Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Random jutut

$
0
0

Ei ole pitkään aikaan tullut postailtua yleisiä höpinöitä. Jotenkin tuntuu, että postausten tekeminen tökkii siksi, että koen, ettei minulla ole oikein mitään sanottavaa. Ja välillä tietenkään ei olekaan. Mutta kuitenkin mielessä pyörii monia asioita. Random-juttuja, kuten meillä teinit sanovat. Niinpä tässä tulee nyt sitten yleisiä höpinöitä, joita tällä hetkellä pyörii mielessä.

Teinit ovat ihania!

Meillä asuu yksi oikea teini ja kaksi teini-iän kynnyksellä olevaa esiteiniä. Heidän kanssaan tulee pohdittua usein kaikenlaisia juttuja. Jotenkin tuntuu välillä, että me aikuiset kategorisesti ajattelemme, että teinit ovat hankalia ja tahallaan ärsyttäviä. Eivät tee mitä me haluamme ja että kaikista asioista tulee vain riitaa. Ja totta se tavallaan on, että he ovat hankalia. Mutta ehkä heidän vähän kuuluukin olla, jotta heistä kasvaisi vahvoja itsenäisiä ihmisiä. Jos he aina myötäilisivät meidän vanhempien tahtoa ja ajatuksia, ei heille kasvaisi persoonallista omaa minää ja ajatusmaailmaa. Minä koen oppivani meidän talon teineiltä koko ajan aivan valtavasti. He näyttävät minulle osan omasta maailmastaan, joka on hyvin erilainen kuin minun maailmani nyt, joskin osittain samanlainen, kuin minun maailmani 80-luvulla.

Tyttäreni on kolmen vuoden päästä aikuinen. Se maailma, johon hän täältä kotoa astuu, on hyvin erilainen, kuin se, johon minä aikanaan astuin. Kaikki asiat eivät ole nykyään huonommin, vaikka niin me usein ajattelemme. Monet asiat ovat vain erilaisia kuin ennen. Eikä erilainen ole synonyymi huonommalle. On vain helpompaa ymmärtää mennyttää kuin arvata, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uskon kuitenkin, että jos osaamme ottaa tulevaisuuden avosylin vastaan, on se meille lempeämpi, kuin jos väkipakolla yritämme pitää kiinni vanhasta.

Syksy ja sen sisustelut

Vaikka olen henkeen ja vereen kesäihminen, on syksy minusta ihana vuodenaika. Kirpeät syysillat ja pakkasen punaiseksi puraisemat lehdet luovat ihanan odottavan tunnelman. Syksyllä tulee myös koti- ja sisustusjuttuja mietittyä tavallista enemmän, joskin minä en tahdo omissa pohdinnoissani nyt päästä taas puusta pitkään. Haaveena olisi pikkuisen sisustella taas olohuonetta, mutta aika- ja ideapula on iskenyt tähän sisustajaan. Vähän mietinkin, että rohkenisinko kysyä täällä blogissa teiltä ajatuksia meidän olohuoneen sisustukseen. Yleensä olette aika avoimesti jakaneetkin ideoita ja ajatuksianne, joten ehkä se laittaisi minutkin miettimään olohuoneen sisustusta uudella tavalla. Mikähän siinäkin muuten on, että koko ajan tuntuu siltä, että haluaisin päivittää meidän olohuoneen sisustusta?

Olen haaveillut olohuoneeseen ainakin uudesta lampusta ja trendikkäästä mustasta hyllystä. Valkoinen raskas lipasto saisi lähteä, mutten ole vielä keksinyt paikkaa sen sisällä oleville rojuille. Ja tottakai sohvalle on saatava uusia tyynyjä. Tummat verhotkin vähän kutkuttelevat mielessä, mutta rohkeus taitaa vielä puuttua. Kehtaanko myöntää, että kieli pitkällä odottelen IKEAn uuden kuvaston tipahtamista meidän postilaatikkoon. Siellä näytti taas olevan paljon kaikkea kivaa uutta ja edullista. Ja joo, tiedän että sen voi lukea sähköisesti, mutta se rauhallinen hetki kun saa selata paperisen kuvaston kannesta kanteen, on voittamaton. 

Ahdistava kenkäpolitiikka

Tarvitsisin syksyksi ja talveksi uudet kengät. Pahinta on se, etten jaksa inspiroitua talvikengistä yhtään! Ne ovat raskaat ja kolhot. Liian kuumatkin. Haluaisin kuitenkin näyttää tyylikkäältä ja siltä, että olen kenkäni harkiten hankkinut. Mutta kun mikään talvikenkä, -bootsi, -saapas, tms. ei yhtään ispiroi! Minun piti ostaa uudet talvikengät jo viime talvena, mutta koska en löytänyt mitään itseäni miellyttävää, jäi hankinta tekemättä. Jos asuisin Espanjassa, kävelisin varmaan nuden värisissä ballerinoissani vuoden ympäri. Aina vaan. Ne ovat niin keveät ja sirot ja tyylikkäät. Kertokaapa te minkälaisista talvikengistä te tykkäätte ja onko jotain kivoja kenkämerkkejä tai -kauppoja, joilla on kauniita talvikenkämallistoja?

Tällaiseen random-ajatuksia-postaukseen sopii hyvin kuvat, jotka eivät liity aiheeseen millään tavalla. Näin siis tälläkin kertaa.

Mitä random-ajatuksia teidän mielesänne pyörii?

Love, Kati

The post Random jutut appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Trending Articles