Ketchikan oli Alaskan risteilymme viimeinen satama. Joku väitti sitä Alaskan kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi, tai kyläksi, mutta alle 10 000 asukkaallaan ei se sitä ole.
Ainakin Anchorage, Fairbanks ja Juneau ovat sitä isompia.
Ketchikanissa Norwegian Sun, kuten muutkin tuolloin satamassa olleet kolme risteilylaivaa, mm. Disney Wonder, pääsivätkin ihan kaupungin keskustaan: vain portaat alas ja olet timantti- ja tansaniittikaupoissa. Jos nyt joku niissä haluaisi käydä. Toisaalta en sittenkään ole vakuuttunut siitä, että jalokivien ostaminen pikaisella vierailulla vieraassa kaupungissa olisi hyvä idea, toisaalta nämä kaupat lienevät sitä risteilybusineksen arveluttavinta puolta: nämä kaupat eivät työllistä paikallisia eivätkä taida juuri jättää rahaa kaupunkiin.
Vähän sivummalta löytyy kyllä paikallista taidetta ja käsitöitä myyviä liikkeitä ja tietysti isoja matkamuistomyymälöitä. Alaskassa matkamuistojen suosikki taitaa olla lämmin fleesetakki, sillä ainakin näin kauden lopulla lämmin vaatetus on useimpina päivinä tarpeen. Suomalaiset toki pärjäävät!
Alaska Coffeesta saa juoman hinnalla ilmaisen wifin ja läheisessä rihkamamyymälässä voi testata fudge-makuja – kumpikin hyviä vaihtoehtoja kaupunkikävelyn lomassa.
Veneretkelle risteilylaivalta ![🙂]()
Ketchikanin retkeksi olimme valinneet Guard Islandin majakan ja kotkia luvanneen veneretken. Vaikka tuntuukin ehkä hassulta lähteä risteilylaivalta laivaan, niin pienemmällä aluksella pääsee tietysti paljon lähemmäs kaikkea kuin ison aluksen kannelta tai edes 6. kerroksen kävelykäytävältä.
Pienen laivan kippari kertoi olevansa paljasjalkainen ketchikalainen ja olevansa tyytyväinen siihen, että siinä missä hänen isänsä ansaitsi vielä elantonsa kalastamalla niin hän saa viettää päivänsä rakastamissaan maisemissa meidän kanssamme.
Alkumatkasta tähyilimme kotkia ja näkyihän niitä useammankin puun latvassa.
Rannan monissa taloissa oli vene- tai autotallin näköisiä piharakennuksia, mutta useimmat niistä ovat täällä kuulemma vesitasoille tai helikoptereille, parhaimmillaan isossa hallissa on perheen veneet, vesitaso ja helikopteri! Auto on täälläkin vaan rajallisesti hyödyllinen, sillä tiestö ulottuu vaan kaupungin alueelle, jos muualle haluaa, niin auto on ajettava lauttaan.
Ketchikanin alueella on myös paljon toteemeja ja ohitimme retkellämme pienen saaren, jolla oli aivan mahtava kokoelma niitä. Toteemeja oon vaan, mielestäni, tosi vaikea kuvata, ainakin jos haluaisi näyttää sekä niiden vaikuttavan korkeuden kuin monet yksityiskohdat.
(Alimpien kuvien toteemit ovat Ketchikanin kaupungista, eivät veneretkellä ohittamaltamme saarelta.)
Valaita!
Kotkien jälkeen saavuimme majakalle, mutta mielenkiintoimme siihen lopahti melkein jo ennen kuin alkoikaan, sillä näimme ensimmäisten valaanpyrstöjen painuvan aaltoihin. Hetken päästä näimme muutaman valaan selän majakkasaaren rantavesissä ja vähän ajan päästä useamman valaan nousevan yhtä alkaa vauhdilla pintaan. Ryhävalaat harrastavat ainakin näillä vesillä ilmeisen yleisestikin tällaista bubble-net feeding -ilmiönä tunnettua yhteistyötä ravinnon hankkimiseksi: valaat uivat kalaparven alle puhaltaen yhdessä kuplia, jotka saavat kalat nousemaan pintaan ja sen jälkeen valaat nousevat ryhmänä pintaan suut valmiiksi auki keräten kalat avonaisiin kitoihinsa – kätevää! Onnistuimme näkemään parikin kertaa valasryhmön nousevan vauhdilla pintaan, mutta ilmiön vangitseminen kuvaksi oli silti haastavaa.
Vähitellen päivän valo alkoi jo hiipua ja aikamme veneellä käydä vähiin, joten jouduimme sanomaan hyvästit niin valaille kuin majakalle ja palaamaan laivalle.
Alunperin emme olleet Alaskan risteilyllemme valinneet yhtään varsinaista valasretkeä, sillä olimme nähneet niitä aikaisemminkin mm. Azoreilla, mutta niin vaan pääsimme täälläkin niitä näkemään.
Alaska onkin ilmeisen varma paikka nähdä valaita, sillä jutellessani muutaman venenaapurini kanssa, jotka olivat olleet varsinaisilla valasretkillä, he kertoivat nähneensä runsaasti valaita ja myös tätä bubble-net feeding -saalistusyhteistyötä. Valasretkillä on myös takuu: saat retken hinnasta takaisin 100 dollaria, jos et näe valaita eikä kuulemma sitä ole kellekään viimeiseen viiteen vuoteen maksettu.
Niin, ja tuli siitä Guard Islandin majakastakin otettua pari kuvaa!
Bonuksena vielä hylkeitä
Paluumatkalla Ketchikanin keskustaan ja laivalle näimme vielä pienellä saarella hylkeitä valmistautumassa yöpuulle – vai nukkuvatkohan hylkeet edes ja jos, niin nukkuvatko ne luotojen rannoilla? Ehkäpä.
Me kiipesimme kuitenkin nostosiltaa pitkin takaisin Norwegian Sunille ja pitkän päivän jälkeen jaksoimme enää tilata iltapalaksi huonepalvelusta pizzaa. Vaikkakin Norwegianin Freestyle Cruising -konseptin hengessä syömään olisikin voinut mennä vaikka retkivaatteissa, niin tällä kertaa ei buffet-ravintolan monet vaihtoehdot eikä edes oikeiden ravintoloiden tarjoiltu illallinen houkutellut.
The post Valaita Ketchikanissa appeared first on Nelkytplusblogit.