Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Kesäillan lumo

$
0
0
isotähtiputki
Astrantia major
great masterwort
アストランティア・マイオール

Eilen saimme nauttia todella kauniista kesäillasta.
Se tuntui todella upealta, monen kylmän illan jälkeen.
Töiden jälkeen kitkin ja raivasin kaikkea. 
Meillä polut meinaavat umpeutua, kun perennat ja pensaat ryöpsyävät niiden yli.
Saksimista tarvittiin ja tarvitaan edelleen.
Rajujen siistimishommien jälkeen on ihana kuljeskella ympäriinsä ja ihailla kesää.
Joskus työntouhussa ei meinaa huomata, kuin tekemättömät työt.
Siksi on tärkeää myös oppia kiertelemään puutarhassa tekemättä mitään.

 papulanruusu
Rosa Pimpinellifolia-Ryhmä ´Papula´  

 Tässä kuvassa näkyy tunnelman lisäksi, yksi ´do it`-listan hommista.
Rakastan saniaisia, varsinkin iltavalossa, mutta…
Iso mutta onkin niiden leviäminen.  
Tuon kivirinteen alla on paksu suodatinkangas, 
mutta saniaiset kasvavatkin sen päällä ja kivien välissä. 
Juuristo on levittäytynyt leveyssuunnassa kivien alle ja tarttunut tiukasti suodatinkankaaseen. 
Joudun repimään ja hakkaamaan juuristoa, että se irtoaa, sekä siirtelemään kiviä homman tieltä. 
Saniainen leviää itiöiden välityksellä, joten sen leviämistä ei voi estää.
Muutama saniaistupsu olisi kaunis, mutta tuollainen määrä tekee yleisvaikutelmasta sekavan. 
Ei auta, kuin ryhtyä toimeen. 

 lehtoakileija
Aquilegia vulgaris 
オダマキ 尋常性

Ihanaa viikonloppua!
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

The post Kesäillan lumo appeared first on Nelkytplusblogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Trending Articles