MERIHARAKKA:
Portugaliin muuttavat veroja pakoilevat eläkeläiset ovat olleet uutisissa viime viikkoina. Ajankohtaisen aiheen innostamana teimme sunnuntaina extempore-päätöksen lähteä Katajanokalla järjestettyyn Koti ulkomailla -tapahtumaan kuuntelemaan luentoa aiheesta.
Luento oli englanninkielinen ja se pidettiin viikonlopun kestävän tilaisuuden aikana vain kerran, siinä missä esitykset monista muista aiheista pidettiin viikonlopun aikana useampaankin kertaan ja joko siksi – tai siksi, että aihe todella kiinnostaa monia – paikalla oli lähemmäs 100 henkeä ja eturivin paikkoja varattiin jo varttia ennen luennon alkua.
Portugalia meille olivat markkinoimassa Algarven edustaja ja sikäläisen lakiasiantoimiston (GPA Advogados) edustaja. Ja hyvin markkinoivatkin: molemmat luennot olivat hyvin asiallisia ja vastaukset yleisön esittämiin kysymyksiin hyviä.
Non Habitual Resident
Portugalin veroedut, joista nyttemmin niin paljon puhutaan, liittyvät Non Habitual Resident -statukseen. Jos tällaiseen statukseen on oikeutettu yksityisiä eläkkeitä ei veroteta lainkaan ja normaaleja palkkatulojakin tietyissä ammateissa vain 20%.
Statuksen saa, kunhan asettuu Portugaliin vähintään 183 päiväksi vuodessa eikä ole asunut pysyvästi Portugalissa edelliseen viiteen vuoteen. Asuntoa ei tarvitse hätiköiden ostaa, asua voi myös vuokralla. Portugalissa on oleskeltava tuo 183 päivää vuodessa, mutta sen voi halutessaan tehdä useammassa osassa.
Portugalia Algarven edustaja esitteli monesta näkökulmasta:
Ilmasto eri alueilla
Portugalin ilmasto on erilainen pohjoisessa kuin etelässä ja rannikolla erilainen kuin sisämaassa. Pohjoisessa on viileämpää ja sateisempaa, Algarven rannikolla aurinkoista: aurinkoisia päiviä on kuulemma yli 300 vuodessa, enemmän kuin Kaliforniassa, kuulemma. Lissabonissa voi kesäisin olla kuumaa ja talvella sateista.
Elämäntyyli, kulttuuri ja kieli
Jos aikoo asettua Portugaliin kannattaa tarkkaan miettiä omia toiveitaan ja peilata niitä eri alueiden ominaisuuksiin: Cascaisin ja Estorilin alue on kansainvälinen, Lissabon eurooppalainen kaupunki, jossa on tarjolla niin arkkitehtuuria, kulttuuria, taidetta kuin gastronomisia elämyksiä, kun taas Algarve on ehkä erityisesti ulkoilmaelämästä nauttivan valinta.
Englannilla kuulemma pärjää Algarvessa ja Lissabonissa, mutta jos haluaa asettua harvemmin asutulle alueelle tai pienempään kylään, niin portugalin opinnot voivat olla hyvä idea.
Terveydenhoito
Portugali sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa sijalle 12 – kehuivat että paremmin kuin esimerkiksi Englanti ja Irlanti. Ja näin näyttäisikin olevan, mutta kaikki Pohjoismaat ovat kyllä reippaasti edellä Portugalia. Tarjolla on niin julkista ja kuin yksityistä terveydenhoitoa ja jälkimmäinenkin on kuulemma edullista.
Elinkustannukset
Elinkustannuksesi luultavasti puolittuvat Portugaliin muuton myötä. Portugalilaista ruokavaliota (kalaa ja kanaa) Algarven edustaja kehui terveelliseksi …
Jos oikein käsitin, niin luvut ovat kuukausibudjetteja. Aika hyvin, jos meidän yli tonnin ruokakulut per kuukausi olisivat Portugalissa vain 300 euroa. No toisaalta meidän ruokakuluissamme täällä on myös alkoholi ja nuoremmille sukulaisille ravintoloissa tarjotut ateriat, jotka molemmat menoerät nekin tuolla varmasti oleellisesti halpenisivat.
Asunnot
Vuokra-asuntoesimerkkien vuokrat vaihtelivat 550-1050 €/kk, tuo edullisin vaihtoehto oli kahden makuuhuoneen ja yhden kylpyhuoneen pieni huvila Algarven rannikolla ja kallein 70 neliötä Portimãon alueella, mutta sisältäen kaikki palvelut (siivous, pyykki, wifi).
90 neliön asunnon jokinäköalalla Lissabonin uudelta Parque das Naçõesin alueelta voisi ostaa hintaan 650 000€ tai kaksion Lagosin alueelta Algarven rannikolla hintaan 145 000€. Asunnon ostoon liittyvät kulut ovat Portugalissa luokkaa 5-7% ostohinnasta, mikä on kuulemma vähemmän kuin Espanjassa, Ranskassa tai Italiassa.
Kokeile Portugalia
Fiksun tuntuisesti Algarvea markkinoinnut herrasmies suositteli kuitenkin aloittamaan lomalla ja senkin jälkeen asumaan Portugalissa vielä yhden talven yli ennen isoja päätöksiä. Ennen Non Habitual Resident -statuksen saamista ei yleensä kannata ostaa asuntoa vaan asettua maahan ensin vuokralle ja statuksen saaminen ei edellytä asunnon ostoa pitemmälläkään aikavälillä.
Algarvessa on tarjolla myös tutustumisretkiä eri alueisiin, sillä tärkeää on löytää ensin itselleen sopiva alue ja vasta sen jälkeen tältä alueelta sopiva asunto. Osa onkin tehnyt siten, että asuvat aluksi kuukauden useammassa eri kylässä tutustuakseen eri vaihtoehtoihin kunnolla.
Muutammeko me?
Emme, emme ainakaan lähivuosina. Veroetu on merkittävä, mutta kauanko se olisi voimassa? Lakiasiaintoimiston edustaja vastasi kysymykseen, että tästähän on jo aloitettu neuvottelut, että Portugalissa ei näistä ”neuvotteluista” tiedetä mitään. Mutta nythän markkinointiin Portugalia, joten vastaus saattoi olla värittynyt. Toki myös suomalaisilla poliitikolla on paineita kertoa, että neuvottelut on aloitettu, eli voihan sekin viesti olla värittynyt …
Eläkeläisten raippavero koetaan tuttavapiirissämme kuitenkin sen verran epäoikeudenmukaiseksi, että ajatus jaloillaan äänestämisestä on todellisempi mitä se ehkä olisi ilman sitä.
Aurinko ja valo olisivat kyllä etenkin näin marraskuussa tervetullutta.
Ja olisihan minulla sukutaustaakin Portugalissa osan vuotta asumisesta, asuihan isänikin siellä ajoittain 1970-luvulla, tosin silloin töiden takia.
Emme kuitenkaan olleet ajatelleet juuri nyt muuttavamme nykyisestä, ihan viihtyisästä kodistamme minnekään. Ehkä osaltamme edelleen se voimassaoleva suunnitelma on Pirkonkin jäätyä eläkkeelle viettää muutama, ehkä kolmekin kuukautta kerrallaan vaikka Portugalissa. Tai jossain pienessä kaupungissa Englannin etelärannikolla. Tai Sveitsissä. Mutta palata välillä myös Suomeen. Ja matkustaa maailmalle muutama viikko kerrallaan.
(Jutun muutama kuva on Algarve Senior Livingin edustajan esityksestä. Lisäksi muutama tieto on poimittu GPA Advogados -lakiasiantoimiston edustajan esityksestä. Näiltä voi kysyä tarvittaessa lisätietoja, me emme, vielä ainakaan, tiedä asiasta sen enempää kuin näissä parissa esityksessä asiaa esiteltiin.)
The post Muuttaisinko Portugaliin? appeared first on 40+ blogit.