Sade piiskasi puutarhassa jättipoimulehdet ihan lakoon, nappasin sieltä pari osaa maljakkoon koristamaan pukeutumishuonetta. Poimin usein puutarhasta tai luonnosta pari oksaa maljakkoon, toisinaan isommankin kimpun samaa kukkaa. En tiedä onko se laiskuutta vai vaan sitä, että simppelit, pelkistetyt ja selkeät asiat viehättävät itseäni sisustuksessa. Ihailen kyllä kimppuja joissa on yhdistetty monia eri lajikkeita, mutta huomaan, että en itse sellaisia koskaan poimi. Kai se on sitten vain myönnettävä, että nämä yksinkertaiset asiat ovat omaa tyyliäni.
Viime viikot ovat menneet ihan hujauksessa. Olen aloittanut uudessa työssä, kaikki uuden oppiminen on ollut todella mielenkiintoista ja kivaa. Samalla huomaa, että aikaa ja energiaa ei ole ollut päivitellä blogia ihan samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Tarkoitus on postata kuitenkin tasaiseen tahtiin edelleen, vaikka postauksien määrä vähän vähenisikin. Nyt toivottelen kaikille hyvät viikonloput ja menen herkkujen tekoon, viikonlopun kunniaksi vähän mansikkarahkaa kiitos.
Kuullaan taas!
-Outi-
The post Simple appeared first on Nelkytplusblogit.