Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

SUDIO SWEDEN -KUULOKKEET JA ALENNUSKOODI

$
0
0

Blogiani pidemmän aikaa seuranneet tietävätkin, että rakastan äänikirjoja. Kuuntelen kirjoja lenkkeillessäni, nurmikkoa leikatessani, imuroidessani… Niinpä olin mielissäni, kun sain mahdollisuuden testata ruotsalaisen Sudio Swedenin  langattomia kuulokkeita. Ja minulla riittikin pohdintaa kummat otan testiin, tyylikkäät designkuulokkeet Regentit tai pienet TRE-nappikuulokkeet.

Valitsin langattomat, valkoiset TRE -nappikuulokkeet. TRE-nappeja on myös mustina ja vaaleanpunaisina. Yksi päätökseen vaikuttava tekijä oli kuulokkeitten pieni koko. Kuulokkeet on helppo pitää mukana, koska ne mahtuvat vaikka käsilaukkuun pienessä nahkaisessa kotelossaan. Ja silmälasit ja aurinkolasit istuvat niiden kanssa mainiosti.

Kuulokkeet saapuivat kauniissa paketissa, jossa oli myös nahkainen säilytyskotelo sekä latausjohto. Ja sininen kesäkassi. Kesäkasseja jaetaan niin kauan kuin niitä riittää. Olin innoissani ja lähdin heti kuulokkeet ladattuani ne päässä lenkille.

Näissä nappikuulokkeissa on siivekkeet. Siivekkeitä on kolme kappaletta, erikokoisia, joten niistä löytyy omille korville sopivat. Ne on helppo kiinnittää nappeihin. Nappikuulokkeet siivekkeilä istuvat tukevasti korvissa (alimmassa kuvassa siivekkeitten istuvuutta).

Jokunen vuosi sitten kävin juoksukoulun. Nyt minulle tuli uutta intoa aloittaa juoksuharrastus uudelleen näitten kuulokkeitten kanssa. Kuulokkeissa on paino molemmin puolin, joten volyyminappi ei vedä näitä alas. Nämä ovat todella mukavat ja kevyet korvissa sekä myös hiostamattomat. Musiikki vielä voisi siivittää juoksuani. Pitäisiköhän hankkia vyölaukku puhelinta (siis juoksemista) varten. Tai kyllä minulla jossakin sellainen on – vuosia sitten hankittu. Tekevät kuulemma uutta tuloaan.

Nämä TRE -kuulokkeet tarjoavat seuraavat ominaisuudet: Bluetooth 4.1, akunkesto 9+ tuntia, erinomainen mikrofonin äänenkirkkaus ja Siri-ääniohjaus. Ja vielä: TRE -kuulokkeissa on täysi äänenläpäisy, joten voit kuunnella äänikirjoja tai lempimusiikkia ja samalla seurata ympäristön ääniä. Se tuo liikkumiseen mukavuutta ja turvallisuutta.

Akun latauksen tekee 2 tunnissa ja pikalatauksen 10 minuutissa. Lataaminen on helppoa. Nappien alapuolella noissa pienissä “putkiloissa” on sekä äänensäädöt että suojassa oleva latausaukko. Pakkauksessa on selkeät käyttöohjeet myös suomenkielellä. Ja erinomaiset ovat nuo siivekkeet. 

Happy me!  TRE -napit oli nappivalinta! 

Sudio Sweden haluaa muistaa myös teitä lukijani ja tarjoaa teille alennuskoodin. Kun lisäät tilaukseen koodin Tuula, saat -15 %:n alennuksen kaikista Sudio Swedenin kuulokemalleista. Sekä ilmaisen pikatoimituksen Suomeen.  Kaikki kuulokemallit näet tästä osoitteesta ja voit tehdä myös tilauksen samasta osoitteesta:   Sudio Sweden . 

*Yhteistyössä Sudio Sweden 

Ps. Nämä TRE -napit ovat todella näppärät ja kivat. Ja mikä äänentoisto! Mieltäni ja silmiäni kiehtovat myös nuo tyylikkäät Regent -designkuulokkeet. Pitääpä antaa joulupukille vinkkiä tästä tarjouksesta. 

Iloisiin kuulemiin, 
Tuula  

The post SUDIO SWEDEN -KUULOKKEET JA ALENNUSKOODI appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Trending Articles