LADY OF THE MESS:
Pelkoa.
Hätää.
Voimattomuutta.
Häpeää.
Työtä.
Iloa.
Sydämen kyllyyttä.
Nuo sanat kuvaavat hieman niitä tuntoja, joita mennyt viikko on minussa herättänyt.
Se, mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu, on vienyt ajatukset kauas näistä blogimaailman touhuista.
En ole jaksanut lukea, kommentoida enkä kirjoittaa.
Pakolaiskriisi on sitä todellisuutta, jonka keskellä viime viikko on vietetty
– niin töissä kuin ajatuksissakin.
Asemille suljetut pakolaiset, junakuljetukset, piikkilangoin eristetyt pakolaisleirit.
Nuo tapahtumat ovat tuoneet mieleen sellaisia kuvia menneisyydestä,
joiden uskoin jo olevan ohi.
Yksi kuva.
Pieni poika rannalle ajautuneena.
“you have to understand,
that no one puts their children in a boat
unless the water is safer than the land”
Tuhansia kuolleita. Lapsia ja aikuisia.
Satojatuhansia, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja kotimaansa.
Ja lähtemään matkalle, josta ei tiedä, viekö se elämään vai kuolemaan.
“no one leaves home until home is a sweaty voice in your ear
saying-
leave,
run away from me now
i dont know what i’ve become
but i know that anywhere
is safer than here”
Telttamajoitukset Turun Pansion vastaanottokeskuksessa. Suomessa.
Pakolaiset ovat täällä. Ja heitä tulee lisää koko ajan.
Ihmisiä, joilla ei ole mitään.
Ja sitä, mitä kaikkea he ovat kotimaissaan ja pakomatkansa aikana joutuneet
näkemään ja kokemaan, en pysty edes kuvittelemaan.
Eikä sitä pysty käsittämäänkään, ellei ole sitä itse kokenut.
Sen kokemuksen on jakanut mm. Keniassa syntynyt somalirunoilija Warsan Shire,
jonka runosta “Home” ovat nuo lihavoiduilla korostetut katkelmat.
Tuota runoa lueskelin viime viikolla monta kertaa.
Ja itkin joka kerta.
Se, millaisia me ihmiset voimme olla toinen toisillemme, on järkyttävää ja kauheaa.
Se, millaisia me suomalaiset olemme näille luotamme turvaa hakeville, on toivottavasti jotain muuta.
Tahdon uskoa, että me avaamme sydämemme kuulemaan, kätemme auttamaan ja jaamme omastamme.
Nämä ihmiset ansaitsevat sen, että osoitamme vieraanvaraisuutta, annamme apua ja suojaa.
Heitämme se pelastusköyden, vedämme veneen rantaan, tarjoamme ruuan ja katon pään päälle.
Paikan, johon saavuttuaan he voivat edes hetken hengähtää, lopettaa pakonsa ja tuntea olevansa turvassa.
Niinkuin saimme esimerkiksi täällä Turun seudulla kokea, kun Liedon seurakunta yhdessä päivässä pystyi järjestämään hätämajoituksen monelle kymmenelle pakolaiselle, jotka muuten olisivat joutuneet majoittumaan telttoihin.
Seurasin seurakunnan Facebook -sivuilta, miten siellä selvittiin.
Aluksi tarvittiin kaikkea: vuodevaatteita, vaatteita, ruokaa, vettä – vapaaehtoisia ihmisiä paikalle auttamaan ja esim. yövalvojiksi.
Illan lopuksi tuli päivitys: Kiitos, tänään emme tarvitse enää mitään – meillä on jo kaikkea.
Ihmiset avasivat sydämensä, penkoivat kaappinsa ja lähtivät liikkeelle.
Liikkeelle ovat lähteneet jo monet muut seurakunnat, järjestöt ja kunnat.
Nyt tarvitaan pika-apua, tarvitaan hätämajoitustiloja, tarvitaan vaatteita, tarvitaan vapaaehtoisia ihmisiä auttamaan.
Miten voimme itse auttaa?
Paikalliselta SPR:n piiriltä saa tietoa siitä, mitä ja mihin voi lahjoittaa tavaraa
– myös monet seurakunnat ja vapaaehtoisjärjestöt järjestävät vaatekeräyksiä.
SPR:n, Kirkon Ulkomaanavun, Pelastakaa Lapset ry:n ja monen muun järjestön kautta voi lahjoittaa rahaa.
Tämä kriisi on nyt täällä. Ja se tulee kestämään pitkään.
Myös meiltä Suomesta on aikoinaan lähdetty merten taakse sotaa pakoon – ja meitä on autettu monin tavoin.
Me olemme saaneet paljon ja meillä on paljon.
Jaetaan hyvää – osoitetaan vieraanvaraisuutta, avataan sydämemme ja ollaan ihmisiä toisillemme.
Sille sisarellemme, veljellemme tai lapsellemme, joka turvaa luotamme hakee.
Meille kaikille maailman lapsille.
Hyvää viikonloppua sinulle!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.
The post #allthechildrenoftheworld appeared first on 40+ blogit.