Päätin tässä pikkuhiljaa herätellä taas henkiin ammoisina aikoina kirjoittamaani “kuukauden kapine“- sarjaa. Vähän tosin pähkäilen tuon nimen kanssa. Huomaan nimittäin testatessa siirtyneeni aika monessa kohtaa kokeilemaan palvelua ilman varsinaista fyysistä tuotetta. No, katsotaan. Ehkä pitäisi puhua vain “Galleriasta” tai “Testissä” tai… olisko hyviä ehdotuksia?

Tällä kertaa testasin Tupperikutsuillani tilaamaani pikkusilppuria. Kolmella terällä varustettu käspelillä pyöritettävä silppuri on osoittautunut helmeksi silpulia silputessa ja toivottomaksi kovettuneen leivän kohdalla. Paras käyttö tähän mennessä on kuitenkin ollut tämän päivän soppatuunauksen tomaatti-basilikaseos. Silppuaminen ja sekoitus kävi helposti ja nopeasti narusta vetämällä.

Loppupäätelmäksi siis sanottakoon, että tätä tulee varmasti käytettyä pienempien määrien silppuamisessa, kun kyseessä ovat kasvikset tai yrtit, mutta todennäköisesti vain silloin, kun tarkoituksena on tehdä jokin tällainen soosi tai salsa. Isompiin määriin on pieni tehosekoitin ja pelkkään maustesilppuamiseen ovat leikkuulauta ja veitsi edelleen parhaimmat. Homma hoituu muun leikkaamisen ohella ilman lisätiskiä.

Hauska ja ihan hyödyllinen hankinta kuitenkin.

Tomaattia, basilikaa, hitusen valkosipulia ja suolaa sisältävä seos muuten toi mukavasti raikkautta ja happoa peruna-purjokeiton hienostuneeseen makuun. Vichyssoise-keitto on hyvää sellaisenaankin, mutta välillä sitä kaipaa pientä piristystä.

Vichyssoise 

1 purjo
1 keltasipuli
1rkl voita ja loraus oliiviöljyä
4 jauhoista perunaa
1l kana- tai kasvislientä (fondikuutiosta)
ripaus suolaa
(pasta rossa mausteseosta myllystä)
1dl kuohukermaa

Yleensä kermaa ja maitoa laitetaan vähän enemmän, mutta minä halusin mahdollisimman paljon perunan ja purjon makua korostavan keiton.

Leikkaa purjo ja silpuli silpuksi sekä peruna pieniksi paloiksi. Sulata voi oliiviöljyn kanssa kattilassa. Kaada purjo ja sipuli kattilaan ja kuullota. Voit laittaa pienen ripauksen suolaa.

Lisää perunapalat ja liemi. Keitä hiljalleen poreillen puolisen tuntia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Pyöräytä keitto tehosekoittimessa sileäksi ja laita takaisin kattilaan. Sekoita joukkoon kerma. Kuumenna vielä keittämättä ja tarjoile.

Seuraksi hyvää leipää (kuvassa juurisämpylä) ja sekaan lusikallinen tomaattisoosia, jos siltä tuntuu.
Hyvin käy kevyemmäksi sunnuntailounaaksi.

The post Silppuri kapinegalleriaan tuunatulla Vichyssoisella… appeared first on Nelkytplusblogit.

Valitettavan usein on saanut kohdata ja huomata ikärasismia, tämän ikäinen nainen ei vaan ole enää niin hohdokas ja nuoret hallitsee maailmaa. Silti Maiju ja minä saamme olla kiitollisia, koska lehdet ovat olleet kiinnostuneita meistä aikuisista myöskin ilmiönä, niin bloggaajina, kuin vloggaajina. Maijun kanssa olemmekin päässeet, Gloria-lehteen, Anna-lehteen neljän sivun jutulla pari vuotta sitten, Kotivinkissä keväällä oli iso juttu, mainittiin meidät vastikään Talouselämässäkin ja nyt plumpsahti tämä kiva Viva-lehden juttukin. Tämä on hyvä asia kaikille meille hieman iäkkäämmille bloggaajille/vloggaajille. 

Useammassa radiohaastattelussakin olemme olleet, itse asiassa jo neljässä, mutta meikäläiseltä on tuo televisio vielä valloittamatta bloggaajana, jos ei siviilipersoonani osallistumista Hehku-ohjelmaan lasketa. Eli aikamoista, enkä ennen blogia olisi kuunaan voinut ajatellakaan moista, minä jota pelotti aikoinaan laittaa Facebookiin profiilikuva ja pari vuotta menikin kuvan laittoa epäröidessä. Koin tuolloin, että kaikki tälläiset tavikset, jotka haluaa nassunsa laittaa someen, niin sitten on ihmisellä jotain perin merkillisesti vinossa. Kaikenlaisia ennakkoluuloja sitä onkaan pukannut, vanhan kansan immeisellä, koska oikeasti mitä väliä, yksi elämä.

Toki taustalla lehtijutuissa juuri myöskin on se pieni hämmennys, hei iäkkäämmätkin vloggaa ja bloggaa nuorten hallitsemalla alueella ja koetaan meidät aikuisemmat mielenkiintoisena uutena ja ehkä oudohkonakin ilmiönä. Vaikka meitä on vaikka kuinka paljon ja nuoret bloggaajatkin, jotka ovat aikoinaan nousseet ensimmäisenä pinnalle, alkavat olla jo päälle kolmekymppisiä. Oma tahtotila olisikin, että kaiken ikäisiä kohdeltaisiin saman arvoisesti, eli päästäisiin tilaan ikätasa-arvo.

Ehdinpä vielä livahtaa katsomaan leffalähettilään ominaisuudessa Victoria&Abdul leffan, joka oli niin liikuttava ja myös surumielisen haikea. Ihmisten ennakkoluulot, pahuus, tuomitsevaisuus, ahneus, omahyväisyys ja ilkeys, jotenkin flunssaisen mielelle korostui kovin ja lähdin elokuvista paino sydämessä.  Maailma ja ihminen ei ole muuttunut mihinkään tästä, vaikka moni tässä maailmassa näyttäytyykin kauniimmassa paketissa ja kyseisiä tunteita enemmän piilotellaan. Ohessa vielä leffan traileri, jos joku ei ole sitä vielä kurkkinut. Suosittelen elokuvaa, elokuva oli hieno elämys. 

Tänään flunssasta huolimatta käytiin Sirkus Finlandiaa katsomassa ja siitä lisää tuonnempana. Kannattaa muuten, jos sirkukseen menee, käyttää S-etukorttia, sillä saa lipuista jonkin  verran alennusta. 

Miten siellä, onko tullut vastaan ikärasismia, tätä olen kysellyt täällä aiemminkin ja pystyttekö erottamaan varsinaisen ikärasismin omista peloista ikääntymistä kohtaan? Onko nähty Victoria&Abdul ja keneltä löytyy PlayStation 4, josta en mitään ymmärrä, jos olisi vinkata vaikka jouluksi jokin kiva perhepeli. Mukavaa sunnuntain jatkoa. <3

The post Huh mikä viikko, flunssaa ja kaikki muu yhtenä ainoana päivänä appeared first on Nelkytplusblogit.

The post Voimaannuttava viikonloppu appeared first on Nelkytplusblogit.

Heipähei taas! Edellisen postauksen jutuista on toteuttamatta enää takkaluukkujen putsaaminen. Epämiellyttävä homma, mutta tulen loimun näkeminen toki minua siihen motivoi. Ehtiihän tässä vielä. Leipomiseksi valikoitui pullan tai sämpylöiden sijaan porkkanakakku. Syksyinen leivonnainen, joka maistuu ainakin meillä kaikille. Tämä on isohko kakku, joten siitä tarjoaa isommallekin porukalle.

Pakko vähän hehkuttaa tuota uutta kameran linssiä, jonka hankin alkusyksystä. Nämäkin kuvat on otettu lievästi hämärässä valossa, jossa Olympus PEN -kameran peruslinssillä ei saa tärähtämättömiä kuvia. Valovoimaa on tässä objektiivissa selvästi enemmän ja siksi kuvaaminen onnistuu erinomaisesti vähän hämärämmässäkin valossa. Kuvat on otettu siis 45mm f1.8 -objektiivilla. Se on erinomainen ja erityisesti kai suunniteltukin henkilökuvaukseen, mutta toki tällainen makrotyylinen kuvaaminenkin onnistuu sillä vallan mainiosti. Objektiivi on mielestäni pikkuisen haastava, sillä kuvat pitää ottaa pikkuisen kauempaa erityisesti jos haluaa kuvaan vähän laajemman näkymän tilasta. Toisaalta siitä tulee ihanan tarkkoja kuvia hämärässäkin ja kaunis bokeh-efekti kohteen taakse.

Lisäksi hankin kameraani myös pidemmän putken eli 12-50 mm 3.5-6.3 EZ -objektiivin. Siinäkin on peruslinssiin verrattuna enemmän valovoimaa ja tilojen kuvaus onnistuu erinomaisesti. Tuo pidempi putki löytyi muuten kohtuuhintaan käytettynä Kameratorin valikoimista. Olen objektiivihankintojen jälkeen ollut aiempaa tyytyväisempi blogikuviin. Lisäksi minulla on toivetta siihen, ettei talvi tarkoita minulle enää jatkuvaa kuvien kanssa tuskailua, kuten aiemmin.

Porkkanakakun ohje;

pohja:
7 tavallisen kokoista porkkanaa
3 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl öljyä
3,5 dl vehnäjauhoa
2,5 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta

kuorrute:

50 g voita
300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tuorejuustoa
1 tl vanilijasokeria

The post Viikonlopun leipomukset | porkkanakakun ohje appeared first on Nelkytplusblogit.

Onko teille tullut mieleen syksyn pimeinä ja sateisina päivinä ostaa asunto Espanjasta? Tai jostain toisesta lämpimästä maasta?

Viikon takaisella lomalla minulla oli ystäväni Minna kylässä Casa Mimissä ja meille tuli usein puheeksi loma-asunnon omistamisen hyvät ja huonot puolet.

Joten listaan teillekin niistä muutamia. Aloitetaan niistä paremmista.
On rentouttavaa lomailla, kun tietää lomapaikasta löytyvän kaiken tarpeellisen. Ja jos jotain tarpeellista ei löydy, sen voi ostaa sinne. Sängyt, peitot ja tyynyt ovat itselle sopivat niin, ettei yöuni häiriinny ainakaan niiden vuoksi. Matkalle voi lähteä periaatteessa tyhjällä laukulla. Meillä on asunnossa oma lukittava säilytyskomero kaikille henkilökohtaisille tavaroille. Komero pursuaakin nykyisin kenkiä, vaatteita ja urheiluvälineitä.
Itselleni on tietysti tärkeää, että lomapaikka on visuaalisesti kaunis ja ajatuksella sisustettu. Ja voin käydä heti loman alettua ostamassa tuoreet kukat pöydälle.

Lomailun voi aloittaa heti. Lähikauppa on tiedossa ja suosikkiravintolatkin ovat löytyneet. Toki uusia etsitään jokaisella matkalla ja niitä Torreviejassa riittää.

Omaan asuntoon voi kutsua vieraita. Olen viettänyt lukuisia huippuhetkiä ystävien kanssa Casa Mimissä. Ja toisaalta lomalle voi lähteä myös yksin.

Kaupungista on löytynyt myös ystäviä ja viime kerran rantapiknik  on hyvä esimerkki oman asunnon parhaista puolista.

Ja vaikka loma-asunnolle matkaaminen ei ole varsinaisesti tapa nähdä maailmaa, on se hyvä kiintopiste useille pienemmille reissuille Espanjassa. Casa Mimi sijaitsee Torreviejassa, Costa Blancan alueella ja siitä pääsee hyvin moneen suuntaan tutustumaan Espanjaan. Täällä kirjoitin Elchen vierailusta.

Siinä ehkä tärkeimmät mieleeni tulevat asiat.

Ja sitten niitä toisenlaisia puolia asunnon omistamisesta.

Koska asunto on oma, on siellä aina pientä korjattavaa. Edellisellä matkalla kyselin meille putkimiestä, koska wc-pönttö vuoti. Ilmastointilaite täytyy huoltaa ja putsata muutaman kerran vuodessa. Sälekaihtimet ja sähköt reistailevat usein. Pankkiasiointi Espanjassa edellyttää tunnistautumista parin vuoden välein. Jos tämä jää tekemättä, voi pahimmillaan seurata laskujen suoraveloitusten jääminen toteutumatta. Tämä voi johtaa esimerkiksi siihen, että asunnosta katkaistaan sähköt. Kuten meille kerran kävi.

Asunnosta vuokratulot veroitetaan Espanjassa, Suomessa niistä ei tarvitse maksaa veroa. Haittapuolena on kuitenkin se, että Espanjan lainasäädännön mukaan veroilmoitus tulee tehdä neljä kertaa vuodessa eli varsin usein. Tämä aihettaa  lisäkustannuksia, koska veroilmoituksen laatii paikallinen lakiasiantoimisto.

Asunnon vuokraamiseen oli aluksi hieman vaikea asennoitua. Ajatukseen siitä, että huolella itselle sisustettua asuntoa käyttää joku muukin. Vuokralaiset ovat asunnossa usein monia viikkoja ja haluavat ostaa sinne myös omia mieleisiä tavaroita. Kuten esimerkiksi kahvikuppeja.

Vuokralaisten ostamat omat tavarat yleensä hieman huvittavat. Mutta toisaalta niistä saattaa olla jollekin iloa, koska vien ne kierrätykseen.

Viimeisenä vielä lähtö Casa Mimistä. Koska se on oma ja meille tärkeä paikka, on lähtökin hieman raskaampaa. Mutta toisaalta tiedämme, että pääsemme aina palaamaan sinne uudelleen.

Olen kirjoittanut hieman samoista aiheista sekä loma-arjesta Espanjassa täällä.

Miltä kuullostaa? Onko teillä haaveissa koti jossain lämpimässä?

The post Loma-asunnon hyviä ja huonoja puolia appeared first on Nelkytplusblogit.

Nettiyhteys tökkii, puhelinyhteys tökkii, mutta hengissä ollaan. Kuuteen päivään on vaan mahtunut pirun paljon. Muuttoa, rotan ja Tokay -gekkon perässä juoksemista, vuotavan putken lisäksi muutama toimimaton. Mutta mikään ei yllätä, kuinka voisikaan? Muutettiinhan me viidakkoon.

Kun ei olla siivottu meitä ennen taloon muuttaneen Tokayn ulosteita, ollaan maalattu ja ihmetelty. Tiskattu pölyttyneitä astioita, ja ihmetelty. Fiksailtu järjettömiä putkiviritelmiä, ja ihmetelty taas. Sekä yritetty asettua taloksi. Tähän kummalliseen viidakkotaloon.

Sateen jälkeen paistaa aurinko

Kutsuvat oranssit portaat.

Ei muuten tuoksu tuckeen ulosteet yhtään hyvältä.

Viidakkotalo vei voiton

Uniin tullut viidakkotalo vei viimein voiton. Kodin vierestä löytyy nyt vesiputous, vaijeriliukurata, kahvila puussa sijaitsevine terasseineen, Tarzan baari ja luojan kiitos – meidän täysipäiväinen talonmies kahdeksan koiransa kanssa. Ei tarvitse luottaa tarvittaessa ainoastaan Boon apuun, sillä Salsahan on prinsessa. Yhdessä olemme siis vahvoja.

Muutama huolettomana nukuttu yö sai nimittäin eri vivahteen, kun tarina kertoi vesiputoukseen heitetystä ruumiista ja kassakaapissamme olevasta aseesta. Kassakaappi sijaitsee ‘varastohuoneessa’, mutta ase ei ole siellä enää. Talon omistajan asuessa täällä se kuulemma vielä oli. Ymmärrän hyvin, ettei rouva viihtynyt talossa yksin.

Me sen sijaan viihdytään oikein mainiosti.

Talon vahti, Boo

Prinsessa Salsa nauttii elämästä.

Meidän talonmies

Meillä on täysipäiväinen talonmies, kahdeksan koiraa, yksi poika ja vaimo. Ei me näitäkään tarvittaisi, mutta kun näitä tuppaa kuulumaan pakettiin.

Yritettiin puolittaa talonmiehen työtaakkaa ajattelematta sitä, että se puolittaisi myös perheen ansiot. Joten me jatketaan koko porukan kanssa, vaikka tullaan varmasti tekemään paljon itse. On silti huojentavaa tietää että on joku kelle soittaa, kun tarvitsee apua. Kunhan osaa thaimaata.

Panom (talonmiehen nimi) ei puhu sanaakaan englantia. Meidän thaimaan kielen taito taas on lähes surkeata. Kun yksi tarkoittaa yhtä ja toinen ymmärtää toista, yllätyksiltä ei varmasti vältytä. Mutta hauskaa meillä on ollut, vaikkei kukaan tiedä mille nauretaan.

Talonmies Panom ja poika.

Unelmien makuuhuone

Vaikka en muistanutkaan, olen aina haaveillut valtavasta makuuhuoneesta, jossa voi herättyään nauttia tyhjän tilan antamasta energiasta. Nyt sellainen on. Tila täynnä mahdollisuuksia.

Sitä ei voi sisustaa noin vain, vaan sen kanssa täytyy elää ja katsella mitä se tarvitsee. Voi nimittäin olla, ettei se tarvitse mitään.

Uni on unelmien makuuhuoneessa ollut vallan nautinnollista, vaikka viime yönä välikatossa asuva ‘salavuokralainen’ ilmoittikin olemassaolostaan. Toivottavasti ollaan väärässä ja tyyppi on vain kattoon silloin tällöin hakkaava puunoksa. Tai korkeintaan sitten se karkuun päässyt Tokay -gekko. Mieluummin ei kuitenkaan viidakkorotta seurueineen. Pitänee soittaa tunkeutujasta talonmiehelle.

Koko makuuhuonetta ei saa kuvaan millään.

Villi luonto

Vaikka puutarha on hoidettu, on se silti sopivalla tavalla villiintynyt. Ei mitään geometrisiä pensasleikkauksia, vaan pitkiksi venähtäneitä kiinanruusuja, cashew -pähkinäpuita, banaania, kookosta, mangoja ja koko ajan kuuluvia ääniä.

Voisikohan täällä törmätä vaikka apinaan? Tai sitten kobraan? En tiedä, aika näyttää. Kymmeneen vuoteen ei talonmies ole nähnyt kobraa aitojen sisäpuolella (joo, meillä oli tulkki), mutta ulkopuolella ainakin kaksi. Apinoista ei ollut puhetta, mutta kyllä niitä tällä saarella on, ihan villeinäkin.

Me vasta opetellaan elämään täällä. Herätään aamukuudelta ääniin, eikä oikeastaan tee edes mieli kääntää kylkeä. Mieluummin ottaa kupin höyryävää kahvia ja kävelee ulos saamaan happimyrkytyksen.

Yksi harras toive mulla on; ettei pitkään aikaan tarvitsisi talorumbaan lähteä. On täällä sen verran hyvät fibat.

Täällä ei pysty tappamaan edes orkideaa.

Pieni allaskin löytyy.

Vuorten siimeksessä voi saada jopa happimyrkytyksen

Ei haittaa herätä näissä maisemissa.

The post Welcome to the jungle appeared first on Nelkytplusblogit.

En taida olla ihan helposti lannistuvaa sorttia, sillä aloitin neulomaan seuraavaa uutta torkkupeittoa. Viime vuonna aloittamani “ikuisuusprojektini”, joka muistutti hämärästi jättineulospeittoa valmistu kesän lopulla. Hetken aikaa maltoin olla suunnittelematta mitään, kunnes luin Oma koti valkoinen-blogia pitävän Miian tekemästä neulepeitosta. Eihän minua pidätellyt enää mikään.

The post Seuraava torkkupeittoprojekti appeared first on Nelkytplusblogit.

Viime viikonlopun Turun Kirjamessut ja samaan aikaan järjestetyt Turun Ruoka- ja Viinimessut saivat jälleen kerran ihmiset liikkeelle – Turun Messukeskuksessa vieraili yli 21500 kävijää. Ohjelmaa oli jos jonkinlaista ja varmasti jokaiselle kävijälle löytyivät ne omat kiinnostuksen kohteensa.

Messujen pääteema Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi oli Yksi maa – monta ääntä. Teema toteutui messuilla äänien kautta ja siellä avautuikin koko suomalaisen kirjallisuuden moniäänisyys ja monimuotoisuus.

Saimme kuulla messuilla esim. sitkeitä ääniä, mahdollisia ääniä, järjen ääniä, sukupolvien ääniä, korkeampia ääniä ja lasten ääniä.

Kävin itse messuilla lauantaina ja koska aika oli rajallinen, oli pakko tiivistää ja miettiä etukäteen, mitä ja keitä haluaisin nähdä ja kuunnella. No – ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaanhan se käyntini messuilla ei sitten sujunut vaan mutkia matkaan tuli jo heti ensi metreillä. Lähtö kotoa viivästyi ja missasin edellisessä postauksessanikin hehkuttamani tilaisuuden kuulla Hanna-Reetta Schreckin matkasta taiteilija Ellen Thesleffin kanssa ja hänen kirjastaan Minä maalaan kuin jumala. Harmitti, sillä kuvataiteen ystävänä olin tätä odottanut.

Onneksi sain harmitukseeni laastaria, sillä ehdin sentään kuuntelemaan, kuinka Kati Tervo kertoi, miten liittyivät yhteen Taimi, Ellen Thesleff ja hän itse. Uuteen kirjaansa Iltalaulaja Kati on saanut  innokkeen tädistään, joka aikoinaan oli käynyt piirustuskoulua mutta opiskeli kuitenkin kotiväen painostamana agronomiksi ennen sairastumistaan skitsofreniaan. Taiteilija kun ei mikään oikea ammatti maalaistalon tyttärelle ollut. Kuitenkin täti kävi vuosittain Ateneumissa katsomassa Ellen Thesleffin töitä. Siitä, miltä tuntuu luopua taiteilijahaaveista, on Katilla itselläänkin kokemusta, sillä myös hän olisi taiteilijaksi halunnut. Hän sai käydä vapaata taidekoulua vuoden ja sitten tulikin jo isältä komento siirtyä oikeisiin töihin.

Mielenkiintoista kuultavaa niin Ellen Thesleffin taiteen ystävälle kuin myös kuvataiteilijatyttären äidille. Muistelin, miten itse kannustin tytärtäni, kun hän oli päässyt sekä Turun taideakatemian että it-insinöörikoulutuksen pääsykokeisiin ja pähkäili sitä, kumpaan osallistuisi, sillä pääsykokeet alkoivat samana päivänä. Hänen kysyessään neuvoa vastasin, että en voi neuvoa sinua muuta kuin miettimään sitä, mistä hän on aina unelmoinut ja jos hän ei nyt tartu tilaisuuteen, tuleeko toista koskaan. Tytär päätti mennä Taideakatemian pääsykokeisiin, pääsi sisälle ja valmistuikin aikanaan. Sivusta seuraan nyt, miten taiteilijan leipä edelleenkin on epävarmaa – mutta miten upeaa on saada tehdä sitä, mitä rakastaa ja osaa. Ja samalla mietin joskus, miksen itse aikoinaan uskaltanut edes pyrkiä taideoppiin pelätessäni olevani liian lahjaton. No – muutaman vuoden päästä, kun jään eläkkeelle, minulla on mahdollisuus opiskella vielä vaikka mitä!

Seuraavaksi suuntasin kuuntelemaan Lenita Airistoa, jolta on tänä vuonna ilmestynyt Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi kirja Elämäni ja isänmaani. Messukeskuksen suuri auditorio pullisteli ihmisistä ja tämä upea, karismaattinen ja rohkea nainen hurmasi meidät kyllä täysin. Ja Lenitallahan riitti sanottavaa – riitti niin paljon, ettei hän malttanut edes istua;)

Lenita kertoi valloittavaan tapaansa meille lapsuudestaan, missi- ja opiskeluajoistaan sekä urastaan. Hän totesi, että hän on elänyt sen aikakauden, kun Suomea sotien jälkeen alettiin jälleenrakentaa – ja millaista kiitollisuudenvelkaa sen ajan ihmiset kantoivat heille, jotka maamme vapauden meille olivat taistelleet. Tämä kiitollisuus ohjasi aikoinaan myös Lenitan omia valintoja, kun hän maailmaa kiertäessään olisi voinut valita uran esim. USA:ssa, mutta hän koki, että hänen tuli palata Suomeen ja maksaa velkaa. Missä maailma menetti, siinä Suomi voitti, sillä aikamoisen uran tämä sinnikäs nainen on luonutkin: hän on toiminut niin yrittäjänä, mallina, tv-journalistina, tietokirjailijana ja mediavaikuttajana.

Ja siinä sivussa elänyt rohkeasti kumartelematta kenellekään ja pelkäämättä ketään. Sitä samaa rohkeutta hän peräänkuuluttaa edelleenkin. Eikä ymmärrä alkuunkaan heitä, jotka vain valittavat olojen kurjuutta tekemättä mitään parantaakseen niitä. Lenita lainaa mielellään jalkaväenkenraali Adolf Ehnroothin sanoja: “Suomi on hyvä maa” – ja hän tekee sen niin vakuuttavasti, että hölmömpikin uskoo!

Lenitaan törmäsin messuilla vielä uudelleenkin, sillä istuessani Tuula´s life -blogin Tuulan kanssa messukeskuksen pressihuoneessa kahveilla, pelmahti Lenitakin sinne, noukki banaanin pöydältä ja istahti seuraamme. Ja juttuahan piisasi – saimme kuulla vielä hänen opiskeluajoistaan, matkoistaan ja urastaan vaikka mitä. Aivan hurmaava nainen!

Tuula kertoi Lenitalle, miten tuo uusin kirja oli innoittanut häntä hänen suunnitellessaan taannoista Berliinin matkaansa – hän kulki matkalla jopa Lenitan askelissa;) Tuon matkan suunnitelmat löytyvät Tuulan postauksesta Berliini kutsuu.

Tuulan kanssa olimme myös kuuntelemassa, kuinka Raakel Lignell ja Tommi Kovanen kertoivat, miltä tuntuu, kun keho ei kestä ja kuinka yksi taklaus voi muuttaa elämän.

Tommin taistelusta kertoo kirja Kuolemanlaakso, jonka on kirjoittanut Jenny Rostain. Tämä Rauman Lukon entinen jääkiekkoilija on kulkenut vaikean tien tultuaan aikoinaan taklatuksi ja saatuaan aivovamman, joka tuhosi uran, hajotti perheen ja vei hänet pohjalle. Mutta sieltä noustiin. Suuri Sitkeä-ääni!

Raakel Lignellin useimmat meistä tuntevat lahjakkaana muusikkona, viiden lapsen äitinä ja bloggaajana ja kirjailijana, jonka elämäntapamuutoksesta, laihdutuksesta ja kuntoiluinnostuksesta olemme saaneet aiemmin lukea esim. Raxun remppa -kirjasta. Ja tottakai muistamme hänet myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelman upeana voittajana, jonka kehitystä tanssitaituriksi seurasimme muutama vuosi sitten huokaillen.

Mutta harva meistä tiesi, millaista tuskien taivalta nuo tanssiaskeleet olivat. Raxun kroppa ei kestänytkään sitä kaikkea rääkkiä, mihin se on oli alistettu. Synnynnäinen lonkkavika molemmissa lonkissa muistutti olemassaolostaan. Välillä hän oli kisan aikana sellaisessa kunnossa, ettei pystynyt kunnolla edes kävelemään, mutta tanssi sittenkin. Kun Raakelilta kysyttiin, miten hän ylipäätään pystyi tanssimaan, hän vastasi, että innostus ja tanssin elämys olivat kuin voide, joka voiteli nivelet ja säryt unohtuivat tanssin ajaksi. Itsekin jokapäiväisten särkyjen kanssa taistellessa tunnistan tuon elämyksen voiman: minulle esim. konsertit saavat aikaan sen, että kivut ja säryt unohtuvat tyystin.

Raakelin toinen lonkka sai aikanaan tekonivelensä mutta toipumista hidasti esim. kilpirauhasen vajaatoiminta. Ja liike ei ollutkaan enää lääke. Kivut ja säryt vaivasivat. Ja tulehduskipulääkkeitä kului. Lopulta löytyi fysioterapeutti Anne Puranen, jonka avulla Raakel on päässyt irti kipulääkkeistä ja liikuntakin onnistuu taas. Tästä tiestä kertoo Raakelin ja Annen yhdessä tekemä kirja Raxun mukana.

Minun lukulistalleni jäi näiltä messuilta monen monta kirjaa. Moniäänisiä. Ja erityisesti Sitkeä-äänisiä!

Minulla oli messuilla aikaa vain vajaa päivä ja valintoja ohjelmien välillä oli tehtävä vähän liiankin rankalla kädellä. Paljon jäi näkemättä ja kuulematta. Onneksi messut tulevat ensi vuonnakin!

Sen verran sentään ennätin, että pikaisesti poikkesin myös Ruoka- ja Viinimessuilla. Tuoksut houkuttelivat enkä edes yrittänyt vastustaa niitä. Tarjolla oli vaikka mitä ja erityisesti luomu- ja lähituotteet olivat hyvin edustettuina.

Monta houkutusta ja osastoa onnistuin välttämään. Mutta en tätä:

Koskenpään Herkun hauskoilla etiketeillä varustettuja suklaalevyjä ei vaan voinut vastustaa! Sitä, miten monta levyä kotiin kannoin, en kerro. Enkä sitäkään, montako niitä on vielä jäljellä;)

Hienot kirjamessut jälleen kerran! Niin kuin vain messut, joilla on sydän, voivat olla! Kiitos, Turun Messukeskus!

Ensi vuonna uudelleen!

Ja kiitos, Tuula, seurasta – oli kiva tavata!

Kävitkö sinä näillä messuilla?
Mikä oli kiinnostavinta – ja sorruitko ostoksiin?

The post Turun Kirjamessut: monta ääntä, monta kohtaamista appeared first on Nelkytplusblogit.

Se hetki on nyt käsillä, kun tuntuu, että vuorokaudesta loppuu tunnit ja ajankäyttö on melkein maksimaalisessa hyötysuhteessa…

Tulevien ja keskeneräisten tehtävien vyöry tuntuu melkein tukahduttavalta, mutta samalla tiedän, että olen myös tehokkaalla päällä. Olen jo varoitellut kotiväkeä tulevasta, jotta hekin voivat varautua ehkä hieman kiireisempään ja kireämpään äitiin. Nyt otetaan päivä (ja asia) kerrallaan ja puristetaan tämä viimeinen syysrutistus pakettiin.

The post Syysrutistus appeared first on Nelkytplusblogit.

Kaikille Pariisiin matkaaville suosittelen lämpimästi Diorin muotitalon 70-vuotisjuhlanäyttelyä Arts & decoratifs-museossa Rue Rivolilla. Ehdottomasti parhaita – jollei paras – näyttely,  jonka olen koskaan nähnyt! Ehdoton kohokohta viikolle Pariisissa! Kirjoittelen harvemmin huutomerkkejä, mutta tähän ne sopivat, niin vaikuttunut olin.

The Musée des Arts Décoratifs in Paris is celebrating the

The post Diorin 70-vuotisjuhlanäyttely Pariisissa | House of Dior exhibition in Paris appeared first on Nelkytplusblogit.

Pääsin ilokseni testaamaan Glory for You-kauneussalonkiin HydraFacial-hoitoa, joka oli minulle ihan uusi juttu. HydraFacial on laite, jonka alipaineimulla imetään ihoon kerääntynyt ehostus, kuollut ihosolukko, ihon eritteet, lika, haitalliset mikrobit ja ylimääräiset hoitonesteet erilliseen säiliöön.  Lienee sanomattakin selvää, että innostuin hoidosta, kuten kosmetiikkafriikki nyt kauneushoidosta voi innostua Siis että joku IMUROI iholtani kaiken sen lian, mitä siihen päivittäin ja vuosien aikana ajautuu! Hydra Facialin kevyin muoto on puhdistava ja kosteuttava hoito, joka minulle tehtiin.

Mikään sananmukainen hemmotteluhoito HydraFacial ei ole. Sisäisessä sielunmaisemassa ei välttämättä aukea aurinkoinen unikkoniitty, mutta lyhyestä kestosta huolimatta hoito tuntui erittäin miellyttävältä ja olinkin nukahtaa imuroinnin surinaan ja ihanaan kosmetologin petiin. Näin sinkkuna kaikki itsensä paapominen tekee niin eetvarttia. Ja loppupeleissä tärkeintä ovat tietenkin tulokset!

Hoidon tuloksena kaikki kuona ja lika kerääntyy erilliseen säiliöön, josta voi sitten jälkikäteen ihan silmin nähdä, miten paljon kaikkea ylimääräistä ihossa on ollut. Omassa purkissa oli sameaksi värjäytynyttä vettä sekä selkeitä pikkuruisia sattumia. Ei välttämättä mikään ilokasta katsottavaa nähdä mitä omasta ihosta irtoaa, kuitenkin oli kiva ajatella, että ne onneksi eivät olleet enää kasvoillani. 

HOIDON JÄLKEEN: Iho tuntui hoidon jälkeen uskomattoman puhtaalta, pehmeältä, kosteutetulta ja kuulaalta, enkä itse asiassa muista milloin ihoni olisi viimeksi ollut näin sileä.  Jos jotain pientä punoitusta olikin, se laski jo muutamassa tunnissa. Kuvaa hoidon jälkeen kotiin tullessa (meikkiä siis ei ole iholla ollenkaan) 

Ensimmäinen sana mitä tulee ihostani hoidon jälkeen on kuulas!!

Hoidosta lisää mm. täällä. Hoito kesti n 40 min. Hoidon hinta on 99 eur.

TARUN BLOGI– koodilla saat 15.11. mennessä varatuista hoidoista 10% alennuksen. 

Glory for you -Salonki sijaitsee hyvin kulkuyhteyksien päässä noin 100 m Kampin metroasemalta Helsingin keskustassa. 

Kauneushoito testattu blogin kautta

Ihanan Melinan hoidossa oli hyvä olla

Mikäs tässä möllötellessa

 

HydraFacial tuotteet vahvistavat hoidon vaikutusta

The post Testissä HydraFacial- kasvohoito appeared first on Nelkytplusblogit.

Silkistä ommeltu hame

 Matkalle lähtiessä on syytä huomioida oikeanlaiset asut ja materiaalit matkavaatteissa. Sanotaan, että etelänmatkaajan tulisi pukeutua vilpoisaan ja hengittävään pellavaan ja puuvillaan. Totta, että luonnonkuitu hengittää mahtavasti kuumalla, mutta se myös antaa hiukan lämpöäkin, tarvittaessa, kun ilta viilenee. 

Villaa kehutaan myös mainioksi suojaksi kuumuutta vastaa, vaikka mielikuva saattaa villasta antaa jotakin muuta. Kyse on siis todella ohuesta villasta ja testattu on, että se on myös hyvä materiaali matkalla, koska se hylkii myös likaa. 

Mutta millainen matkakumppani on silkki? Tein pienen testauksen, kun ompelin silkistä hameen matkalle. Taiteilin tuon kankaan niin, että nuo terrakottaraidat, joihin en niin ollut ihastunut, häipyisivät laskosten alle piiloon. Laskosten ompelemisesta olen tehnyt ohjeen ja se löytyy täältä ( klik ).

 Kangas oli helppo ommella ja kevyt painoltaan matkalaukussakin, joten ihan hyvä niin. Mutta kyllä se meni ryppyiseksi ja en saanut sitä pikaisesti raudalla painaen silenemään. Toisaalta, en halunnut tästä hameesta liian hienoa, joten pieni ryppyisyys ei minua haitannut, kuin ehkä vähän, sillä pelkäsin sen näyttävän epäsiistiltä.

Hame oli kyllä ihanan vilpoinen kuumallakin ilmalla, mutta ehkä kuitenkin liian kahiseva, kun rantaravintolaan menee ruokailemaan. Tämä on myös hiukan turhan herkkä, jos sattuu vaikka jotakin rasvaisempaa ruokaa tipahtamaan, joten ei ehkä kuitenkaan matkalle se paras ja huolettomin kumppani, mutta tulipahan testattua. Kyllä minä varmaankin otan tämän vielä joskus toistekin mukaan, kaupunkilomalle, mutta ehkä silitän sitä sitten ajatuksen ja ajan kanssa.

Millaisia vaatteita sinä suosit matkalla, jos haluat myös pukeutua tyylikkäästi?

Escadan uusi tuoksu

Kelpuutin vain yhden hajuveden mukaani, tuolle Espanjan matkalle ja se oli tietysti ihanan tyylikäs, hieman makeahko Escadan uutuus, Celebrate N.O.W. Tämähän sopii jo nimensäkin puolesta matkalle naisten kesken, vai mitä? 

Tuoksuhan on kuin asenne, viestintää kanssaihmisille, mistä pidän, mikä minua inspiroi. Tuoksun kautta voi välittää myös itsevarmuutta. N.O.W. tulee sanoista “nature of women”, joka on kunnianosoitus naisille. Ensituoksuna on tulista inkivääriä,  tästä seuraa kanelin ja tonkapapujen lempeyttä, ytimessä on Mangolian kukka, joka lisää voimakasta ylellisyyden tunnetta.  

Ihastuin tähän aavistuksen mausteiseen tuoksuun, joka ei ole liian raskas, mutta siinä on riittävästi potkua. Kaunis pullo oli vielä niin sopivan kokoinenkin, mahtui siis sinne piukeeksi ängettyyn minigrip-pussiin, josta kerroin tässä postauksessa. 

Matkalla aina tapahtuu ja harmikseni yksi seerumipullo oli valunut kotimatkalla sinne minigrip-pussiin ja sotkenut aika lailla. Oma oli vikani, kun olin sulkenut pullon huolimattomasti ja se oli jäänyt vähän auki. Onneksi ei ollut kuitenkaan tuoksupullo, sillä se olisi varmasti herättänyt närää kanssamatkustajissa.

tuoksu pr-näyte

The post Silkistä ommeltu ja ihana uusi tuoksu appeared first on Nelkytplusblogit.

Oi kun olisi taas niin ihana kirjoittaa tänne blogiin jotain positiivista ja hauskaa, mutta nyt on mielessä lähinnä viikon valitusvirsi.

Valokuvatkin on edellisitä postauksista kierrätettyjä, mutta haittaaks se.

Jokaisella meillä on niitä hyviä ja huonoja päiviä. Toisilla ne kestää viikonkin, niin kuin allekirjoittaneella.
No mikä mua nyt sitten hiertää?

Viime viikolla minulla alkoi vatsa kipuilla, mutta ajattelin sen johtuvan jostain mitä olen syönyt, joten en aluksi kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Loppuviikkoa kohden kipu alkoi voimistua ja tuntui kun joku olisi puukolla iskenyt munasarjan irti. Perjantai-iltana makasin sängyssä kippurassa ja naama valkoisena, kuumeen noustessa korkeuksiin. Mieheni totesi, että lähtee viemään minua sairaalaan samantein-kieltäydyin. Olin liian väsynyt liikkumaan, eikä perjantaiyö päivystyksessä, iloisten humalaisten kanssa oikein houkuttanut.
Otin särkylääkettä ja vaivuin vällyjen väliin, jonkinlaiseen horrokseen. Tänä yönä kukaan ei herännyt sateen rummuttaessa ikkunalautoihin, kyllä se oli minun karjahteluni aina siinä kohdin, kun satuin liikahtamaan unissani.

Lauantaina oli selvää, että lääkäriin on lähdettävä. Pojilla oli pelipäivä enkä halunnut, että he joutuvat muuttamaan suunnitelmia, joten siskoni lähti seurakseni istumaan Jorviin. Siis osaan kyllä istua siellä ihan omin nokkinenkin, mutta onhan se mukava, kun on juttuseuraa, varsinkin kun tietää, että nuo tutkimukset kestää aina niin turkasen kauan.

Ilmoittautumistiskillä näytin ehkä aavistuksen kipeältä, koska sairaanhoitaja mainitsi, jotain irvistyksestäni-luulin kylläkin hymyileväni.
Sen että sain peffan penkkiin, tuli entinen kollegani vastaan ja jäi juttelemaan kanssamme toviksi, on se jännä, miten kymmenessä minuutissa tietää kaikki entisen työpaikan kuulumiset kymmeneltä vuodelta
Katselin, että odotusaula näytti lähinnä torilta kiireisempänä aikana, ja ajattelin, että hyvä jos kahden tunnin päästä pääsen sairaanhoitajan pakeille, mutta samantein minun nimeni jo huudettiinkin. Pääsin ensimmäisenä lääkärin vastaanotolle. Aika nopeasti tohtori totesi, että vastasta on otettava tt-kuvat varjoaineella.  

Hoitaja tarjosi minulle petipaikkaa, mutta sanoin, että antakaa se sellaiselle, joka tarvitsee sitä enemmän. Tiedän kokemuksesta, että ne täyttyvät viikonloppuisin alta aikayksikön. Minä pystyin kuitenkin istumaan jo.

Muutaman tunnin päästä pääsin varjoainekuvaukseen ja ihan hieman nauratti ajatus kysyä hoitsulta, että et viitsisi millään napata kuvaa, kun olen tässä pömpelissä, voisin laittaa blogiin, hahaa no en oikeasti.
Terveyskeskuspuolella tätä on oikeasti nähty jo niin paljon, että röntgenin oveen on tullut lappu jossa, kielletään kännykät ja kamerat. Siis oikeasti ihmiset kuvaavat itseään näissä toimenpiteissä, tai yrittävät.

Sillä välin, kun odottelimme uudestaan lääkärille pääsyä ja kaikkia muita tutkimuksia, niin siskoni ehti neuloa Lucalle, kolmannelle lapsenlapselleni ihanan pipon sekä kaulahuivin. Miten niin siellä meni aikaa?
Menihän siellä, mutta sen lisäksi Ellu on vaan mahdottoman nopea neuloja.

No muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsin jälleen tohtorin pakeille, joka kertoi löydöksistä, soitti parille asiantuntialle kysyäkseen neuvoa ja laittoi lähetteen jatkotutkimuksiin.
Antibioottikuurin, kipulääkkeiden ja sairasloman kera kotiin lepäämään.

Täytyy sanoa, että vaikka sairaalassa meni kuusi tuntia, oli hoito hyvää, ei valittamista-tällä kertaa.
Ainut mikä ärsyttää, on väsymys ja pahoinvointi, mutta hei elämään kuuluu ylä – ja alamäet ja tämä on vaan hetkellistä kipuilua ja kiukuttelua.

Jotenkin tässä viikon varrella on mieleeni muistunut, kun yksi lääkäri kerran töissä totesi, että kun 40+ tulee mittariin niin, jos heräät joku päivä niin, ettei minnekään koske…olet kuollut.
Voin sanoa, että olen hiton elossa.

Ja vielä pisteeksi i:n päälle, aamulla taloyhtiön Facebook ryhmässä naapuri katsoi aiheelliseksi valittaa, kun jonkun lapsen pölkupyörä ei ollut telineessä vaan ihan kauniisti seinää vasten nojaamassa, toki rappuun menevän katoksen alla, mutta ohi pääsi ihan normaalsiti, eikä taatusti haitannut kenenkään eloa.
Oli oikein valokuvan napannut tämän vääryyden kohdattuaan.
Kuinkahan hän nyt selviää tästä koettelemuksesta…..

The post Nyt hiertää appeared first on Nelkytplusblogit.

No, minä sanon

Ystäväni oli mielissään syntymäpäivälahjasta, hän sanoi, että nämä ovat kaunis asuste ja mikä parasta, ne nuorentavat kymmenen vuotta  

TRE – nappikuulokkeet

The post SUDIO SWEDEN KUULOKKEET – LAHJAVINKKI (NAPPAA ALEKOODI) appeared first on Nelkytplusblogit.

Havaijin saaren nimi on hämäävä. Koko saariryhmä on nimeltään Havaiji, mutta niin myös sen suurin saari. Ehkä siksi Havaijia, siis saarta, kutsutaan myös nimellä Big Island.
Englanninkielessä jotkut väittävät, että Hawaii tarkoittaa osavaltiota ja havaijilaisittain kirjoitettu Hawai’i saarta.

Pinta-alaltaan saari on tosiaan saariryhmän suurin, mutta 200 000 asukkaallaan asukasmäärältään toiseksi suurin.

Saari on Havaijin saarista nuorin ja on muodostunut viidestä tulivuoresta, joista osa on edelleen aktiivisia, kuten Mauna Loa Volcanoes National Parkissa ja Kilauea, jonka punaisena hehkuvat laavavirrat näimme mereltä.

Big Island on paitsi tulivuorten osalta myös maanjäristysten ja tsunamien osalta ollut näyttämönä luonnonvoimille useampaan otteeseen.
Hilon kaupungista oppaamme jopa väitti, että tsunamivaaran takia saariryhmän pääkaupunkia ei koskaan ajateltu tälle saarelle. Hilossa vasta parin tsunamin tuhottua rakennukset rannalla ne ovat siirtyneet edes hiukan enemmän sisämaahan päin.

Tällekin saarelle Pride of America pysähtyi kahdeksi päiväksi. Tosin kahdessa eri satamassa: saaren itäpuolella Hilossa ja länsipuolella Konassa.

Hilo – Volcanoes National Park

Hilon retkivalinta oli yksinkertainen – jos Havaijin ainoa Unescon maailmanperintökohde on Volcanoes National Park ja sinne on tarjolla retkiä Hilosta, niin sinne!

Retkessä ylös Mauna Loalle oli jossain määrin samoja piirteitä kuin retkessä Haleakalan huipuille Mauilla: vaikkakin nyt olimme liikkeellä päivällä, niin Havaijillakin on kylmä, kun noustaan tarpeeksi korkealle ja kun tuulee.

Puistossa pysähdyimme ensin katsomaan maasta useammasta paikasta nousevaa höyryä. Samalla näimme valtavan kraatterialueen sen reunalta ensimmäisen kerran. Kun matka jatkui luonnonpuiston infokeskukseen pääsimme näkemään lähempää valtavan kraatterin sisällä olevan toisen kraatterin ja vielä, ainakin jos hakeutui alueen korkeimmille kohdille, tuon toisenkin kraatterin sisällä olevan kolmannen kraatterin, joka ajoittain edelleen sylkee laavaa.

Infokeskuksessa oli tietysti esillä tieteellistä materiaalia tulivuorista, mutta myös havaijilaiseen perinteeseen liittyvästä Madame Pelestä, tulen jumalattaresta, jota pidetään Havaijin saariryhmän luojana.

Kraatterien jälkeen vuorossa oli kävely laavatunnelissa, jonka mielenkiintoa osaltamme hiukan vähensi se, että olimme ennenkin vierailleet moisessa, viimeksi Jejun saarella. Mutta ei se mitään, voihan sitä matalassa, pimeässä ja kosteassa tunnelissa hetken kävellä Havaijillakin. Laavatunnelin lähellä oli myös upeita puusaniaisia – ja hetki aikaa jopa kävellä läheisillä luontopoluilla.

Hupaisin osuus retkeä oli viimeinen pysähdys suklaa/keksitehtaalla.
Ilmeisesti kaikki Hilon retket poikkesivat myös siellä. Tehtaanmyymälä tarjosi runsaasti maistiaisia, eli pysähdyksella saattoi osittain korvata lounaan, mutta ihan hirveästi suklaata ja keksejä risteilymatkustajat eivät tainneet ostaa, sillä ruokaa (ja herkkujahan) laivalla riittää. No ok, tunnustetaan, kyllä mekin 76 g suklaata ostimme.

Hilon keskusta

Iltapäivällä halusimme vielä käydä Hilon kylässä, vaikka sinne satamasta hiukan matkaa olikin (taksi maksoi n. 10 dollaria suuntaansa). Satamakartasta olin valinnut kohteeksi Farmer’s Marketin, sillä pitäähän sitä nyt joku kohde olla.
Torin lisäksi kylässä oli muutama hiljainen turistimyymälä – ilmeisesti useimmat risteilyvieraat eivät sittenkään vaivautuneet näin kauas laivalta – mutta myös mielenkiintoinen Tsunami-museo.

Samaan tapaan kuin Ruandan kansanmurhaa esittelevä museo esittelee myös muut historian merkittävimmät kansanmurhat, niin Hilon museo esitteli myös muita tsunameja, kuin kyseistä kaupunkia tuhonneet. Lisäksi museossa oli ilmainen wifi – siis kerta kaikkiaan loistava museo!

Laavaa yön pimeydessä

Hilosta laiva lähti jo alkuillasta, mutta illallisen jälkeen luonto tarjosi taas parastaan. Laiva nimittäin ohitti saaren etelärannalla Kilauean tulivuoren, joka on aktiivinen tulivuori ja sylkee koko ajan laavaa uumenistaan.

Laivan päiväohjelmassa oli kerrottu, että ohitamme Kilauean n. klo 21:45 ja matkustajat kerääntyivät jo hyvissä ajoin ulkokansille. Kovaäänisten kautta matkustajille kerrottiin niin Kilaueasta kuin Madame Pelesta ja kun oranssinpunaisena hohtava tulivuoresta mereen vyöryvä laavavirta tuli näkyviin, niin sadat, elleivät tuhannet kamerat yrittivät taltioida näkyvää. Useimmat, kuten mekin, luultavasti melko huonolla menestyksellä: pilkkopimeässä, liikkuvassa laivassa, ruuhkaisella kannella. Tämä oli ehkä ihan erityisesti luonnonnäytelmä jota olisi kannattanut vaan keskittyä katsomaan eikä yrittääkään sen kuvaamista!

Kona

Seuraavana aamuna olimmekin sitten jo ankkurissa Konan ulkopuolella. Kona oli Havaijin risteilymme ainoa satama, jossa Pride of America ei pääse laituriin vaan kuljetus maihin tapahtuu pelastusveneillä. Joillain viikoilla Kona on saattanut kokonaan jäädä tuulen takia väliin, mutta meillä oli taas onni matkassa ja vaikkakin Havaijilla useimmiten tuulee enemmän tai vielä enemmän.

Joskus kuulemma olosuhteet ovat olleet sellaisia, että Mauilla Kahuluin satamaan ei ole päässyt ja silloin laiva on ankkuroinut Lahainan edustalle, josta sitten kuljetus satamaan on myös  tapahtunut pelastusveneillä, mutta tämä lienee todella harvinaista.

Konan retkitarjonta vaikutti sen verran ”keksityltä”, ettemme valinneet niistä lopulta yhtään: ei kahvin viljelyä, ei merihevosia, ei sukellusveneitä tai lasipohja-aluksia. Ei kalastusta eikä purjehdusta.

Venekuljetustenkin osalta ajattelimme, että emme ala niitä missään teatterisalissa jonottamaan vaan odotamme, että ns. free tendering alkaa ja alkoihan se jo kymmenen maissa, jolloin saattoi siis suoraan kävellä poistumisaukolle ja siitä veneeseen.

Konan pieni kaupunki oli ihan mukava omatoimiselle vaeltelulle. Vähän kuin Lahaina. Olin lievästi kiinnostunut kaupunkiesitteessä mainitusta tilkkutyökaupasta ja vaikka sinne rannalta olikin vähän matkaa niin etsimme sen. En lopulta ostanut tilkkutöitä enkä tilkkutyötarvikkeita, mutta kaupassa sattui olemaan hyvä ilmainen wifi, joten Lassekin viihtyi. Ja minäkin siirryin hetken kuluttua käsitöiden ihailusta nettisurffailuun.

Tilkkutöiden jälkeen katsastimme Konan satamassa olevan pienen, mutta suositunoloisen rannan ja ihailimme pitkiä ja kapeita paikallisia veneitä.

Lopuksi kävelimme rantakatua suuntaan ja toiseen ja havainnoimme mm. monessa kohtaa rakennusmateriaalina käytettyä laavakiveä.

Konan kuuluisaa (?) kahviakin pääsi maistamaan kahviloiden maistiaisissa ja mukavan pienistä putiikeista tarttui mukaan taas kerran yksi vaate. En todellakaan ole pitkään aikaan millään matkalla ostanut niin montaa vaatetta kuin Havaijilla. Konalta mukaan tarttui todella ohuesta materiaalista tehty pitkähihainen hupparipusero, joka vaikutti kätevältä aurinkosuojalta. Konan Ironman-kisa -aiheiset t-paidat kiinnostivat Lassea hiukan, mutta jäivät kuitenkin kauppaan.

Konan vuoden 2017 Ironman-kisa onkin muuten sattumalta tätä kirjoittaessani ihan kohta, eli 14.10.2017.

Vielä yksi tauko rannan kahvilassa – ja lisää nettisurffailua – ja sitten venejonoon, joka siinä vaiheessa oli jo pitkä, mutta eteni sentään kohtuullisesti. Jonossa kyllä viimeistään aurinkohattu oli tarpeen. Ja vesipullo – sen verran helteistä oli Konalla.

Big Island muissa blogeissa

Big Islandilta löytyy myös juttuja Delfiinin selässä -blogista ja Paula Gastonin blogista.
Suosittelen kumpiakin juttuja – tai Paula Gastonin juttukokoelmaa – sillä molemmat olivat viettäneet saarella pitemmän aikaa kuin me, risteilyvieraat, joten toki yksityiskohtia ja vinkkejä on niissä paljon enemmän.

Ja tietysti myös Havaijiin ja Polynesiaan laajemminkin ”hurahtaneen” Minnan blogista löytyy myös juttuja Big Islandilta – onhan Minna käynyt kaikilla Havaijin asutuilla saarilla (sitä yksityistä Niihauta lukuunottamatta).

Big Islandilta me jatkoimme matkaa Kauain saarelle, Havaijin saariryhmän läntisimmälle saarelle, mutta se ansaitsee kyllä oman juttunsa, tai ehkä parikin.

The post Big Island (Havaiji) appeared first on Nelkytplusblogit.

The post Omenasatoa appeared first on Nelkytplusblogit.

Tämä ei ole siis sellainen havupuu, joka vuoden loppupuolella raahataan metsästä kotiin. Tämä on kausihavu, huonekuusi. Vähän niin kuin on kausivalot ja kausiverhot jne. Ne eivät siis liity siihen loppuvuoden juhlaan, jota emme vielä nimeltä mainitse. On liian aikaista.

Huonekuusi on ollut toivelistallani jo ehkä jopa vuosia, mutta nyt vasta hankin sellaisen. Kukkakauppias houkutteli ostamaan kertomalla sen tarvitsevan vain kahvikupillisen vettä kerran kuussa. Niin minulle sopiva viherkasvi. Minä kun en muista niitä koskaan kastella! Kukkakauppias lupasi, että tämä huonekuusi saattaa kestää oikein hoidettuna jopa vuosia ja se tykkää kuulemma myös kesäisin päästä vähän ulkoilemaan. Ja keväällä pitää varmistaa, ettei se ole liian lähellä ikkunaa, sillä huonekuusi ei pidä suorasta auringonvalosta.

Huonekasveilla on taipumus täällä meillä vaihtaa paikkaa, joten tuo takan viereinen spotti tuskin on huonekuusen viimeinen sijoituspaikka. Itse asiassa näitä kuvia katsellessa aloinkin pohtia, josko huonekuusi kohtuullisen ison kokonsa vuoksi sopisikin paremmin suoraan lattialle ilman tuota jakkaraa. Saatan kokeilla sitä ratkaisua vielä tänään. Tykkään tosi paljon kuusesta tuossa pärekorissa, sillä siinä on jotain tosi suomalaista eikä se minusta ole yhtään j-juttua muistuttava. Eihän?

Mutta sitten kun se juhla, jonka nimeä emme vielä mainitse, on lähempänä, saattaa huonekuusi saada koristuksekseen muutaman pienen valon. Ihan vain muutaman ja ihan pikkuiset. Sellaiset söpöt. 

Mitä ajatuksia kausihavu teissä herättää? Eihän tule liikaa se j-juttu, jota emme vielä mainitse, mieleen?

Onko teillä jotain hoito-ohjeita sille?

I got a new houseplant, a little tree which is NOT the c-tree by any strandards! No x-stuff yet, no!

Love, Kati

The post Kausihavu appeared first on Nelkytplusblogit.

Viimeistään sunnuntaina-maanantaina kontaktoin kaikkia voittajia vielä erikseen sähköpostilla ja laitan liput tulemaan. Sydämelliset onnittelut voittajille ja paljon onnea Korres-arvontaan! Mukavaa keskiviikkoa. <3

Odotan hyviä messutarjouksia, eikä Jeffree Star -uutinenkaan ihan huono ollut. L’occitane on ihana merkki, sitä tulee varmasti hamstrattua messuilta!

sinnocent(a)netti.fi

Mä odotan eniten messuilta Jeffree Staria, jonka vierailu messuilla varmistui eilen. Lisäksi toivon että löytäisin uusia tuotteita ja hyviä tarjouksia.

L´Occitane on tuttu merkkinä, mutten ole ikinä käyttänyt sarjan tuotteita. Tämän postauksen innoittamana kuitenkin meni messuostoslistalle tuo Shea Almond Duo, nimittäin syksyllä ja talvella mun kädet kuivuu tosi inhottavasti, enkä oo vielä löytänyt sellaista käsivoidetta jota olisin halunnut ostaa toistakin kertaa, kaikissa on aina joku vika.

ida.tolvanen1@gmail.com

Juu … haluan löytää sen Rakkaan Itseni messuilta! Loccitane ei tuttu minulle mutta arvontaan haluan ehdottomasti mukaan kiitos

Messuilta odotan hyviä messutarjouksia, uusia tuotetuttavuuksia ja mukavaa yhdessäoloa kaverin kanssa.
Varmasti tulee lähdettyä, jos arpaonni suosii.
Selvästi kokeilemisen arvoisia nuo L`occitanen tuotteet. Pitääkin testata, kun vastaan tulevat.

The post Korres Black Pine 3D arvonta ja I Love me-messulippujen voittajat! appeared first on Nelkytplusblogit.

Olimme niin otettuja Casa Mimin Sarin kanssa, kun saavuimme picnikille Susannan,  A whisper from the almond valley – blogin pitäjän kutsumana, Espanjan matkallamme. En tiennyt mitä odottaa ja meidän ei tarvinnut tuoda kuin pullo juotavaa ja saapua paikalle. Taksikuskikaan ei oikein osoitetta ymmärtänyt ja ihmeeksemme aloimme mekin jo tapailla papparaiselle espanjan kielen sanoja, jotta oikea osoite löytyisi tuonne rannalle. Minä kun en ole sanaakaan espanjaa opiskellut, joten ei se varmaan espanjalta kuulostanut, mutta yritin ainakin. Lopulta soitto Susannalle auttoi  löytämään meidät perille. Tämmöinen näky meitä siellä sitten odotti. Mikä huikea yllätys.

Susanna oli kehitellyt rannalle picnikin, jossa ystäviensä avustuksella tarjoili pientä naposteltavaa ja ihanaa raaka-kakkua. Mikä ilta siinä istuskellessa, kun loputkin ihmiset jo suhteellisen tyhjältä rannalta lähtivät pois ja ranta oli vain meidän. Meri kohisi taustalla ja saimme ihastella illan pimenemistä. Harmillisesti sattui juuri tuoa iltana olemaan hieman pilvistä, joten taivaan punertava auringonlasku rannalla jäi kokematta, mutta se ei tässä haitannut. 

Tässä on taidonnäyte Susannan kukkakimpun sidonnasta. Hän tekee kuulemma usein viime tingassa morsiammille kukkakimppuja, sillä heillä tuntuu olevan tapana ilmoittaa tuntia paria ennen, että nyt olisi tarvetta kimpulle. Ilmeisesti seremoniat ovat pieniä, joten onnistuuhan se näinkin, mikäli Susanna vain ennättää sitoa ne kimput.

Ilta soljui mukavasti ja iloinen puheensorina ja nauru täytti rannan. Mikä ihana tapa viettää iltaa ja nyt sen ymmärrän, kun olen seurannut espanjalaisten rantaelämää. He todellakin panostavat ruokaan ja kattauksiin ja rannalla päivän viettämiseen. Tätä pitäisi meidän täällä kotosallakin toteuttaa, mutta no se sää on tietysti aina se haaste, mutta kyllä niitä kauniitakin päiviä joskus on.

Minä muuten hankin viimeisellä Tallinnan reissulla ihanan kevyen ja yllättävän lämpimän pellavaponchon torilta. Se oli hyvä lämmittäjä tällä matkalla, kun alkoi jo illan tullen hiukan tuulessa tuntua viileämmältä. En ole ollut niin ponchojen ystävä, mutta tämä oli nappiostos ja tätä tulen kyllä kesäisin kuljettamaan mukanani.

Tässä me bloggaajat yhteisessä tapaamisessa ja en voi kuin kiitellä vielä tuota Susannaa. Viihtyisän ja kauniin illan järjestit. 

Me Sarin kanssa vain huvittuineina katselimme näitä kuvia, että voiko hiukset enää tuulessa pahemmin mennä pläts. Ne kyllä oli ennen tätä laitettu, mutta eipä sitä kyllä näistä kuvista uskoisi.

Enpä ole ollut aiemmin näin kauniilla picnikillä meren rannalla, mutta nyt on sekin toive toteutunut.

The post Upea picnic rannalla appeared first on Nelkytplusblogit.

Tämä karvainen epeli ei olisi tänään oikein millään kunnostautunut lenkille menemään, mutta kun unihiekka oli poistunut silmistä, niin johan lähti. Ei sen puoleen itsellekään ollut kevyt aamu, flunssa on tahmaisesti kiinni meikäläisessä, mutta selvä askel voiton puolelle on otettu, kiitos antibioottien. Pontta lenkkiin toi kahvi ja kekkuli ja maasta se pienikin keksi ponnistaa.

The post Koiralenkillä ajateltua appeared first on Nelkytplusblogit.