Dorsoduron kaupunginosa, italialaisittain sestieri, kylpee lokakuun kuulaassa auringossa, kun nousen kimpsuineni Alilagunan vesibussista Zatteren pysäkillä. Vihdoinkin: Italiassa! Lomalla! Kesässä!
Jo vuosi sitten lomaillessani sateisessa ja tuulisessa Kööpenhaminassa päätin, että seuraavana syksynä Italiaan. Oikeastaan minun piti lentää ikuiseen Roomaan eikä tulla tänne rapistuvaan Venetsiaan – kaupunkiin, josta paikalliset pakenevat meluavien turistijoukkojen tieltä ja joka niin monen mielestä haiseekin aivan likaviemäriltä.
Mutta niin vaan päädyn tänne kanavien, saarien, kaarisiltojen ja palatsien kaupunkiin jo neljättä kertaa.
Ja taas kerran muistan, miksi tätä kaupunkia niin paljon rakastan.
Yhteistyössä Interhome*
Lomaonnea on ikioma kattoterassi
Näkymä pienen asuntomme ikiomalta kattoterassilta.
Zatteren vaporettopysäkillä minun ei kauaa tarvitse ihmetellä, minne suuntaan lähteä, kun charmantisti ikääntynyt italialaismies tarjoaa jo apuaan.
– Ensin sillan yli, sitten kanavan vierttä San Trovason aukiolle ja kulman takaa pitäisi jo löytyä.
Noin 200 metrin päässä Zatteren vaporettopysäkiltä löytyykin minun ikioma Interhomelta vuokraamani venetsialainen lomaparatiisini: 45 neliön pikku huoneisto, jonne kapuan kapeaa kierreportaikkoa pitkin.
(Interhomen sivulla näistä kierreportaista varoitellaankin:
Huomioitavaa: huoneistoon käynti kapeaa portaikkoa pitkin, matkalaukkujen enimmäiskoko 40x35x100cm. Ei sovellu lapsille.)
Minua hassut kierreportaat vain ihastuttavat. Samoin kuin asunnon hieman kulunut sisustus, jossa on eletyn elämän maku. Kaikki tarpeellinen pienessä asunnossa on: mukavat sängyt, kompakti avokeittiö, ruokailunurkkaus, oleskelutila, suihku ja wc sekä erinomaisesti toimiva netti.
(Kuvia suloisesta loma-asunnostani voit katsoa täältä Interhomen sivulta.)
Mutta parasta on tietysti ikioma kattoterassi!
Näkymä keittiön pikku ikkunasta. 
Omalla kattoterassilla voi tarkkailla aamuun heräävää kaupunkia.
Omalla kattoterassilla ihmettelen heräävää kaupunkia ja ihastelen nousevaa aurinkoa, joka värjää kaupungin pastellisävyin; syön aamiaista pitkän kaavan mukaan; nautin espressosta ja keskipäivän auringosta, joka lämmittää melkein kuin kesällä, vaikka on jo lokakuu; juon iloisesti pirskahtelevaa proseccoa ja katson, kun aurinko laskee ja tähdet syttyvät.
Interhomen sivulla tämä Campo San Trovason pikku asunto on saanut vain kolme tähteä, mutta minun oma lomakokemukseni on ehdottomasti viiden tähden arvoinen. Vaikkei asunnon sisustus ylellinen olekaan, saa oma kattoterassi kanavanäköaloineen loman tuntumaan todelliselta luksukselta. Eikä tämä luksus edes maksa maltaita:
Lokakuussa tämän Interhomen kautta vuokraamani asunnon hinta viideltä päivältä on 663€ (kahdelle jaettavaksi). Tähän hintaan Venetsiasta on mahdotonta löytää kivaa hotellihuonetta – varsinkaan tällaisilla näköaloilla.
Onnea on oma kattoterassi, jolta voi ihailla auringonnousuja ja -laskuja.
Spritzejä (ja pitsaa) rantapromenadilla
Dorsoduron kaupunginosa, jossa pikku loma-asuntoni sijaitsee, on minun minun suosikki sestierini. Täällä on nimittäin Venetsian kivoin rantapromenadi – ihan kiven heiton päässä asunnostani!
Täällä me nautimme loman ensimmäiset Sprizit (3,5€), nämä venetsialaisten suosikkiaperitiivit, jotka ovat sekoitus proseccoa (Veneton omaa kuohuvaa), kivennäisvettä ja katkeroa.
Preseccon, kivennäisveden ja Aperolin sekoitus maistuu kesältä.
On täällä rantapromenadilla paljon muutakin tarjolla kuin Spritz-baareja. On kahviloita, jäätelöbaareja ja ulkoilmaravintoloita. Ja vaikkei pitsa kuulukaan venetsialaiseen ruokakulttuuriin (ensimmäinen pitseria tuli Venetsiaan, Lidon saarelle, vasta 1970-luvulla), on minun pakko testata, miltä venetsialainen pitsa maistuu aurinkoisella rantaterassilla.
Maistuuhan se – melkein yhtä hyvältä kuin Napolissa! Enkä ymmärrä yhtään niitä, jotka väittävät, että venetsialaiset olisivat tympääntyneitä turisteihin ja palvelu olisi sen mukaista. Ei ainakaan Dorsodurossa!
Mutta eihän täällä olekaan turisteja häiriöksi asti.
Useimmat päiväturistit kun pysyttelevät San Marcon aukion ja Rialton sillan tuntumassa.
Kun kerron olevani matkabloggaaja ja -kuvaaja, tarjoilijamme haluavat ehdottomasti tulla ikuistetuksi muistikortilleni.
Rappeutuvan kanavakaupungin lumo
Venetsia on pinta-alaltaan vain kahdeksan neliökilometriä. Se koostuu 118:sta pikku saaresta ja ainakin 175 kanavasta, joiden yli johdattaa jopa 400 kaarisiltaa. Ainakin kaltaiseni esteetikon ja romantikon tämä satukaupunki saa lumoihinsa ihan joka kerta. Vaikka olen käynyt Venetsiassa aiemmin jo useamman kerran ja nähnyt kaupungista lukemattomia kauniita kuvia, kaupungin viehätysvoima yllättää taas uudestaan.
Sekin minua ihastuttaa, että jokainen Venetsian kuudesta kaupunginosasta on aivan omanlaisensa. Tunnetuin ja loisteliain on tietysti San Marco, jonka ytimessä Piazza San Marcolla koreilevat kilpaa goottilainen Palazzo Ducale ja mosaiikein koristeltu Basilica di San Marco. Mutta minun Venetsiani on myös San Marcon ulkopuolella. Se on Dorsoduron rantapromenadilla, taidekortteleissa ja sympaattisilla aukioilla sekä Cannaregion kauniilla kanavanvarsikaduilla, joita täplittävät kutsuvat trattoriat ja viinibaarit.
Unohda kartta ja lähde eksymään Venetsian kauniille kujille
Ensimmäisenä Venetsia-aamunani yritän kulkea sokkeloisilla kaduilla kartan kanssa, mutta pian muistan, ettei siinä ole juuri järkeä. Voin katsoa suunnan kartasta ja seurata katukylttejä, joissa lukee Accademia, San Marco, Rialto tai Piazzale Roma. Ne auttavat suunnistamaan suurin piirtein, mutta sitten on parasta valita risteyksessä se kuja, joka näyttää viehkoimmalta. Sillä tavalla löydän Venetsian kauneimmat näkymät ja kujat ja viehättävimmät sisäpihat. Eikä haittaa, vaikka joskus tie päättyy umpikujaan ja joudun kääntymään takaisin. Olenhan lomalla.
Parasta on, ettei Venetsiassa ole yhtään autoa. Venetsia on todellakin kävelemistä rakastavan turistin onnela. Mutta muutaman kerran minäkin väsyn kävelemiseen ja hyppään vesibussin eli vaporetton kyytiin. Nekin tuntuvat niin eksoottisilta.
Miten käy rakastamani Venetsian tulevaisuudessa?
Mutta kulkiessani pitkin Venetsian kapeita kujia ja ihaillessani rapistuneita ja auringon haalistamia palatseja en voi kuitenkaan olla miettimättä Venetsian tulevaisuutta. Jo vuosikausien ajan on ennustettu Venetsian hukkuvan tai muuttuvan ainakin autiokaupungiksi. Ja totta onkin, että yhä useampi venetsialainen joutuu jättämään kotinsa. Erityisesti lapsiperheet ovat lähteneet, sillä asumisesta on yksinkertaisesti tullut aivan liian kallista. Jo kymmenen vuotta sitten Venetsian historiallisen keskustan, Centro Storicon, viimeinen lastentarha sulkeutui ja siitä tuli Venetsian 231. hotelli. Eikä Venetsian katukuvassa juuri näekään italialaislapsia.
Voivatko turistimassat, kaupungin vajoaminen ja tulvat tulevaisuudessa tuhota täysin tämän rakastamani kaupungin?
Minä haluan uskoa, että eivät ja että sinnikkäät venetsialaiset selviävät näistäkin haasteista niin kuin ovat aikanaan selvinneet kansainvaelluksista, rutosta, Genovan ja turkkilaisten hyökkäyksistä sekä Napoleonin valloituksesta.
Aamu Venetsiassa
Kun auringon ensisäteet herättävät kaupungin, on Venetsia kaikkein kauneimmillaan – enkä silloin enää mieti kaupungin yllä leijuvia synkkiä pilviä vaan otan kamerani ja lähden aamulenkille.
Dorsoduron itäkärjessä, aivan rantapromenadin päässä sijaitseva Punta della Dogana on oiva paikka katsoa auringonnousua ja tarkkailla vastarannalla häämöttävää San Marcon rantaa.
Mutta ehkä Venetsian kaunein paikka auringonnousun ihailuun on kuitenkin Ponte dell’Accademia, Canal Granden ylittävä puusilta, jolta aukeaa klassinen näköala Santa Maria della Saluten kirkolle.
Ja tämä silta on vain alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sympaattiselta loma-asunnoltani.
Punta della Doganaan on ehtinyt pari muutakin aamuauringon vangitsijaa, mutta ruuhkaa ei tarvitse pelätä. 
Ponte dell’Accademian sillalta voi ihailla Canal Grandea ja Santa Maria della Saluten kirkkoa auringon noustessa. 
Totta kai haluan ikuistaa myös gondolit aamun lempeässä valossa.
Ilta Venetsiassa
Jokaisen illan Venetsia-lomallani aloitan juomalla Spritzin – koska niin tekevät venetsialaisetkin. Joinain iltoina suuntaan Spritzin jälkeen johonkin Dorsoduron viinibaareista, josta tilaan lautasellisen cicchettejä, venetsialaisia tapaksia, ja lasin venetolaista viiniä (kolme erilaista cicchettiä ja lasi viiniä maksaa 5,5€).
Ihan niin kuin Madridissakin Venetsian viinibaarit ovat täysiä ja hälyisiä, mutta cicchettilautasen ja viinin kanssa on mukava mennä ulos kanavan varteen tarkkailemaan italialaista elämänmenoa ja nauttimaan rennosta lomatunnelmasta.
Käyn minä myös maistamassa, miltä maistuu kallis drinkki kattoterassilla auringonlaskun aikaan ja kurkkaamassa Venetsian kuuluisimpaan baariin, Harry’s Bariin, jonka Giuseppe Cipriani vuonna 1931 Harry Pikeringiltä lainatuilla rahoilla perusti. Vaikka Hemingway on täällä baarissa viihtynytkin ja bellini-coctail, valkoista persikkapyrettä ja proseccoa sisältävä kevyt aperitiivi, on täällä keksitty, ei ankeahkosti sisustettu Harry’s Bar ole minun mieleeni ja jatkan mieluummin omalle kattoterassilleni juomaan lähimarketista ostettua viiniä ja katsomaan, kun tähdet syttyvät Venetsian ylle.
Venetsian värit ja laguunisaaret
Vaikka erityisesti Venetsian aamut ja illat ovat taianomaisen kauniita, on Venetsia kuvauksellinen myös keskipäivän auringossa, joka saa kaupungin värit hehkumaan.
Yhtenä päivänä päätän lähteä keräämään väriterapiaa pimeän marraskuun varalle Venetsian laguunisaarilta. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan: odotettuani turhaan reilut puoli tuntia Giudeccan saarella seuraavaa vaporettoa, joka veisi minut Muranoon, ymmmärrän, että jotain on pielessä. Pysäkin seinälle liimattu A4-lippunen, jonka sattumalta huomaan, paljastaa, että menossa on sciopero (=lakko), eivätkä vaporetot laguunisaarille kulje ennen kello kahta.
Mutta kyllä minä lopulta saarillekin pääsen (muutaman espressokupillisen ja viinilasillisen jälkeen) -vaikkakin aamupäivä ehtii vaihtua iltapäivään ja saarikierros typistyy suunnitellusta. Näen kuitenkin lasinpuhaltajistaan kuuluisan Muranon ja Buranon ihastuttavat värikkäät talot ja ehdin maistaa tuoreita merenantimiakin.
Torcellon pienelle ja rauhalliselle saarelle en tällä saarikierroksella ehdi, mutta seuraavalla kerralla sitten!
Muranon saaren värejä. 
Lomani suosikkivaatteet: Savonlinnan Muotitalo Pukista hankittu Fransan nahkatakki ja Venetsian väreihin sopiva tuubihuivi. 
Lukemani mukaan Buranon talot on maalattu värikkäiksi, jotta kalastajat löytäisivät saarensa helpommin sumun keskeltä.
Venetsian rapistuvan romanttinen tunnelma, kutsuvat aukiot, sokkeloiset kujat, taianomaiset aamut ja illat, hehkuvat värit ja suussasulavat italialaiset herkut sekä meidän oma ihastuttava asuntomme kattoterasseineen on tehnyt tästäkin Venetsia-lomasta niin täydellisen, että tiedän palaavani tänne taas takaisin.
Toivottavasti mahdollisimman pian!
Terveisin Venetsian kauneudesta jo neljättä kertaa lumoutunut
Heidi ♥
* Erityiskiitokset Interhomelle, että tarjosit osan vierailustamme tässä suloisessa huoneistossa, jonka kattoterassi jätti pysyvät muistijäljet sydämeeni.
PS. Jos kiinnostuit loma-asunnon vuokraamisesta ulkomailta, kannattaa lukea myös nämä muiden matkabloggaajien kokemukset Interhomesta:
Elämää ja matkoja: Testissä Interhome ja résidence Cita di Sali, Porto-Vecchio
Milja Köpsi: Interhome
Travellover: Venetsian kattojen yllä Interhome-kodin terassilla
Lähtöportti: Aurinkorannikon lomatalo odottaa
Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.
Copyright © 2017 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.
The post Lomaonnea Venetsiassa appeared first on Nelkytplusblogit.