Oi, miten hauska päivä olikaan eilen Lepaalla!
Pääsin tekemään esillepanon Lepaa 2017-näyttelyyn,
kolmen muun ihanaisen bloggaajan kanssa.
Saimme jokainen käyttöömme yhden rullakon, kaksi kuormalavaa
ja samat syksyisen kasvit Huiskulasta
ja muutaman ruukun Ortexilta.
Lisäksi saimme tuoda omaa rekvisiittaa,
jolla muodostaisimme sen viimeisen silauksen, kukin tyylillämme.
Itse sain ilokseni mukaani rekvisiittaa myös yhteistyökumppaniltani
Itsekin inspiroiduin valtavasti,
kuinka erilaiset esillepanoistamme tulivat.
Minulle ja ihanaiselle Hernepensaskujanteen väelle meinasi ilta ja hämäryys painaa päälle,
mutta saimme kuitenkin kaiken valmiiksi
juuri sopivasti ennen hämärää ja sadetta.
Auton käynnistyessä, pyyhkijöitä täytyikin jo käyttää ahkerasti.
Sain onneksi otettua muutaman kuvan
omasta puutarhurin lepohetki-teemaisesta esillepanostani.
Menen perjantaina uudestaan ihan rauhassa kiertelemään koko näyttelyn
ja toivon mukaan saan hieman parempia kuvia kaikesta.
Suosittelen lämpimästi Lepaalla vierailua,
näyttelyhän aukeaa tänään ja on auki lauantaihin saakka.
Lepaa 2017 -näyttely on puutarha- ja viheralan ammattinäyttely,
joka on avoin myös kaikille muillekin aiheesta kiinnostuneille.
En ehtinyt eilen kiertelemään näyttelyalueella,
mutta omalle paikalle tullessani näin jo vaikka mitä kiinnostavaa.
Nyt toivotaan vaan trombittomia säitä,
että tavarat pysyisivät suhtkoht niillä sijoilla,
joihin ne on aseteltu.
että tavarat pysyisivät suhtkoht niillä sijoilla,
joihin ne on aseteltu.
Paikan päällä voit myös äänestää parasta esillepanoa
ja voittaa kukkalahjakortin.
Itse en olisi kyllä osanut äänestää yhtäkään,
kaikilla oli niin kivoja ideoita.
Niistä kannattaa ottaakin vinkkiä ,
myymäläsomistuksiin
sekä oman terassin, parvekkeen tai puutarhan esillepanoihin.
Jos et pääse paikalle, inspiraatiota saa myös meidän kaikkien neljän blogeista ja somesta.
Mukana menossa siis ovat :
Jos vierailet Lepaalla,
ja jaat kuvia somessa,
olisi kiva, jos tägäisit ne
#lepaanayttely
#lepaa17
Ja me bloggaritkin olisimme todella iloisia,
jos meidät olisi tägätty esillepanon kuviin.
Nähdäänhän Lepaalla!
P.S. Täältä löydät eiliset valmistelutunnelmat.
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
The post Puutarhurin lepohetki appeared first on Nelkytplusblogit.