Pysy aina pikkuveljenä

Tämä viikko on ollut jotenkin raskas, enkä ole tiennyt tarkalleen miksi. Eilen pohdin asiaa kovasti ja koin valaistumisen. 

Aina kun jotakin todella iloista tai surullista tapahtuu, sitä haluaa jakaa asian läheistensä kanssa. Sitä haluaa pian puhua asiasta oman perheen ja ystävien kesken – usein kuitenkin ensin oman perheen kesken. Sitä haluaa ottaa puhelimen käteen ja soittaa siskolle, äidille, isälle ja veljelle – ja sitten todellisuus iskee kuin miekka ja sitä muistaa, ettei minulla ole enää veljeä. Tätä asiaa ei voi hänen kanssaan jakaa. Ei, vaikka kuinka haluaisi.

Läheisen menettämisen aiheuttaman tyhjän paikan huomaa juuri tällaisessa tilanteessa, joka sattui viime viikolla. Siskoni sai pienen oman käärön, minusta tuli täti ja veljestäni olisi tullut setä – jos hän olisi saanut sen päivän kokea. Mutta niin ei käynyt, jostain syystä elämä meni toisin.

Rakas veli. Olisin halunnut, että olisit kokenut tämän päivän. Olisin halunnut, että olisit saanut pidellä siskomme vauvaa sylissäsi, niin kuin pitelit esikoispoikaani. Varovasti, epävarmasti mutta lämpimästi pidit häntä sylissäsi. Hellävaroen – pelkäsit hänen särkyvän. Naurahdit. Kyselit paljon kysymyksiä. ”Voi kuinka pieni se on,” sanoit. 

Olisin halunnut, että lapseni olisivat oppineet tuntemaan sinut. Olisin toivonut, että poikani olisivat nähneet sinun kalastavan maalla, olisit voinut opettaa heille niin kovin monesta asiasta kuten empaattisuudestasi ja herkkyydestäsi. Jo pikkupoikana ongit mato-ongella mökillä aamusta iltaan ja sait saaliiksesi vaatimattomia mutta silti upeita ahvenia ja särkiä. Isojen siskojen näkökulmasta ne olivat vain pieniä sinttejä, jotka olisi pitänyt heittää takaisin järveen. Kielsit tämän idean jyrkästi. Keräsit saaliin mökkilaiturille muovisankoon ja ylpeänä ihailit sitä. Rakastit vilpittömästi luontoa ja mökillä oloa. Monia teini-ikäisiä poikia on vaikea saada mökkiviikonlopun viettoon, mutta sinä olit aina maalle lähdössä. 

Rakastin huumorintajuasi, olit oikeasti hauska ihminen. Harvoin jäit sanattomaksi, vitsailit usein. Olisitpa täällä sanomassa nyt: ”Konstit on monet, sanoi eukko kun kissalla pöytää pyyhki”, niin nauraisin iloisesti ja vapautuneesti, sydämeni pohjasta. Antaisin naurun virrata sisälläni kuin soliseva puro. 

Jotenkin haluan ajatella, että koet tämän ”sedäksi” tulon, jollakin tavalla, jollakin tasolla. Uskon, että jostakin hyvästä turvallisesta paikasta katselet nyt siskoasi, ja olet superiloinen hänen puolestaan. Tiedän että sanoisit siskolle, ”tosi hieno homma”. Niin sanoit, kun serkkumme sai ensimmäisen lapsensa. Olit silloin aidosti iloinen hänen perheensä puolesta, todella tarkoitit mitä sanoit.