Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Kesämuistoja | Tallinnassa lasten kanssa

$
0
0

KIVI & KAKKU:

Syksyn puhaltaessa kylmillä tuulillaan kesää pois tieltään on mukava palata hetkeksi kesäisiin muistoihin. Pyörähdimme ennen koulujen alkua yhden yön visiitillä Tallinnassa. Edellisestä reissusta olikin ehtinyt jo vierähtää melkoinen tovi, mutta nyt ei saa päästää samaa vahinkoa tapahtumaan toista kertaa. Tallinna on hieno kaupunki ja näin eteläisestä Suomesta katsottuna vain muutaman tunnin laivamatkan päässä. Nähtävää ja koettavaa riittää useammallekin reissulle ja eihän vanhaan kaupunkiin varmaankaan kyllästy koskaan.
Näkymä kirkontornista. Pitkä kipuaminen kapeita kiviportaita ylös näköalatasanteella palkitaan huikeilla näkymillä.
En suosittele ahtaita tai korkeita paikkoja kammoaville. 

Vanhassa kaupungissa on silmänruokaa joka käänteessä, varsinkin kun askeleet
kulkeutuvat hiukan syrjään suosituimmilta reiteiltä. 

Olen 12-vuotisen äitiysurani kuluessa todennut, että shoppailu ja poikalapset ovat ihan tekemätön paikka (ellei olla ostamassa pojille itselleen jotain mitä he haluavat). Niinpä reissu tehtiin melko lailla puhtaasti lasten ehdoilla – merkittävästi vähemmän stressiä ja kaikilla kivaa. Matkustaessa nimittäin kaikkein suurin stressi ja kitka tuntuu syntyvän niistä odotuksista, joita itse kukin on matkaan ladannut ja erityisesti niiden toteutumatta jäämisestä.  

Tallinnan tekniikka- ja tiedekeskus eli Energia Avastuskeskus sijaitsee kätevästi sataman ja vanhankaupungin välissä. Aikaa vierailuun kannattaa varata reilusti, sillä ainakin meidän kouluikäiset poikamme innostuivat varsinkin alakerrassa kokeilemaan kaikkea ja moneen kertaan. Rakennus on 1900-luvun alkupuolelta ja se on toiminut sähkölaitoksena aina vuoteen 1979 asti. Monet sen näyttelykohteet ovatkin varsin “sähköisiä”. Vaihtuvissa näyttelyissä pääsee tutustumaan esim. avaruuden ihmeisiin.

Faradayn hä

Lähtölaskenta kuulokkeissa, tärisevä tuoli ja johan oli lapsilla lähdön tunnelmaa.
Avaruusraketin startti kelattiin läpi aika monta kertaa. 

Lennusadam eli Lentosatama sijaitsee meren rannalla hieman keskustasta länteen. Meillä matka taittui kävellen, mutta Lentosatamaan pääsee esim. sightseeing-bussilla kätevästi. Nähtävää on paljon ja Lentosatama kuten Energiakeskuskin oli todella siisti ja hyvin suunniteltu kohde. Merimuseo on tiloiltaan suorastaan mykistävä. Valtava hangaari, jonka katosta roikkuu monenlaista alusta ja lattiatasossa vielä paljon lisää nähtävää oli jo sellaisenaan elämys. Sukellusvene oli selvästi ykkössuosikki, mutta lapset viihtyivät myös lentokonesimulaattorissa ja muissa museon toimintapisteissä. Ulkona museovieraat pääsevät tutustumaan Suur-Töll – laivaan, jonka kannella oli tunnelma jokseenkin erilainen kuin TallinkSiljan kelluvissa hotelleissa. Käsivarren paksuiset kettingit ja jyhkeä rauta kaikkialla kertoivat omaa kieltään höyryjäänmurtajan aiemmista tehtävistä. Mielenkiintoista tutustuttavaa riittää Lentosatamassa vaikka useammallekin käyntikerralle, mekään emme ehtineet ihan kaikkea koluta, vaikka jokunen tunti Lentosatamassa vierähtikin.

Näissä oloissa sukellusveneessä kokattiin 40-luvulla.
Vanhojen koneiden outo viehätys. 

Höyryjäänmurtaja Suur-Töll

Sekä Tekniikka- ja tiedekeskus että Lentosatama sopivat hyvin vierailukohteiksi myös muulloin kuin kesällä, sillä sisätiloissa ei sade haittaa. Reissuohjelman suunnittelu onnistui tällä kertaa erinomaisesti, sillä lapset viihtyivät ja kun lapsilla on kivaa, aikuisillakin on kivaa. Mukavia muistoja jäi tältä reissulta!

The post Kesämuistoja | Tallinnassa lasten kanssa appeared first on 40+ blogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Trending Articles