Quantcast
Channel: Nelkytplusblogit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Harmaita hiuksia

$
0
0

KOTILAITURI:

Lyhyttykkaisena olen elänyt jo puolet elämästäni, mutta harmaahiuksisena vasta muutaman vuoden. Minulla on loistava kampaaja, joka pelasti minut tukkatuskasta vuosia sitten. Soitin ja kysyin, teetkö mulle hyvän tukan ja hän lupasi. Sanoin, että kerron, ellen tykkää ja se on sitten siinä. En ole koskaan väkertänyt tukkaani, osannut tai pahemmin jaksanutkaan. Tästä saa myös pikkuneiti osansa, joka liihottaa päivittäin tukka ( ja takki) auki – tosin hän ei paljon takuista piittaa.
Tukkani on oltava malliltaan helppo ja siisti. Aamulla ei saa kulua puoltatuntia tukanlaittoon.
Lyhyt malli on toiminut minulla ja vähän siihen tehdään kesällä extralyhennystä, mutta muuten tätä voisi luokitella jo ”siksi perinteiseksi”.
Mutta harmaahapsinen minusta tuli muutama vuosi sitten, kun luovuin hiusten värjäämisestä. Miksikö? Oikeastaan en mistään erityisestä syystä ja toisaalta muutamastakin. Ihoni sekä päänahkani ovat kuivat, ja hiusten värjäys ei paranna päänahkani kutinaa. Värjääminen tuntui vähän hassulta ja keinotekoiselta, minun mielestäni, ja siispä päätin olla ihan oman itseni värinen.
Ajattelin, että saa sitä sitten pyörtää päätöksensä, jos siltä tuntuu. Vaan eipä ole tuntunut.
Harmaus hiipii tukkaani hiljaa, raidoittaen tukkani hopeanharmaalla ja tykkään kyllä nykyisestä tukastani kovasti. Spontaanisti olen saanut useammaltakin henkilöltä kehuja tukastani. Kiitos Coco  ja Maiju tästä hyvästä tukasta ♥

Se muuten tuntuu kivalta, kun jollakin on jonkun mielestä jotain kaunista ja sen kertoo sille jollekin. Usein näin tulee ajateltua, mutta ei sanottua ääneen. Tästä pyrin pitämään kiinni: jos näen jotain kaunista, iloista, ilahduttavaa jollakin – kerron sen hänelle. Se ilahduttaa kaikkia eikä ole keltään pois. Hyvää mieltä arjessa. Tapasin tänään nuoren naisen, jolla oli tosi makeet punaiset nilkkurit ja reppu, ja kehuin niitä. Hän ilahtui ja kertoi, miten tämä tismalleen samanvärinen reppu oli löytynyt viikonloppuna kirpparilta. Ja miten hän hehkui tätä kertoessaan ♥

Eikä tässä vielä kaikki. Tämä on blogini ensimmäinen asupostaus. En tiedä jääkö ainoaksi, mutta ehkä ensi vuonna sitten taas :). Esittelen kuvassa teille tukkaani, mutta myös ilahduttavia kahta vaatekappaletta, neuletta ja nahkaisia espadrilloksia. Neule suorastaan käveli syliini Onemanband OMB -nimisessä kaupassa Turussa. Rakastan vaatteissa yksinkertaisuutta, niissä tulee olla jokin juttu, laadukkaita materiaaleja, ajattomuutta ja muunneltavuutta. Arkeni on liikkuvaa ja vaatteiden tulee kestää menoa ja pesua. Neule on design by katri/n, Katri Niskasen, suunnittelema ja materiaaliltaan 100 % merinovillaa. Neule on ohut ja laskeutuva. Etuosan leikkaus ja rypytykset ovat yksityiskohtia, jotka tekevät vaatteeseen kiinnostavuutta ja antaa hieman armoa vyötärönseudullekin. Neule muuntuu moneen menoon, lämmittää talvella ja tekee arjestani vähän mukavamman.
Nahkaiset espadrillokset kuuluivat taas Friendtexin tämän kesän mallistoon. Vankat pohjaltaan, kauniit ja pysyvät napakasti jalassa. Niillä on ollut ilo hipsutella kesän toreilla ja turuilla. Paksu kumipohja on mahdollistanut käytön sateisillakin kaduilla. Friendtexin mallistoista löytyy tosi kivoja nahkakenkiä, joten suosittelen kurkkaamaan mitä syysmallisto tarjoaa www.friendtex.fi
Ja sopiihan nämä asusteet yhteen näiden harmaiden hiustenikin kanssa :) Toki minut seuraavaksi näkevät voivat todeta hiusteni harmaantumisen kiihtyneen sitten viime näkemältä, sillä remppatahtimme on ollut niin hurja, että siinä harmaantuu hapsi jos toinenkin ellei sitten lähde viimeisetkin päästä. Remppapostauksia tulossa, pysykäähän linjoilla.
Syyskuun lopun kuulautta ja mystisiä kuutamoiltoja!
Tämä postaus on tehty yhteistyössä hyvää mieltä huokuvan itseni kanssa ja
suosittelen niitä ilman vastiketta.

The post Harmaita hiuksia appeared first on 40+ blogit.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13159

Trending Articles