Niin vähän aikaa ja niin paljon lehtiä. Sain tänne maalle kasan naistenlehtiä ja olipa hauskaa lukea niitä aina välillä (siskon kanssa) kun oli aikaa. Mennään itse asiaan ja kun on juhannus, yritän keskittyä rakkauteen ja hyvään:
Menaiset: Mä jotenkin niin rakastuin Meeri Koutaniemen ja rokkari Sami Yaffan haastikseen. Jotenkin niin ihanan syvällisen ja aidon rakastunut pari. Ja voi vaan ihailla, että joku saa kokea tuollaisen rakkauden. Itse en tiedä olenko (kokenut)? Olisihan se mahtavaa, jos molemmat ajattelisivat toisistaan (samaan aikaan), että sinä olet Se Oikea- kovin useinhan parisuhde on aaltoliikettä.
Tämänhetkiset ajatukseni on osuvasti muotoillut Sinkkuelämän Carrie: “I’m looking for love. Real love. Ridiculous, inconvenient, consuming, can’t-live-without-each-other love.”Ja kuitenkaan, en tiedä onko sellaista edes olemassa. Perustuuko mielikuvani suuresta rakkaudesta vain Hollywood-elokuviin? Toivonko mahdottomia? Toisaalta olen joskus ollut niin rakastunut, että sydän on ollut pakahtua siihen tunteeseen – mutta silloin suhteessa on mättänyt jokin muu asia. Vaikeinta onkin kai löytää koko paketti – palavat tunteet, molemminpuolinen kunnioitus, samanlainen arvomaailma ja ajatukset siitä, mitä elämältä haluaa. Uskon, että suurinkin roihu laantuu vuosien myötä (parhaimmillaan) lämpimäksi kumppanuudeksi, mutta pitäisihän sitä roihua olla EDES ALUSSA. Jos suhde perustetaan laimeisiin tunteisiin ja järkiperusteisiin, liitto saattaa kyllä kestää, mutta eri asia on haluaako elää sen tunteen kanssa, että en rakasta tuota toista ihmistä sydämeni pohjasta. Mistä pääsemme taas samaan kysymykseen “mitä on rakkaus”. Sitä on eittämättä monenlaista.
Tässä ihmissuhteessa kaikki lähtee vapaaehtoisuudesta ja itsenäisyydestä, emme voisi ripustautua toisiimme, Meeri aloittaa.
Samin piti vain ehdottaa Meerille duuni-ideaa. Hän luuli, että tapaamiseen tulee supervakava nainen.
– En tiennyt yhtään, että se on tollainen! Sami räjähtää nauruun.
Rakkaus kolahti heti.
– Se miten kaikki tapahtui, pakottaa uskomaan, että näin oli tarkoitettu. Olen monesti kiittänyt Samia, että hän löysi minut, Meeri miettii.
HS: Dannyn ja Erikan haastis. Epäkyynistyin vähän….Iholla- sarjan ja ErikaDannyn epämukavat ja hyvinkin kiusalliset hetket (hetkeksi) unohtuivat, kun pari vaikutti ihan täyspäisiltä kumppaneilta.
Dannyyn teki vaikutuksen myös (Erikan) monipuolisuus.
”Suomi on nykyään täynnä nuoria naisia, joilla on akuankkamainen ääni. Moni pystyy tekemään poppia, mutta harva pystyy tekemään sekä tangoa että poppia.”
Ja nyt Dannykin jo lämpenee:
”Sitten, kun mentiin lähemmäksi, huomasin, että hän on sydämellinen ihminen. Hyvä luonne, hyvät arvot. Hiljalleen nämä ominaisuudet sitten lähensivät meitä ikäerosta huolimatta.” […]
”Omissa piireissäkin meistä lentää läppää, mutta siinäpä lentää. Hauskaa, jos voi herättää vahvoja fiiliksiä. Minulla ei ole tarvetta miellyttää kaikkia.”
”Aina tämä elämä ei vain mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut.”
Vanhassa Menaisissa (jonka luin vasta nyt) oli Anna-Leena Härkösen ajatus, jonka ympyröin
Pelkäsin etukäteen viidenkympin kriisiä, mutta nyt ikä tuntuu jo hyvältä. On helpottavaa, ettei minun tarvitse enää miellyttää kaikkia. Minulla on jo oikeus säästää ja suojata itseäni. Saan poistua epämiellyttävistä tilanteista. Saan jättää huonon kirjan kesken. Nuorena menin lukkoon, jos joku tönäisi ratikassa. Tunnen oloni yhä helposti uhatuksi, mutta olen oppinut puolustamaan itseäni. Nykyään saatan karjua, että helvettiäkö siinä tuupit.
On hyvä, että ihminen välillä miettii, mitä elämältä haluaa, ja ketä elämään haluaa. Ja opettelee luopumaan ….erityisesti jatkuvasta miellyttämisestä ja suorittamisesta, joka on meille naisille (jotka ovat syntyneet 60-70 luvulla) usein tuttua. Hyvä Anna-Leena!
Entäpä Anni Hautalan MN haastis: ”Jos vertaan nykyistä arkeani ydinperhevuosiin, suurin ero on, että nykyään minulla on enemmän aikaa olla yksin.”
Minulla ei ole erityisen kova itsetunto ja mietin paljon, mitä minusta ajatellaan. Kun sanotaan pahasti, kyllä se osuu.
– En silti yritä olla muuta kuin olen. Kuljen meikittä, koska olen liian laiska tälläytyäkseni. Tiedän myös, miten olla rasvaton ja lihaksikas, mutta en jaksaisi elää niin. Mieluummin nautin elämästäni mahan kanssa kuin kituuttaisin itselleni sixpackin.
Tuon ajatuksen mäkin allekirjoitan, että mulla ei ole erityisen kova itsetunto, mietin usein mitä musta ajatellaan, mutta en silti yritä olla muuta kuin olen. Vaikka on sitä miettinyt, mitä ihmiset ajattelee esim siitä, että olen ollut jo vuoden työttömänä, että mitä naisessa on vikana? Tai että sehän on ollut sinkkujnakin jo 2,5 v!!! En ole viitsinyt selitellä, että onhan tämä ollut ihan oma valintakin. Olen halunnut ottaa näin 44 vuotiaana hetken hengähdyksen monen raskaan (Yh) “ruuhkavuosi”vuoden jälkeen, enkä ole etsinyt (tähän saakka) kuin oikeasti mua kiinnostavia työpaikkoja. Nyt on tosin tulleeet realiteetit vastaan, ja olen tajunnut, että on täysin mahdollista, etten löydä/saa työtä joka on suuri intohimoni, mutta joka maksaa laskut. Sekin on tosin jotain, se.
Ugh olen puhunut.
Boldaukset omiani.
The post Juhannuksen (rakkauspohdintainen) lehtikatsaus appeared first on Nelkytplusblogit.