Ihana Espanjan loma on enää vain kaunis muisto mielessä ja haalistuvat rusketusrajat iholla, mutta onneksi on paljon noita muistoja ja vielä lisäksi näitä kuvamuistoja.
Meillä oli ensimmäistä kertaa auto vuokrattuna, mikä olikin kätevää, kun reissussa oli mukana toinenkin kolmihenkinen perhe. Hieman oli matkatavaroiden sovittelemista kyytiin, mutta loistavasti selviydyttiin. Ja koska oli tuo auto käytössä, tuli tehtyä tavallista enemmän retkiä ympäristöön. Onneksi ehdittiin myös ihan vaan oleskelemaan ja nauttimaankin.
Olimme nyt kolmatta kertaa samassa paikassa eli Riviera del Solissa Aurinkorannikolla. Riviera del Sol on noin 15 km Fuengirolasta länteen (eli Marbellaan päin). Marbellaan on matkaa suunnilleen saman verran eli varsin mukavalla paikalla. Riviera del Sol on rauhallinen alue, jossa ei ole yökerhoja eikä muutenkaan kovin villiä menoa. Mutta nyt ei tutustutakaan sen enempää Riviera del Soliin vaan matkataan sieltä noin 80 km:n päähän Rondan vuoristokaupunkiin. Ajoaika oli noin puolitoista tuntia.
Rondan kaupunki sijaitsee Serrrania de Rondan vuoristossa Andalusiassa, reilun 700 metrin korkeudessa. Ronda on yksi seudun valkoisista kylistä, pueblos blancos. Mutkitteleva vuoristotie on jo sinänsä elämys ja matkan varrella olikin useita näköala- / levähdystasanteita (kolme ensimmäistä kuvaa ovat matkanvarrelta).
Rondan kuuluisin nähtävyys on ehdottomasti 1700-luvulla rakennettu Puente Nuevo -silta, joka yhdistää eteläpuolella olevan vanhan kaupunkin (La Ciudad) ja pohjoispuolella olevan uudemman osan. Sillan ali kulkee El Tajo -rotko, jonka pohjalla virtaa kaupungin halkova Guadelevin joki. Puente Nuevon ympäristö olikin täynnä turisteja. Mikäli olisi enemmän aikaa ja paremmat patikointivarusteet, kannattaa kävellä kuilua alas ihailemaan siltaa ja ylipäätään näkymiä alhaalta käsin. Ehkä me teemme sen seuraavalla kerralla.
Mirador de Aldehuela näköalatasanne |
Kaupungissa on paljon nähtävää, mm. yksi Espanjan vanhimmista ja maailman suurin härkätaisteluareena, Arabialainen kylpylä, Maurikuninkaan talo jne. Me nautimme päivästä kävelemällä ympäriinsä helteisessä vuoristokaupungissa ilman sen kummempaa ohjelmaa. Olihan se jo kokemus katsella maisemia korkealta vanhoilta raunioilta, joissa ei ollut mitään turvavarmistuksia eli ihan omalla vastuulla sai kulkea korkeillakin raunioilla. Kaupungin keskustasta löytyy paljon kahviloita ja ravintoloita sekä melkein kaikki ketjuliikkeet, joita ostoskeskuksissakin on.
Kaupungintalo |
Neitsyt Marian kirkko |
Härkätaisteluareena Plaza de Toros |
Tällainen pikapyrähdys helteiseen Rondan kaupunkiin. Palaillaan muihin retkiin myöhemmin.
The post Ronda appeared first on Nelkytplusblogit.