Oletteko koskaan pikkelöinyt kesäkurpitsaa? Löysin kivan pikkelöintiohjeen kesäkurpitsalle kun olin heittämässä pois vanhoja englantilaisia lehtiä: ohje oli etikkamainoksessa. Tästä tuli tosi hyvää, eikä tämän tekemiseen mennyt paljon aikaa.
Pikkelöidyt kesäkurpitsat
- Sekoita omenaviinietikka, vesi ja sokeri
- Pese kesäkurpitsa, leikkaa molemmat päät pois. Puolita kesäkurpitsa, ja leikkaa siitä ohuehkoja suikaleita
- Keitä seosta vain sen verran että sokeri sulaa. Anna seoksen hieman jäähtyä
- Kuori valkosipuli ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi
- Suikaloi chili suikaleiksi. Jätä muutama siemen jos haluat pikantimman lopputuloksen
- Laita kesäkurpitsaviipaleet sekä sinapinsiemenet sterilisöityyn lasipurkkiin. Asettele valkosipulin viipaleet sekä chilisuikaleet purkin reunoille. Lisää pikkelöintiliemi purkkiin. Lientä tulee olla sen verran että kesäkurpitsat jäävät hieman nesteen alle. Lisää oliiviöljyä liemen päälle. Sulje purkki ja avaa se aikaisintaan seuraavana päivänä.
Muutin alkuperäistä ohjetta jonkun verran: siinä oli mustia sinapinsiemeniä kun taas minulla oli keltaisia, ja chili oli punaista mutta minulla oli vihreää chiliä. Siinä ei myöskään ollut oliiviöljyä , mutta minusta oliiviöljy teki liemestä vieläkin parempaa. Kesäkurpitsapikkeli säilyy jääkaapissa viikon verran, ja on ihanaa salaateissa tai vaikkapa leivän päällä.
The post Pikkelöidyt kesäkurpitsat appeared first on Nelkytplusblogit.