttä
  • 1 kevätsipulin varsi pieneksi pilkottuna
  • kourallinen persiljaa
  • muutama pieneksi silputtu mintun lehti
  • 4 kananmunaa
  • ½ tl jeeraa (juustokuminaa)
  • 3/4 tl suolaa
  • ripaus kanelia
  • 1 dl vehnäjauhoa  (tai ½ vehnäjauhoa  ja ½ kikhernejauhoa)
  • öljyä paistamiseen
============================================================
Kukkaalin kukinnot keitetään  kunnes ne ovat “al dente”  , eli vajaa 10 minuuttia. Keittämisen jälkeen  kukkakaali laitetaan siivilään jäähtymään . Kun kukkakaali on jäähtynyt ja kuivunut, kukinnot leikataan tai rikotaan pienemmiksi paloiksi, mutta muutama kokonainen pieni kukinto jätetään leikkaamatta. Vatkaa kananmunat , lisää jauhot  , hienonnetut yrtit , mausteet ,  kevätsipuli ja valkosipuli.   Kukkakaalipalat ja munajauhoseos sekoitetaan keskenään.   Öljyä lämmitetään paksupohjaisessa  paistinpannussa, ja kun öljy on tarpeeksi kuumaa,  paista seoksesta kasvispihvejä. Käytin hieman yli ruokalusikallisen seosta per pihvi.  Käännä pihvit kun pohja on ruskistunut, ja ruskista myös toinen puoli. Tarjoile pihvit vaikka tahinin kanssa, tai jugurttipohjaisen kastikkeen kanssa.
Muutama päivä myöhemmin tein pihvejä uudestaan,  mutta tällä kertaa uunissa.  Ohje oli sama kuin ylempänä, mutta käytin näissä vain vehnäjauhoa, ja lisäsin taikinaan  noin desin verran emmentaljuustoa raastettuna.
Uunia varten  uunipellillä olevalle leivinpaperiarkille levitetään öljyä, ja öljyä levitetään pullasudilla myös pihvien päälle.     Pihvejä paistetaan 225 C asteen lämmössä  .  Paista pihvejä ensin  noin 15 minuuttia,  kunnes pihvien alapinta on kunnolla ruskistunut,  ja käännä sen jälkeen pihvit niin että myös toinen pinta ruskistuu , noin 10 minuutin verran.  Minusta nämä uunissa tehdyt kukkakaalipihvit olivat parempia ,  mutta ehkä se oli se juusto joka teki näistä vielä parempia.
Nam nam, näitä pitää tehdä taas uudestaan.

The post Kukkakaalipihvit uunissa tai paistettuna appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159