Tämä päivä on minulle erityisen merkityksellinen. Tasan yksitoista vuotta sitten minusta tuli äiti maailman ihanimmalle poikalapselle. Monet lukijoistani tietävätkin, että tulin äidiksi puoli vuotta ennen maagista 40- vuoden rajapyykkiä. Ensisynnyttäjäksi minulle oli siis kertynyt jo ikää ihan kiitettävästi.
![]()
Muistan, kun muutamat tutut joskus “kauhistelivat” tilannettani, miten näin vanha selviytyy äitiyden ensimmäisistä vuosista tai miltä lapsesta tuntuu, kun lapsi on kaksikymmentä ja äiti “eläkeläinen”. Ensimmäiseen väittämään voi sanoa, että jaksoin vauvavuodet erinomaisesti. Raskausaikana olin varmasti elämäni parhaimmassa kunnossa, raskauteni ja synnytykseni sujuivat normaalisti. Pienen lapsen kanssa olin todennäköisesti yhtä “normiväsynyt” kuin kaikki muutkin äidit, joten voin näiden yhdentoista vuoden jälkeen selvinneeni lapsivuosista hyvin, iästäni huolimatta. Olihan minulla sentään mieskin apuna. Minulle lapsen syntymä ja äidiksi tuleminen on ollut elämäni hienoin kokemus…ja todellakin lahja!
![]()
Mitä tulee tuohon toiseen väittämään vanhoista vanhemmista, siihen on ehkä aikaista vielä sanoa mitään. Voi olla, että lapseni joskus häpeää meitä (ja ihan varmasti ainakin murrosiässä!), mutta sille asialle me emme voi mitään. Onneksi minä olen suhteellisen nuorekas ja terve viisikymppinen eikä tuo isäntäkään aivan “elämää nähneeltä” näytä. Ja voisihan sitä asiat lapsella hullumminkin olla…
Silloin aikoinaan nuo kommentit tuntuivat hieman loukkaavilta, vaikka pohjimmiltani ymmärsinkin, mitä niillä tarkoitettiin. On varmasti ihan totta, että lapsi/lapset on hyvä hankkia nuorella iällä, mutta tämä elämä ei vain meillä kaikilla mene aina suunnitelmien tai ns.”normaalin” mukaan. Uskon vahvasti, että näin oli tarkoitus tapahtua ja tästä olen myös joka päivä erittäin kiitollinen. Yksitoista vuotta sitten elämäni muuttui ihanalla tavalla, josta päivääkään en vaihtaisi pois.
Vähän tämä ajan kuluminen kuitenkin hirvittää, sillä tiedän, että lapsemme on “lainaa vain”.
Tänään juhlistamme päivänsankaria pienimuotoisesti oman perheen kesken. Aamu aloitettiin jo hieman juhlavammin. Aamupala oli katettuna hieman fiinimmin ja sen kruunasi lapsemme lempiherkku, berliininmunkki. Sunnuntaina meille tulee sukulaisia kahvittelemaan, joten loppu viikko mennään enemmän tai vähemmän juhlatunnelmissa ja juhlia valmistaessa.
P.S. Koska miehelläni on kaksi (jo aikuista) lasta edellisestä avioliitosta, ei meidän yhteistä lastamme ole kutsuttu perinteisesti iltatähdeksi vaan, kaikella rakkaudella, jälkiuunilimpuksi! ![🙂]()
The post Merkittävä päivä appeared first on Nelkytplusblogit.
