Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Kun porkkanat ja sardelli yhteen meni

$
0
0
Muistan kerran nähneeni Rachael Rayn sivustolla ohjeen sisilialaiseen tapaan tehdyille  porkkanoille,  joihin tulee sardellifileitä.  Muistin ohjeen kun olin ostanut  hieman suuremman määrän porkkanoita,  ja kaapissa oli sardellipurkki. Mutta kun googlasin sisilialaiseen tapaan tehtyjä porkkanoita italiaksi,  vastaan tulikin aivan erilainen  ohje,  jossa ei ollut sardelleja mutta sen sijaan siinä oli kaprismarjoja.  Omaan porkkanaruokaani tuli  kuitenkin sardelleja,  mutta tein ruuan eri tavalla kuin Ray. 
Suurin osa porkkanaruuan aineksista. Sardellit ovat tuossa takana,  litteässä säilykepurkissa,  ja vaikka siinä lukee “Anchovies” niin kyse ei ole siitä mikä Suomessa  on anjovis, vaan sardelli. Säilöttyjä sardelleja pitäisi löytyä hyvin varustetuista ruokakaupoista, ja useimmiten sardellisäilykkeet ovat kotoisin Espanjasta tai Italiasta.  Sardelleja saa myös tahnana. Sardelleista tulee ihanasti makua moneen ruokaan.
Kun porkkanat ja sardelli yhteen meni
1. Porkkanat pestään,  kuoritaan ja paloitellaan. Paloittelin porkkanat kuutioiksi, mutta ne voi paloitella myös viipaleiksi.  Keitin  porkkanakuutioita sen verran että ne hieman pehmenivät, eli “al dente”.  Kaadoin porkkanakuutiot lävikköön kuivumaan ja pilkoin sillä välin persiljan, sardellifileet  ja  valkosipulin. 
2. Noin 2 rkl oliiviöljyä (muutakin öljyä voi käyttää) lämmitetään pannulla,  johon lisätään pilkottu persilja , valkosipuli ja sardelli.  Seosta paistetaan muutaman minuutin ajan, sekoitellen, minkä jälkeen lisätään porkkanakuutiot .  Seosta paistetaan noin 5 minuutin ajan , aina välillä sekoitellen, minkä jälkeen lisätään sitruunakuoriraaste ja hieman chilihiutaleita.    Tähän ruokaan ei tarvitse lisätä suolaa  sillä sardellit ovat suolaisia.
3.  Porkkanoita paistetaan vielä muutama minuutti , minkä jälkeen  niiden päälle puristetaan sitruunamehua.  Porkkanakuutioihin jäi suuntuntumaa,  eli ne eivät pehmenneet kokonaan,  ja se oli se koostumus mitä hain, mutta jos porkkanat haluaa pehmeämmiksi, niitä voi keittää hieman kauemmin.  Porkkanat  sardelleilla ovat hyviä sekä lämpimänä että kylmänä.
Hyvää lisäkkeenä tai muutenkin.
Kodin lähellä granaattiomenat kypsyvät hiljalleen;  vielä ovat kalpeita.

The post Kun porkkanat ja sardelli yhteen meni appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159