Olipahan tapahtumarikas, hupsu ja lämminhenkinen ilta perjantaina.
Alkuilta – niin kuin illat usein – oli tietenkin paras. Istua saman pöydän ääressä kivojen (uusien ja vanhojen tuttujen) ihmisten kanssa. Syödä (fetasalaattia, juustoja, sipsejä, karkkia, samppanjaviinirypäleitä kaksin käsin), juoda kuohuvaa, syödä lisää ja höpöttää elämästä, blogeista, miehistä (no tietty!)…kaikesta. Tuulan kaksi ystävää liittyivät seuraamme – aivan mainoita tyyppejä hekin ja kaikki me samalla aaltopituudella heti alusta lähtien. Enkä liioittele, kun sanon, että tuntui kuin oltaisiin kaikki tunnettu jo paljon pidempäänkin toisemme.
Iltaa jatkoimme mm. Paapan kapakassa, missä törmäsimme vallattomaan (mies)polttariporukkaan, joiden kanssa oli niin hauskaa jutella. Keskustelut olivat aivan kreisejä tyyliin polttarikalun presidenttiehdokkuus ja hänen poliittisen kampanjansa tukeminen (muistakaa no 69 ensi vaaleissa!), mutta sainpa nauraa sydämeni kyllyydestä. Parhautta! Ai niin ja kesän ensimmäinen Aperol Spritz maistui taivaalliselta!
Siitä ilta jatkui mulle täysin uuteen paikkaan Ihku – koska olimme niin ihkuja. Paikka oli aluksi erittäin epäihku, väljä kuin Trumpin nykyisten tukijoukkojen päämaja, ja ihmisten liikkeet olivat kuin hidastetusta elokuvasta. Tunti eteenpäin eli klo 1….kas kummaa: lukaali oli aivan toinen. Karaokessa lauloi mitä taitavampia laulajia, ihmisiä tuli koko ajan sisään lisää ja saimme loppujen lopuksi hyvän menon päälle. Kotona Tuulalla klo 4 ja siihen vielä koiruuden pissatus ja iltapala/maailmanparannus/sekalaista höpötystä. Ja untenmaille crash boom bang!
Seuraava amu oli horrosmainen ja kaurismäkeläinen – onneksi tuhti aaminen karjalanpiirakkoineen ja juustoinen virvoitti päämme ja kielenkantamme. Halleluja!
Eilen iltapäivällä kun kotia päin ajelin, ajattelin, että olen niin onnekas – koska olen saanut elämääni niin huippumukavia tyyppejä (mm Tuula ja Tuija) blogien myötä.
Mietin myös, miten paljon helpompaa olisi, jos ihmiset haavat näkyisivät ulospäin, meillä kaikilla on kuitenkin omat kantamuksemme/haavat, jotka ovat syntyneet jostain – joka ei välttämättä (tai hyvin itseasiassa usein) ole ollut syytämme. Nämä haavat voivat nousta pintaan aivan kummallisissa tilanteissa – ihan out of the blue, joten miten sitä muistaisikin, että toista ihmistä tulee kohdella lempeydellä ja tuomitsemista välttäen? Kumpa sitä muistaisi, että ihminen ei ole vääränlainen siksi, että hänellä on tietty haavoittuvuus, hän vain yrittää tehdä parhaansa, elää elämänsä niillä tiedoilla ja taidoilla hänellä on tänään. Tämä siis muikkarina itselleni ja kaikille meille.
 |
Kiitos Tuija  |
The post Hupsuuden ja ystävyyden Tampere appeared first on Nelkytplusblogit.