Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Messuilla voi kokea ihania fiiliksiä – olimme ihan i love me fiiliksissä

$
0
0
Vähien yöunien jälkeen heräsin aamulla jo “kukonlaulun” aikaan ja aloin valmistautumaan I love me messuille. Olin illalla tullut myöhään kotiin, kun kävin katsomassa Cats-musikaalin, joten ihan täysillä yöunilla ei siis ollut menty messuja edeltävää yötä.

Messujen ensimmäinen päivä meni meillä ihan putkeen ja koimme, että saimme ihan mielettömän ihanat energiat messuista. Tapasimme ihan sairaan paljon tuttuja, tuntui, että joka kulmalla oli joku, joka veti hihasta. Ihan mahtavaa ja mahtavaa oli se, että emme olleet tänä vuonna aikatauluttaneet meidän päivämme täyteen ohjelmaa, vaan ehdimme vaihtaa aina pari sanaa niiden kanssa, jotka halusivat jutella.

Aamu alkoi kaunistautumalla. Olin saanut Body Boomin ihania kahvikuorintatuotteita juuri ennen messuja testiin ja ajattelin testata niitä heti messuaamuna. Kahvikuorinta jätti kasvoille ihanan pehmeän tunteet. Kokeiluun lähti ensimmäisenä mansikan tuoksuinen kahvikuorintatuote. Tuoksui muuten myös ihanalle.

Tuotteita löytyy messuilta ProCare Oy:n osastolta 6b48.

Varsinaisen messuaamun aloitimme menemällä Holiday Inn hotellin aamupalalle. Otimme tämän viime vuonna tavaksi ja nyt päätimme, että perinteitä pitää noudattaa.

Holiday Inn:n henkilökunta näytti muistavan viime vuodesta meidät. Heti aamupalalle saavuttaessa minulta kysyttiin, että “haluatko nyt myös gluteenitonta puuroa”. Tietysti minä halusin ja näin upealta näytti puuro, joka minulle valmistettiin keittiössä. Aivan mielettömän upeaa palvelua. Kiitos Holiday Inn Messukeskus.

Kun olimme saaneet aamupalan nautittua kiirehdimme ensimmäiseen etappiin. Sitä ennen päätimme kuvata itsemme Jeffree Star Cosmetics -kuvausseinän edessä. Tapasimme myös Tuulannelin, jonka kanssa otettiin perinteiset selfiet.

Ensimmäinen etappi meillä oli Remingtonin osasto. Remingtonin osastolla oli näitä Retro-hiustenkuivaajia, joita hehkutimme jo aiemmin viikolla. Hintaa hiustenkuivaamilla oli 59,95 euroa. Kun illalla kävelimme osaston ohi, niitä näytti vielä olevan.

Outi Broux taikoi tädeille upeat kampaukset. Kyllä meitä niin hemmoteltiin.

Tällaiset lookit Outi meille taikoi. Tiialle kiehkuraa ja Maijulle 60-luvun henkeä romanttiseen sävyyn.

Olimme sopineet, että käymme myös Cocovi:n osastolla. Pääsimme nauttimaan ensiksi heidän smoothiebaarin antimista.

Kävimme pistämässä tätien vitamiiniasiat kuntoon Verman osastolla 6g50. Kati on aina niin kivaa “nauruseuraa” meille.

Avonin osastolla kävimme katsastamassa uudet Mark:n huulipunasävyt. Sarjaan oli tullut 10 kiiltopunaa ja 10 mattapunaa. Huulipunia löytyy siis jokaiseen makuun.

Zuni Organic osastoa ei voi koskaan jättää väliin, sillä siellä on pakko käydä katsastamassa uutuudet. Tällä kertaa itselläni mukaan tarttui tämä ihana ruusun tuoksuinen poski- ja huulipuna. Yksi ja sama tuote kahteen eri tarkoitukseen. Kätevää.

Muistakaa, että Siberica Natura on myös messuilla mukana. Heillä on mahtavia messutarjouksia osastolla. Itse haluan taas hehkuttaa tätä tuotetta, jota aiemmin hain aina Virosta. Nyt mukana myös messuilla kasvojen syväpuhdistukseen Northern Soap. Tuotteet löytyy ProCare osastolta 6b48.

Kun olimme tarpeeksi tutustuneet tuotteisiin, niin oli aika hieman viihdyttää itseään ihanan Drag Sheilan viihdyttävän pienen “shown” merkeissä. Olen menossa katsomaan Sheilan alias Antti Taipaleen 10.vuotisjuhlakonserttia ensi viikon perjantaina Lohjalle. Sheilaan voi käydä tutustumassa täällä ja sieltä löytyy lisää Antin tulevista konserttipaikkakunnista.

Kävimme kokeilemassa Tiian kanssa turkulaisen My Olsson upeita mekkoja. Päädyimme yhteistyöhön heidän kanssaan ja täytyy sanoa, että tätä mekkoa tekee mieli kantaa ylväästi ja Suomea kunnioittaen. Tietenkin mekko kantaa Suomi100 leimaa itsessään.

Liisa Sauson upeat nahkahansikkaat löydät osastolta 3d20. Nämä hanskat ehdottomasti huomataan.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy tämä messupostaus ja ehkä vielä yksi postaus on tulossa messuista vielä myöhemmin.

Mahtavia fiiliksiä saimme kokea siis messuilla ja niitä varmasti tulemme vielä kokemaan lisää huomenna ja sunnuntaina.

Maiju

The post Messuilla voi kokea ihania fiiliksiä – olimme ihan i love me fiiliksissä appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159