Yksi päivä tyhjensin roskakoreja tavalliseen tapaani ties kuinka monennen sadannen kerran ja pysähdyin mietteissäni siihen hetkeen missä olin ja jäin miettimään miten onnekkaita olemme, että kaikki on nyky-yhteiskunnassa järjestetty niin, ettei minun tarvitse edes harjoittamiani asioita ajatella, vaan niistä on tullut itsestäänselvyyksiä.
Tyhjennän roskikset, vien ne pihallamme olevaan Suloon ja sieltä roskat haetaan säännöllisesti ja kiitollisesti joka tiistai. Pieni syyllisyydenpisto kutitteli sydämen taka-alalla, tiedänkö minä kuka hakee roskamme, olenko nähnyt heitä kasvotusten koskaan tai tervehtinyt?
Eilen katselimme tyttären kanssa HBO:lta Game of Thronesia ja yhtäkkiä lähetys katkesi. Yritimme pitkän tovin saada sarjaa näkyville, kunnes oivalsin kurkata HBO:n Facebook sivuille, jossa pahoiteltiin teknisiä ongelmia. Heti pystyi jo lukemaan monista kommenteista valituksen virtaa ja miten ilta on nyt pilalla, koska joltain katsojalta jäi jokailtainen Game of Thrones katsomatta.
Kieltämättä harmitti hetken meitäkin, mutta onhan sitä illalla monta muutakin asiaa mitä voi tehdä, vaikkapa lukea kirjaa tai katsoa jonkun muun palvelutarjoajan ohjelmia? Kaikki on meille niin erinomaisen hyvin tuuditettu ja hopealautasella tarjottu, että jos tulee pienikin poikkeama, valintana on negatiivisuus. Aamulla harmitti etten kirjoittanut HBO:n jengille, zemppiä teille ja vika ei ole teidän syy, toivottavasti homma ratkeaa, ettei mene ylitöiksi. Yksikin kannustava palaute voi pelastaa paljon.
Vaikka en ole koskaan törmännyt meidän jäteautonkuljettajiin kasvotusten, niin ensi kerralla kiitän heitä hyvästä työstä tai ainakin hymyilen ja iloisesti heippaan vaikka edes kotimme keittiön ikkunan takaa. Jäin näiden asioiden tiimoilta miettimään, kuinka moni hoitaa meidän askareet näkymättömästi ja sujuvasti ja kun järjestelmässä tapahtuukin jokin virhe, niin valittaa me kyllä osaamme, mutta kiittää emme koskaan.
Mielestäni lomilla ja matkoilla ollessa tai vaikka laivalla on ollut kiva siivota hotellihuone aina sellaiseen kuntoon lähtiessä, että siivoojan iso rupeama on hieman keventynyt. Pyrin keräämään kaikki roskat, pussittamaan ja sulkemaan pussit. Poimimaan kaikki pyyhkeet yhteen paikkaan noudettavaksi ja miettimään askeleen enemmän, miten siivoojaa pääsisi ainakin helpommalla meidän hytin/huoneen suhteen. Haluan antaa pienen palasen hyvää universumille.
Mieleeni muistuu tapahtuma, kun työskentelin Helsingin Kansallis-Osake-Pankin arvopaperiosastolla 19-vuotiaana ja meitä kaikkia oli tulossa tervehtimään Jaakko Lassila. Muistan miten jännitin tapahtumaa ja ajattelin, että olen vain pieni ja mitätön muurahainen monien korkeimpien titteleiden joukossa. Asetuin jopa Jaakko Lassilan saappaisiin, että miten tylsää hänelle varmaan on kätellä tälläisiä mielenkiinnottomia tavanomaisuuksia, kuten minä olin.
Jaakko Lassila kyllä kätteli minua, mutta pankkimme jokaisen kerroksen käytävillä työskenteli pienen pöydän takana lähetti ja Lassila ohitti hänet täysin ja kättelemättä. Muistan miten paha olo minulle tuli hyvin pienestä, mutta sitäkin isommasta tapahtumasta. Tuntuu, että tuo pieni hetki avasi silmäni ja on siivittänyt elämääni, näe ihmiset lähelläsi, vieraatkin. Hymyile, tervehdi, purista kättä lujaa, ei vetelästi, koska kädenpuristustuksen voimakkuus voi viestiä toiselle piittaamattomuutta tai myös arvonantoa. Älä koskaan ole sokea ihmisille lähelläsi ja mieti ensin ennen, kuin valitat ja miten valitat.
Eilen ja tänään on satanut, mutta sydämessäni paistaa aurinko, sillä kiireettömien aamujen tuoma lisä aivonystyröille on avittanut avaamaan mieleni suuremmalle kokonaisuudelle, eikä suorittamaan omaa mikrotodellisuuttani.
Omassa mikrotodellisuudessa olen varmasti usein mölli ajattelematon houkka, joka on keskittynyt älyluuriinsa ja ei huomaa mitään eikä ketään. En halua olla tuo ihminen, vaan haluan olla aistit avoinna ja huomata kaikki pienet seikat ja pysähtyä hetkeen. Ennen kaikkea huomioida muut ihmiset näkyviksi.
Tätä juttua kirjoittaessa sateinen aamu muuttui aurinkoiseksi ja auringon säteet kirjaimellisesti valaisevat tämän koneeni jolla nakutan. Pysähdyn tähän hetkeen Osku-kissa kainalossa ja vastatäytetty kahvi pöydällä ja huokaisen rauhallisesti “elämä on ihmeellistä”.
Oletko sinä joskus ollut vastaavassa “Jaakko Lassila” tilanteessa, että olet huomannut, että joku ihminen on ohitettu täysin tai jopa sinut. Vetelä vai vahva kädenpuristus, asia muuten jota tulisi jo opettaa kotikasvatuksena lapsille eli menenpä tästä heti opettamaan omille lapsille. 
Mitä tunteita teksti herätti valituksesta, pysähtymisestä, pienistä hyvistä teoista tai oletko joskut kokenut olevasi jollekin näkymätön, minä ainakin olen, mutta se onkin toinen tarina se? Aurinkoista ja sydämellistä perjantaita kaikille. <3
Kuvien kautta pientä muisteloa Turkin reissulla, jossa oli niin kivoja vanhempia herroja ja rouvia, jotka suhtautuivat meihin outoihin turisteihin uteliaan iloisesti. 
Kuva myös 96v mummin ja edesmenneen vaarin kirjastohuoneesta, jota lapsena tuli koluttua ahkeraan ja kirjat veivät monille seikkailuille ja kirjat eivät pettäneet koskaan, ei ollut teknisiä ongelmia, korkeintaan leivänmuruja sivujen välissä muistuttamassa edellisen lukijan nautinnollisesta lukuhetkestä.
The post Näkymättömät ihmiset appeared first on Nelkytplusblogit.