pihajasmike
Philadelphus coronarius
バイカウツギ
Miten yksinkertainen kukka voikaan olla niin kaunis!
Pihajasmike on meille monelle rakas, tuttu ja perinteinen kasvi.
Sitä löytyy niin mummoloiden, kuin modernienkin talojen pihapiireistä.
Enkä yhtään ihmettele.
Se muistuttaa mansikan tai valkovuokon kukkaa,
ja tuoksuu lumoavalle kesäillassa.
Valkoinen väri tuo myös valoa jo hieman hämärtyviin kesäiltoihin.
Tänä kesänä pihajasmikkeen kukinta on hieman tavallista myöhäisemmmässä.
Normaalisti se tuo kaivattua kukintaa, juuri oikeaan aikaan.
Juhannuksen seudun kukkijat kun lopettavat,
yleensä puutarhan kukkijoilla on pieni tauko,
ennen kuin monet heinäkuun lopun perennat aloittavat.
Tänä kesänä ei mitään taukoja ole ollut,
nytkin monet kesäkuun lopun perennat ilahduttavat yhä meitä.
Meillä ei ainakaan koskaan ennen ole pionit kukkineet heinäkuun lopulla.
Pihajasmike kasvaa 2,5 – 3 metriä korkeaksi,
mutta sen pikkusisko pikkujasmike jää 1,5 metriin ja
on ehkä sopivampi moneen puutarhaan.
Rakastan valkoisia kukkia,
ja niitä onneksi riittää syyskukkijoissa.
On alkamassa yksi mun suosikkiajankohdista puutarhassa.
Kaunista ja pihajasmikkeen tuoksuista sunnuntaita!
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
The post Suloinen pihajasmike appeared first on Nelkytplusblogit.